Ennen oli laivat puuta

Digitaalisen median kasvu ja paperilehtien takapakki, liian kallis puuraaka-aine, pitkät etäisyydet, maailmanlaajuinen taantuma ja Suomen valuuttakurssipolitiikan mahdottomuus ovat panneet suomalaisen metsäteollisuuden polvilleen.

Paperin tekeminen kannattavasti on vaikeutunut oleellisesti, eikä sahatavarakaan uppoa markkinoille rakentamisen hyydyttyä. Silti joku syyttää vaikeuksista euroa ja joku jotain muuta yksittäistä syytä, mikä on älyllisesti epärehellistä.

Tämänkin viikon uutinen on, että metsäteollisuuden tavaratalo Stora Enso kärsii. Sulkemisia nähdään Tolkkisissa, Kotkassa ja ilmeisesti Varkaudessa. Ja potkuja.

Taustalla on se tosiasia, että Stora Enso ja sen täkäläiset kilpailijat ovat keskittyneet paperituotteidensa tuottamiseen mahdollisimman tehokkaasti. Uusia hyväkatteisia tuotteita ei ole, eikä muita tukijalkoja. Metsäfirmat eivät ole nokioita, jotka pystyvät heittämän peliin älypuhelimia, kun bulkkitavaran kate katoaa.

Metsäjätit saivat valjastettua oman ajattelumallinsa taakse poliitikot vuosikymmenien ajaksi ja koko Suomen metsäpolitiikan metsänhoitoyhdistyksineen. Mutta olisivatko ne voineet toimia toisin?

Kriitikot sanovat, että Suomessa puut pätkitään ennen aikojaan sellukattiloiden kitaan. Paperi- ja sahateollisuutta käsityövaltaisemmat huonekalu- ja taloteollisuus designeineen ovat jääneet meillä jalkoihin. Ehkä, mutta voiko fiksusta teollisesta nikkaroinnista kehittää paperiteollisuutta korvaavaa massabisnestä?

Vai pitäisikö satsata puuenergian tai älypaperin tulevaisuuteen? Niilläkö saataisiin miljardien vientitulot?

Aina Suomea ylhäältä päin katsoessa muistaa, että metsää meillä on tolkuttomasti verrattuna keskieurooppalaisiin kavereihimme. Se puu on vielä useimmiten yksityisesti omistettua, mikä tekee selvän eron verrattuna läntiseen tai itäiseen metsäiseen naapuriimme. Metsätulo on siis kansalaisillemme poikkeuksellisen tärkeä asia. Ja työpaikat, joita ei synnykään tällä kertaa ollenkaan siten kuin talouden yleisessä noususuhdanteessa.

Nyt tilanne on kuin 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun taitteessa, kun tervanpoltto Suomessa hiipui purjelaiva-aikakauden vedellessä viimeisiään. Suomalaisten vientitulot puusta poltettavasta tervasta tyssäsivät, paltamot katosivat Oulujoesta, mutta tervanpolton tilalle tuli kuin onnenkantamoisena paperiteollisuus jo olemassa olevan sahateollisuuden rinnalle.

Silloinkin kyse oli globaaleista trendeistä eli kysyntätekijöistä, jotka muuttivat koko markkinat. Kun esimerkiksi Oulusta oli rahdattu tervaa aina Rio de Janeiroa myöten, nyt Suomesta päästiin viemään paperia maailman ääriin. Suomi rikastui puurikkautensa vuoksi taas ennennäkemättömällä tavalla.

Vaikka paperiset lehdet joskus katoaisivat ja paperiton toimisto olisi todellisuutta, eivät takapuolen pyyhkiminen, nenän niistäminen ja pakkauskartongin käyttö maailmasta lopu. Paperiteollisuutta tarvitaan ikuisesti, ymmärtääkseni. Senkin sisällä pitää osata keskittyä oikeisiin tuotteisiin.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu