MM-kultaa!

Leijonien kolmella tolpalla ja nähdäkseni yhdellä yläputkella (Jussi Jokinen) höystetty kymmenminuuttinen Venäjää vastaan oli parasta jääkiekkoa, jota Suomi on vähään aikaan pelannut. Vaan sitten alkoi Jevgeni Malkinin, Maksim Afinogenovin ynnä muiden show.

0-5 on surkea asetelma lähteä pelaamaan jatkopelejä. Tuommoinen rökäletappio ei nostata ikinä pelaajien itseluottamusta, vaikka kuinka pitäisi Tshekkiä sopivampana vastustajana kuin Kanada.

Ihmeen lyhytnäköistä ”asiantuntijahokemista” joiltain, että Venäjä-peliä ei kannattanut voittaa.

Totta kai Venäjä olisi pitänyt voittaa, vaikka vastaan olisikin tullut heti puolivälierissä Kanada. Se on näissä kisoissa hävinnyt Tshekille, jonka tahtipuikkoa heiluttaa vanha kunnon Jaromir Jagr.

Kanadan kaatamisen jälkeen Suomi olisi saanut vastaansa välierissä Saksan tai Sveitsin, eli siinä putkessa olisi odottanut puoli-ilmainen loppuottelupaikka. Nyt yhtä hankalan Tshekin kaatamisen jälkeen vastaan tulisi ilmeisesti vielä vaikeampi Ruotsi.

Vanha MM-totuus on se, että kultaa ei voi voittaa, jos ei voita kaikkia kuolemanotteluita. Pitää olla kisojen paras joukkue.

Kahdeksas kuolemanottelu (välierä) on vähintään yhtä tärkeä kuin se selostajien ja muiden niin sanottujen asiantuntijoiden hokema seitsemäs (puolivälierä) puhumattakaan yhdeksännestä (loppuottelu). Siinä mielessä tämäkin vastustajaspekulaatio oli täysin turha.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu