Vaalitemppujen TOP 5

Julkisuus on se, mitä ehdokkaat näin eurovaalien alla tarvitsevat. Kaikkihan sen tietävät.

Mutta miten se valtakunnallinen julkisuus otetaan näissä kisoissa, kun kuntavaalien tapaan morjenstelu kylän raitilla ei kauaksi kanna?

Tässä tulee vaalitemppujen TOP 5 – tähän mennessä. Käsittely tapahtuu käänteisessä järjestyksessä. Yllättävin julkisuusteko löytyy lopusta.

5. Heikkouden tunnustaminen. Antti Kaikkonen (kesk.) avautui medialle viestitelleensä illan myöhäisinä tunteina pääministeri Vanhasen ”69-naisena” julkisuuteen ponnahtaneen Drita Lulicin kanssa. Suuri paljastus on tarjonnut koko kansan tuntemalle Kanki-Kaikkoselle valtavan määrän mainostilaa lehtien kansissa.

4. Ehdokkuuden pihtaaminen. Timo Soinin (ps.) vatkaaminen euroehdokkuutensa kanssa synnytti kuukausiksi keskustelua. Tammikuussa Soini ilmoitti vielä, ettei lähde, mutta maaliskuun lopussa mieli oli muuttunut. Kun hän sitten ilmoitti lähdöstään, sai hän aikaan lähes koko muun ehdokaskunnan vastareaktion. Puolueaatteellisesti samoilla linjoilla olevan Jussi Halla-ahon europihtaaminen ja lopulta kieltäytyminen tuki myös Soinia.

3. Oikeudenkäynti. Johanna Korhosen (sit. kesk.) oikeudenkäynti taannoisista Lapin Kansa -potkuista osuu parahiksi eurovaalien alle. Korhosen mukaan hän sai potkut naispuolisonsa vuoksi, mikä ei vastapuolen mukaan pidä paikkaansa. Samaa viestiä oululaislähtöinen toimittaja on toistanut puolisen vuotta eri välineissä. Asia on tietysti äärimmäisen vakava, mutta se on antanut Korhoselle mediatilaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

2. Kirkollinen erimielisyys. Ortodoksien julkkispastori isä Mitro eli Mitro Repo (sit. sd.) tuli takavuosina julkkikseksi viininpunaisen Alfa Romeonsa ja design-viittansa kanssa. Kirkko antaa nyt kaiken mahdollisen taustatuen Mitron kampanjalle kyseenalaistamalla hänen pappisstatuksensa. Nautiskelijaksi tunnustautuneen Mitron Alfa Romeo on vaihtunut Chrysleriin, mutta vatvominen piispainkokouksessa jatkuu tämän kuun lopulla.

1. Paljas pinta. Vaalien tähän mennessä yllättävimmän tempun teki henkilö, jolta sitä saattoi ehkä vähiten odottaa: europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.). Aikuiseen ikään ehtinyt Pietikäinen loikoili Helsingin Sanomain kuukausiliitteessä huhtikuun alussa ilkosillaan Sielu ja ruumis -juttusarjan kohteena. Tavallaan taidetta ja kulttuuria, tavallaan jotain ihan muuta. Noh, ovathan sarjassa esiintyneet myös Janina Frostell, Claes Andersson ja Ruben Stiller.

PS. Korostan, että en voi tietää, kuinka suunniteltu kukin teko tai tapahtumaketju on. Yhteisenä nimittäjänä on niiden ajoittuminen eurovaalien alle ja se, että asiat sattuvat tapahtumaan eurovaaliehdokkaille.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu