Sananvapautta ja eurovaaleja

Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama Kaiken takana oli pelko -kirja ja virolaisten Helsingissä järjestämä historiaseminaari nostivat huiman tunnekuohun ja venäläismielisen mielenosoituksen. Monet suomalaiset joutuivat vähän vastentahtoisesti valintatilanteeseen: oli paikka olla joko virolaisten tai venäläisten puolella.

Pakko ei tietysti ollut olla mitään mieltä, Suomessa kun ollaan.

Vain ääri-ihmiset toivat mielipiteensä näkyvästi esiin. Toisaalla äänekkäin oli virolaista valtaväestöä rotusyrjinnästä syyttävä dosentti Johan Bäckman ja toisaalla hänen porukalleen keskisormea näyttänyt häirikkö. Siinä välissä olivat omalla viestillään joukko suomalaisia islaminuskoisia ja lapualainen kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen.

Lähtökohtaisesti me suomalaiset sympatiseeraamme virolaisia, veljeskansaa, kuten ylevästi sanotaan. Emme me niinkään välitä siitä, että venäjänkielisten asema Virossa on tyystin erilainen ja oleellisesti huonompi kuin heidän asemansa on Suomessa. Venäläisen erottaa virolaisesta suomalaisen päässä se, että virolainen ei ole aiheuttanut meille historian saatossa mitään isompaa pahaa, jos pahaa ollenkaan.

Me epäilemme venäläisiä ja ruotsalaisia, jälkimmäisiä lempeämmin. Tasavallan presidentti Tarja Halonen puki viikko sitten asian jotenkin siten, että suomalaisella enemmistöllä on ollut hankaluuksia päästä omassa maassaan sinuiksi enemmistöasemansa kanssa, kun enemmistöä meille ovat edustaneet venäläiset ja ruotsalaiset. Joillekin syntyperäisille suomenkielisille suomalaisille tämä on yhä todellisuutta.

Suomalainen media oli myös vähän sormi suussa maanantaina. Suomalais-virolaista syntyperää oleva Sofi Oksanen sai näkemyksineen suurimman palstatilan. Hänen virolaisia voimakkaasti tukeva näkökulmansa on ollut tässä hässäkässä meille montaa muuta näkemystä totuudellisempi, onhan hän myös Suomen kuluneen vuoden palkituin kirjailija. Isänmaan ikiomaa Finlandiaa myöten.

Sananvapauden käsitteestä saatiin tässä yhteydessä eri kulttuureista peräisin olevia tulkintoja. Venäläistaustaisia Nashi-nuoria voitiin hyvällä syyllä syyttää sananvapauden rajoittamisesta, koska he vastustivat Oksasen ja Pajun kirjan julkaisemista. Toisaalla jotkut virolaiset halusivat rajoittaa Bäckmanin ilmaisunvapautta netissä.

Uusi Suomi edusti tässäkin tilanteessa suomalaista sananvapauskäsitettä. Eurovaaliehdokkaaksi ilmoittautunut (puoluetta ei tosin tiedetä) Bäckman on pitänyt meillä ennen maanantaita blogiaan ja pitää yhä, vaikka on levittänyt provokatoorisiakin näkemyksiään sen kautta. Siitä vaan, niin kauan kun ei lakia rikota.

Uusi Suomi tuli osalliseksi tapahtumista myös siten, että Bäckmanin blogiin ilmestyi kenties toista poliittista ääripäätä edustava Jussi Halla-aho. Tämä toinen ”kohutohtori” kävi viikonvaihteessa kysymässä osallistumismahdollisuudesta maanantaiseen Nashi-tiedotustilaisuuteen.

Bäckman antoi luvan julkisesti blogipalvelussamme, ja niinpä todennäköinen eurovaaliehdokas (omin voimin vai perussuomalaisissa?) Halla-aho myös tilaisuudessa nähtiin.

Ei ole politiikka enää niin kuin ennen. Ei ole kyllä mediakaan.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu