Timo Soini pyrkii Suomen pääministeriksi

Viime vuonna alkoivat gallupit kertoa, että suomalaisista joka kymmenes olisi valmis äänestämään Perussuomalaisia tämän kevään eduskuntavaaleissa. Nyt sellaiseen ratkaisuun olisi äänestyskopissa valmis joka kuudes suomalainen.

Kokoomusta, keskustaa ja demareita äänestäisi kutakin parikymmentä prosenttia suomalaisista.

Ero Perussuomalaisiin on enää muutama prosenttiyksikkö. Näin on myös kokoomuksen osalta, jonka vetäjä Jyrki Katainen näytti vielä pari kuukautta sitten varmalta tulevalta pääministeriltä.

Kataisen puolueen gallupsuosio on laskenut kuin lehmän häntä. Samaan aikaan keskustan ja demareiden vetäjät Mari Kiviniemi ja Jutta Urpilainen ovat onnistuneet pysäyttämään omat romahduksensa. Mutta ovatko he ainoat pääministerikandidaatit? Eikö myös Timo Soini ala näyttää pikku hiljaa ainakin vähän sellaiselta?

Soini ei ole pätevänä taktikkona tällaisia lähtenyt julkisuuteen puhumaan. Hän on antanut kannatuksen kasvaa harkitun hiljaiselon turvin sekä lyömällä sopivin väliajoin hallituspuolueista lähinnä Vihreitä. Nyt Soini tähtää jo isompia saaliita ja kurkottaa kirkkaampiin saleihin, niin kirkkaisiin kuin kansa suo.

Soini on itse leiponut itsestään lähinnä elinkeinoministeriä. Hieno virka, mutta ei hän tältä postilta pystyisi irrottamaan Suomea eurooppalaisesta päästökauppajärjestelmästä tai tekemään muutakaan radikaalia linjausta Suomen valtion nimissä. Suuriin muutoksiin tarvitaan pääministerin paikka ja rankkaan hallitusohjelmaan valmiit kaverit.

Hallituksen johtopaikalta voisi myötävaikuttaa vaikka markan palauttamiseen, kehitysavun heivaamiseen ja lähtöön Euroopan unionista – ylipäätään mistä tahansa kansainvälisestä sitoumuksesta irrottautumiseen.

Tällaisten ”pikkuasioiden” kanssa näissä vaaleissa painitaan.

Yllättävän moni suomalainen kokee, että ainoa muutosvoima lepää Soinissa. Vasemmistoliitto, demarit ja muut eduskuntapuolueet mielletään kansan silmissä EU:n ja Suomen hallituksen jatkeiksi. Eikös jossain kyselyssä aika moni suomalainen luullut SDP:n olevan hallituksessa?

Vasemmistoliiton oppositioviesti on myös ollut tylsä, vaikka se olisi valmis monenlaisiin sosialismia flirttaileviin talousratkaisuihin ja olisi siten myös aito vaihtoehto porvareille.

Kansa ei ole perinteisestä vasemmistosta innostunut. Sen sijaan uudenlainen radikalismi, eli Piraattipuolue on koettu verkkokyselyissä selvästi vastavoimaksi nykyiselle vallalle. Muissa, niin sanotusti virallisemmissa gallupeissa sekään ei ole päässyt juhlimaan.

Onhan meillä tietysti myös henkeen ja vereen EU-vastainen Itsenäisyyspuolue ja herroille naljaileva Suomen kommunistinen puolue, mutta kovin moni kansalainen ei ole valmis näillekään pienpuolueille tässä vaiheessa ääntään antamaan.

Suurten puolueiden ryhmittyminen keskustaan asiassa kuin asiassa on tehnyt poikkeuksellisen paljon tilaa Soinille. Miten kansalainen voisi löytää eroja kolmen suuren väliltä, kun sitä eivät kykene tekemään politiikkaa ammatikseen seuraavat dosentitkaan?

Poliittinen keskusta on paha paikka olla, koska pyllistys menee aina vastakkaiseen suuntaan kuin kumarrus. Sen ovat huomanneet aiemmin jo Kiviniemi ja Urpilainen; nyt sen tekee myös pääomaverotuksen kiristämiseen valmis ja länsiliittoutumista hyssyttelevä Katainen.

Kun kolmikko ryhmittyy keskustaan ja kiinnittää päähuomion toisiinsa, kasvaa niiden taustalla ilkkuva varjo. Epätodennäköistä on, että se kasvaisi kahdessa kuukaudessa noita kaikkia kolmea suuremmaksi, mutta mahdollista se on.