Kuka kaataa hallitusta?

”Ilmeisesti maassa on voimia, jotka haluavat hallituksen kaatuvan”, arvelee Suomen keskustan pohjoissavolainen kansanedustaja Markku Rossi Uudelle Suomelle, kun teimme laajan puhelukierroksen keskustan kansanedustajille puheenjohtaja-pääministeri Matti Vanhasen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen asemasta.

Se pistää miettimään, mitä nämä voimat voisivat olla.

Ensiksi tulee mieleen poliittinen oppositio. Hallituksen kaatuminen olisi mitä suurinta herkkua kriittiseen tilaan ajautuneille SDP:lle ja Vasemmistoliitolle sekä ehkä myös kannatushuipulle nousseille Perussuomalaisille. Demareille tämä tarkoittaisi mahdollista paikkaa uudessa hallituksessa, kuten myös Perussuomalaisille.

Toiseksi tulee mieleen ”etelän media”, eli osaavaa ja aggressiivista uutistoimintaa tässä kuussa harjoittanut kärkikolmikko HS, IS ja IL. Onko sanansaattajat syytä ampua? Ei. Poliittisia mediasalaliittoja ei ole, on vain poliittisia lähteitä, joiden pohjalta politiikan toimittajat tekevät juttunsa ja uutispäälliköt vääntävät ne lukijoille myyntiasentoon. Näillä toimittajien lähteillä kylläkin voi olla kaatohaluja.

Kolmanneksi tulee mieleen keskustan sisäinen oppositio. Meidän selvityksemme perusteella se on ainakin tässä vaiheessa vielä aika kevyellä pohjalla. Ärhäkimmät Vanhasen julkiset arvostelijat, varsinaissuomalainen rivikansanedustaja Timo Kaunisto ja pohjoissavolainen kollega Elsi Katainen, ovat valmiita puheenjohtajan vaihtoon kesällä 2010. Heidän rampa ankka -ratkaisunsa olisi rivikeskustalaiseksi pudotetun Vanhasen pitäminen pääministerin paikalla kesästä 2010 eduskuntavaaleihin 2011 asti.

Puoluesihteeri Jarmo Korhosen moni haluaisi keskustassa uhrata, kertoo kyselymme. Mutta uhrautuuko pohjalaismies millään vai linnoittautuuko hän siilipuolustukseen Apollonkadulle, kun lomiltaan joskus loppukesästä palaa?

Kuntien eläkevakuutuksen keskustalainen toimitusjohtaja Markku Kauppinenkin on ainakin joidenkin listoilla uhrattavien joukossa.

Vanhasen ja hallituksen uhraamiseen lähdetään ilmeisesti vasta jos Keva-Nova Group-Kepu-yhteydestä tai jostain muusta epäselvyydestä käynnistyisi poliisitutkinta. Pelissä kaikki ässät ovat kokoomuksen Jyrki Kataisella, josta nykyhallituksen romuttuessa tulisi helposti pääministeri hallitukseen, jonka kokoaminen olisi kuitenkin vaikeaa ja lamanhoitotyö raskasta.

Loppuun anekdootti, johon törmäsin kun katselin Kuntien eläkevakuutuksen vuoden 2008 vuosikertomusta. Tilinpäätöksen liitetiedoista löytyy yksi kiinteistö, jonka käypä arvo on 1,3 miljoonaa euroa miinusmerkkinen! Kiinteistö sijaitsee sattumalta Rovaniemen Ahjotiellä ja siellä toimii moottorikelkkavalmistaja Bombardier. Mitä ihmettä tarkoittaa miinusarvoinen kiinteistö? Onko kyseessä näppihäiriö? Kysymme perjantaina virka-aikaan Kevalta.

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu