Pyssyttelyä

Mikä on pyhä, mahtuu taskuun ja hyödyttää maanpuolustusta? No tietysti käsiase: pistooli, pienoispistooli, revolveri, pienoisrevolveri. Siis yksinkertaisesti pyssy.

Tänä keväänä Suomessa puhutaan taas näistä monille niin rakkaista vempeleistä, jotka ovat joutuneet jostain syystä juuri täällä aivan liian usein vääriin käsiin. Niitä on suomalaiskodeissa ihan laillisesti neljännesmiljoona, mikä ei tietysti ole mitään verrattuna suomalaisten yhteensä yli puoleentoista miljoonaan kotiaseeseen. 

Miksi näitä aseita, siis metsästämiseen soveltumattomia pyssyjä on näinkin paljon? Urheiluammunta selittää osan, mutta vain murto-osan. Suomen ampumaurheiluliiton sivuilta käy ilmi, että aktiivisia pistooliammuntaharrastajia on alle viisituhatta.

Sitten ovat tietysti maaseudulla elävät, jotka käyttävät pyssyjään esimerkiksi eläinten lopettamiseen. Tämäkin on ihan hyväksyttävää ja fiksua, jos sillä vähennetään eläinten tuskaa. Epäilemättä näitä pyssyjä on myös tuhansia, jos ei jopa kymmeniätuhansia. Perintönä niitä on ainakin kulkeutunut runsaasti agraari-Suomen isiltä kaupunkilaispojille.

Mutta että 250 000 käsiasetta, sille tarvitaan selitys. Tämä olisi hyödyllinen tutkimuskohde jollekulle yliopistolle. Vähemmän tieteellisesti sitä voisi käsitellä joku sosiologian, historian tai psykologian aihealueilta lopputyötään tekevä opiskelija.

Koska kukaan viisaampi ei ole vielä tietääkseni tarttunut kokonaisvaltaisesti asiaan, esitän näennäistieteellisen arvaukseni: on kyse isiltä pojille periytyneestä mielentilasta, idän karhun pelosta, aikamme asekätkennästä. Henkisesti kätevää on, että sama laillinen pyssy suojaa lopulta kaikkea maailman pahuutta vastaan, kun rikolliset kuitenkin riehuvat ympärillämme laittomine mutkineen kuin pahikset Gotham Cityn yössä.

Tätä täysin kvasitieteellistä pyssymyönteisyysteoriaani tukee maavoimien tiedotuspäällikön Lauri Innan hiljattain julkisuuteen välittämä lausunto. Maavoimien mukaan kansalaisten ampumatoiminta nähdään kokonaismaanpuolustusta tukevana asiana. Pistooliharrastuskin tukee maanpuolustusta.

Näin siis armeijan edustaja. Vaan tukevat ampumaharrastusta johtavat poliitikkommekin, joten harrastusammuskelun suosimisen voi katsoa olevan osa maamme epävirallista virallista politiikkaa. On kyse pyhästä pyssyttelystä. Tuleehan siitä olympiamitalejakin.

Olisi tässäkin asiassa pitänyt luottaa internetin keskustelupalstoihin, aikamme parahimpiin heikkojen signaalien välittäjiin. Netissä kun äijät ovat tätä asiaa hokeneet vuosikausia, aika moni r-sanoja toistellen. Jos se sieltä taas tulee, niin henkilökohtaisessa vaikutuskyvyssä löytyy! Kele.

Vaan eivät tiedä nämä miehet mitään nykyajasta ja sotilaallisen vaikutuskyvyn ylläpidosta, jos eivät ole päässeet armeijan uusilla harjoitusrynnäkkökivääreillä ampumaan. Minä sattumalta pääsin, valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla.

Eivät lentäneet luodit, ei haissut ruuti, mutta tunnelma oli oikea. Ja tauluun tuli sähköisen mekanismin avulla jälkiä. Kisatunnelma oli korkealla.

Itselleni tosin oli pienimuotoinen pettymys se, että moni armeijaa käymätön nainenkin ampui minua paremmin. Olinhan sentään 1980-luvun alussa YYA-armeijamme valioampujia ja muutama vuosi sitten osuin tivolin leikkiaseilla vielä ihan hyvin.

Ikänäkö, sanon minä, Nato-yhteensopivan nykyarmeijamme virkaheitto reservin alikersantti.

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu