Työväenpuolue

Jyrki Kataisen (kok.) johtamasta kokoomuksesta on tehty vahvoja veroavauksia. Ensin Ben Zyskowicz väläytti tällä viikolla eduskunnassa varallisuusveron palauttamista. Eilen valtiovarainministeri Katainen itse ilmoitti Ylen A-plus-ohjelmassa, että pääomaveroa tulee korottaa muutamia prosenttiyksikköjä ”ei niinkään rahankeruun takia, mutta oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi”.

Kolmantena veroasiana viime päivien poliittisella agendalla on ollut esillä perintövero, jonka ohjeistuksen mahdollinen tarkistus osuu kuitenkin aivan muihin kuin kokoomuksen perinteisiin äänestäjiin. Ohjeista vastaava verohallinnon ylitarkastaja Jarmo Salminen arvioi, että raskaimmin perintö- ja lahjaverot tulevat nousemaan esimerkiksi henkilöllä, joka perii syrjäisen mökin Kainuun korvesta, kirjoitti Uusi Suomi eilen.

Kataisen mukaan perintöveroasiassakin on kyse oikeudenmukaisuudesta siten, ettei joillain paikkakunnilla päästäisi sen helpommalla kuin toisilla. Helsingissä, Turussa tai Tampereella perintöasunnoista maksettava vero ei taida muuttua uusien ohjeiden myötä senttiäkään, koska verotuksen pohjana toimivat käyvät hinnat ovat olleet tähänkin saakka hyvin tiedossa.

Kokoomus kohentelee verotoimillaan ja -näkemyksillään asemiaan poliittisessa keskustassa, johon se on varta vasten hakeutunut. Näin on tehnyt myös Fredrik Reinfeldtin johtama sisarpuolue Ruotsissa. Kummankin maan porvarit ovat kaivaneet esiin mielestään kenties hassun hauskan työväenpuolue-sanan itseään kuvaamaan.

Perinteisissä porvaripuolueissa on nyt muotia oikeudenmukainen markkinatalous. Ne kuuntelevat herkällä korvalla gallupeja ja ovat valmiita tuomitsemaan varakkaiden henkilöiden suhteellisen alhaiset veroprosentit kuin sosialistit takavuosina aivan saman ”Wahlroos-datan” pohjalta. Jonnekin jäi se ajattelu, että verotuksella helpotettu yrittäminen luo työpaikkoja. Sen tilalle on tullut perin yksioikoinen näkemys, jonka mukaan vain palkansaajien alhainen tuloverotus kasvattaa taloutta ja luo työpaikkoja.

Katainen tietää, että nyt ei kannata kapitalistia mielistellä, kun kansan olot kurjistuvat ja vaalit lähestyvät. Eikä korpikansastakaan niin väliä.

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu