Vippitalous

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi eilen Ylen A-Plus-ohjelmassa, että ”olemme tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, joka on ylivelkaantumisen kehitys eli hallitsemattoman velkaantumisen kehitys”.

Äkkiseltään tulee mieleen, että valtiovarainministerihän se siinä vain osoittaa muulle hallitusjengille, että rahat ovat tiukalla.

Budjettiriihen loppurutistukseen (josta saadaan tietoa myöhemmin tänään) valmistautunut Katainen puhui valitettavasti totta. Sen todistaa viimeistään lukusarja, jonka valtiovarainministeriön budjettisosasto tänä aamuna minulle ystävällisesti pyynnöstä toimitti.

Kirjaan tähän parit kohokohdat. Ensi vuonna valtiontalouden tasapaino heilahtaa talousarvion mukaan liki 13 miljardia euroa pakkaselle. Synkkänä lamavuonna 1993 tämä miinus oli yhden miljardin verran pienempi mittarin näyttäessä -12,1 miljardia euroa. Vuonna 1994 pakkaslukema oli lähes yhtä synkkä kuin sitä edeltävänä vuonna.

Olemme siis matkalla kohti uutta velalla elämisen Suomen ennätystä.

Koko 1990-luvun Suomi eli erittäin velkavetoisesti, vaikka menojakin leikattiin ankaralla kädellä. Törkeän suuria alijäämiä (5 – 12 miljardia euroa) nähtiin kuutena peräkkäisenä vuonna. Vasta vuonna 1999 saatettiin riemuita ylijäämästä.

Se oli pitkä kuuri, johon myös eduskunnan puhemies, ex-valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) on viitannut nykytilannetta kriittisesti arvioivissa puheissaan.

Samalla Suomen velkaantumistaso nousi aivan uudelle tasolle ja valtiolta alkoi palaa pelkkiin korkoihin vuosittain rankasti rahaa. Esimerkiksi ensi vuonna valtio maksaa pelkkiä korkoja velkojilleen lähes 2,1 miljardia euroa, eli yhtä paljon kuin se saa tuloja alkoholijuoma- ja autoverosta yhteensä.

Kun velkapotti kasvaa ja uusien lainojen korot pyrkivät tällaisessa rallissa nousemaan, on tuo taloudesta hukkaantuva raha jatkossa paljon isompi.

Nyt hallitus luottaa kuitenkin yltiöalijäämäisen budjetin elvytysvaikutuksiin, tekee suhteellisen pieniä veroviilauksia ja istuu kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoen talouden piristymistä joskus ensi vuoden aikana. Se antaisi hallituspuolueille myös kohtuulliset asetelmat eduskuntavaaleihin 2011.

Jos nousu alkaa niin nihkeästi kuin ennustellaan, velkaantuu valtio helpostikin viisi vuotta peräkkäin. Joudutaan siis tekemään yhä uusia ja uusia ”elvytysbudjetteja”, kun kansalaisilta ja yrityksiltä ei sada valtion laariin viime vuosien kaltaisia verotuloja mannana taivaasta.

Edes lievästi hyvä uutinen tässä rahapulassa on se, että lamavuonna 1993 valtio otti velkaa joka kolmannen käyttämänsä markan, kun ensi vuonna ”vain” joka neljäs valtion käyttämä euro on velkaeuro, eli suhteellisesti velkaantuminen on nyt hieman vähäisempää.

Entä jos talouden lasku jostain syystä jatkuu pitkälle yli vuoden 2010? Pitäisikö siinä tilanteessa jo hyvinvointivaltion turvaverkkoa purkaa kenties dramaattisestikin? Vai riittäkö, että työuria pidennetään ja veroja korotetaan niiden kohdalla, joilla töitä on?

Se joka voittaa vuoden 2011 vaalit, joutuu joka tapauksessa tekemään valintoja kansalaisten kannalta tympeiden vaihtoehtojen välillä.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu