Yle tekee myös vääriä asioita

Yleisradio on julkisen palvelun medialaitos. Se ei ole yhtiö siinä mielessä kuin kaupallinen mediayhtiö, koska sen tulorakenne on poikkeuksellinen: Ylen toiminta ei perustu myyntiin. Se saa nykyiset tulonsa tv-maksuina meiltä, jotka katsomme televisiota.

Jatkossa Yle saa maksunsa myös heiltä, jotka eivät katso televisiota. Ihme olisi, jos Mika Lintilän (kesk.) työryhmän yksimielinen esitys ei kävisi toteen, koska työryhmässä olivat edustettuina kaikki kahdeksan eduskuntapuoluetta.

Yle saa uudella maksulla taskuunsa vuosittain 415 miljoonaa euroa. Sillä tehdään uutisia, ajankohtaisohjelmia, draamaa ja viihdettä sekä ostetaan sarjoja ja dokumentteja. Näitä tuotteita jaettiin perinteisesti vain televisiossa ja radiossa. Nyt ja jatkossa niitä jaetaan entistä enemmän myös internetissä, kännyköissä ja turhaa huomiota saaneissa mainostauluissa.

Televisiossa ja radiossa Ylen rooli on aika täsmentynyt, vaikka HBO-sarjojen ostaminen onkin herättänyt närästystä. Yle palvelee suurelta osin juuri niin kuin sen pitää: sillä on yhteiskunnallisesti valtavan tärkeä ajankohtaisohjelmien paketti ja ostetut dokumentit ovat usein epäkaupallisia huipputuotteita. Viime päiviltä tulee mieleen dokkari El Salvadorin jengeistä. Se ei ollut mitään ”4D-dokumenttilaatua”.

Mutta sitten on tämä internet. Se on muuttanut koko mediakentän. Sanomalehdet ovat siirtyneet tänne tuottamaan kirjoitettuja uutisia, eli käytännössä tekemään lehtiään toiseen jakelukanavaan. Yksi suhteellisen suuri suomalainen printtilehti, Taloussanomat, on jo kuollut ja siirtynyt nettiin.

Maailmalla vauhti on aivan hirveä. Jopa Boston Globen (päivälevikki 324 000, sunnuntailevikki 504 000) siirtymistä puhtaasti verkkoon on ounasteltu.

Samaan aikaan tämä sanomalehtimurroksen kanssa verkkoon on tullut Yle, myös kirjoitettuine uutisineen, mitä se on ehtinyt harjoitella teksti-tv:n muodossa. Kärjistetysti sanottuna tähän saakka puhetta ja tv-esiintymistä osanneet uutistoimittajat ovat joutuneet opettelemaan myös oikeinkirjoitusta.

Mutta kirjoitettu uutinen on juuri se sanomalehtien bisnes. Tähän viittoilivat Ylen (!) kanavalla torstai-iltana käydyssä A-talk-keskustelussa toimittaja Ari Valjakka (entisen Uuden Suomen ja Turun Sanomien ex-päätoimittaja) sekä vahvasti journalistitaustainen Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Hesarin mies.

Valjakka ja Pentikäinen ilmoittivat olevansa huolissaan maakuntalehtien tulevaisuudesta nyt, kun lukijat siirtyvät verkkoon. Yle on myös maakuntauutisineen aktiivinen. Sanomalehtitalojen omistamasta Ylen kaupallisesta kilpailijasta STT:stä ei puhuttu niinkään.

Viime kädessä myös Hesari on maakuntalehti, jonka tontille kansalaisten lakisääteisesti sponsoroima Yle nettiuutisineen tulee. Yle.fi:ssä oli esimerkiksi viime viikolla enemmän kävijöitä kuin kaupallisessa hs.fi:ssä. Molemmissa eri kävijöitä oli tosin kymmeniä prosentteja vähemmän kuin Iltalehdellä, Ilta-Sanomilla tai MTV3:lla, joiden journalistinen toiminta on viihdepainotteisempaa.

Yleä tarvitaan verkossakin vain siihen, mitä muut eivät tee. On hyvä, että se jakaa tv- ja radio-ohjelmiaan internetissä ja pyörittää täällä meidän kaikkien kansallisomaisuutta, Elävää Arkistoa.

Mutta entä nettiuutistoiminta? Kaupallisten toimijoiden kanssa samojen uutisten kirjoittaminen ei kuulu julkisen palvelun tehtäviin.

Erikoistuneita nettiuutispalveluja löytyy jo kymmeniltä maakunnallisilta sanomalehdiltä ja moni hoitaa kansallisen ja kansainvälisen yleistarjonnan STT:llä, joka on tietotoimistomaailmassa kyntensä näyttänyt. STT innovoi yhdessä lehtitalojen kanssa uusia palvelukuvioita koko ajan. Sen uutisia saa muokata ja käyttää omiin tarpeisiinsa kaupallisten sopimusten rajoissa.

Yle taas istuttaa omat uutisotsikkonsa ilmaiseksi toisten palveluihin, joista lukija lentää suoraan Ylen sivuille. Se on täydellinen keino lisätä Ylen uutispalvelun kävijämääriä, mutta kilpailun ja julkisen palvelun tehtävien kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Ylen johtoa tästä ei ole syyttäminen. Mikael Jungner ja kumppanit toimivat juuri niin kuin heidän annetuissa olosuhteissa tuleekin tehdä. Olosuhteet taas johtuvat siitä, että poliitikot ja heidän käyttämänsä viestintäkonsultti Juhani Wiio eivät ymmärrä mediabisneksen uusista virtauksista selvästikään yhtään mitään.

Netin jälkeen tulevat kännykät. Kaupallisissa mediataloissa toteutetaan ja mietitään sisällön jakelua niiden avulla. Mutta Yle tulee vastaan myös siellä. Tuosta 415 miljoonasta ”ilmaisesta” eurosta kun riittää rahaa myös näihin hankkeisiin ilman julkisen palvelun tehtävää.

Vertailun vuoksi: Uuden Suomen vuosibudjetti on alle 1 miljoona euroa. Tämän puitteissa me teemme sisältöä tekstin, valokuvan, liikkuvan kuvan ja äänen voimalla. Lisäksi me ostamme STT:ltä uutisia omaa tuotantoamme täydentämään, kehitämme kansalaisia mukaan ottavaa nettipalvelua teknisesti ja graafisesti sekä virittelemme kännykkäpuolta.

Olemme päässeet puolessatoista vuodessa viikkokävijämäärässä yli 180 000:een (Ylellä kävijöitä runsaat 1,1 miljoonaa). Yksikään toinen sanomalehtiperäinen verkkopalvelu ei ole tähän itsenäisesti Suomessa yltänyt.

Alle miljoona on ihan oikea summa suhteessa Uuden Suomen tuloihin. Meidän ideamme ei ole hassata rahaa sellaiseen, mitä muut jo tekevät. Sellaisen touhun pääomistajamme lopettaisi alkuunsa.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu