Vielä kun Matti onnistuisi

Asuntoa ostava tuttava kertoo, että huoneistoista tapellaan Helsingin kantakaupungissa jo siihen malliin, että niistä maksetaan enemmän kuin pyydetään. Törmäsi ilmiöön, kun itse oli jo kaivanut kuvetta täyden hinnan verran. Ylitysprosentiksi tuli jotain 5 – 10:n välillä, oli hänelle myyjä kertonut.

Nyt myös superrikkaille tarkoitetut Oscarit menevät Töölössä kaupaksi: luksuskämpistä on myyty viisi. Ostajat eivät ole olleet ”mitään 7 päivää -lehden julkkiksia, mutta liike-elämässä tunnettuja hahmoja”, Uudelle Suomelle luonnehdittiin. Eli rahaa ja henkilökohtaista riskinsietokykyä on joillakin tolkuttomasti.

Myös tavara on alkanut liikkua maailmalla. Venäjän rajan yli porhaltaa taas rekkoja kiihtyvään tahtiin, kertoi tänään Yle Uutiset.

Laivarahdista olen kuullut vastaavia juttuja suoraan hevosen suusta. Tasot ovat tietysti kovasti lamaantumista edeltävää aikaa alemmat.

Ja katsokaapa tätä: thaimaalaiset ovat päättäneet ostaa suomalaisia ”Tyrannosauruksia”. Tämä on oiva esimerkki siitä, että kyllä kysyntää on, kun tuote on laadukas ja oikea tähän maailmantilanteeseen, jossa kaikkialla taistellaan saasteita vastaan.

Ei täällä mediakentässäkään näytä juuri tällä hetkellä aivan niin synkältä kuin vielä pari kuukautta sitten. Pienen piristymisen keskellä olen verkkolehden tekijänä taipuvainen uskomaan, että mainostajat toimivat jatkossa entistä enemmän juuri täällä, missä potentiaaliset asiakkaat yhä kiinteämmin ovat. Omakehu: olemme hiljattain ylittäneet ensimmäisen kerran 200 000 viikkokävijän rajan.

Yhden hyvän merkin nostan vielä esiin: teollisuutemme lippulaiva Nokia on päättänyt käydä avoimeen patenttitaisteluun Applen kanssa. Oli Nokia oikeassa tai väärässä, on siinä kuitenkin esimerkki asenteesta, jota suomalaiset lamaturtumukseensa kaipaavat.

Löytyi siis seitsemän niin sanottua heikkoa signaalia siitä, että laman selkä on tänä syksynä taitettavissa. Synkkää on ja märkää, mutta taistellaan!

Vaan eipä kuitenkaan nuolaista. Vasta kun Matti ja hänen välittäjänsä Pia saavat ”loistavasti suunnitellun täyskivitalon” myydyksi Nurmijärven Lepsämästä, olen valmis harkitsemaan laman julistamista päättyneeksi.

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu