Näin paljon teitä täällä nykyisin käy

Verkkolehti Uusi Suomi teki viime viikolla uuden ennätyksen: sivuilla vieraili lähes 338 000 henkilöä pitkälle yli 400 000 selaimesta. Tämä oli enemmän kuin syksyisen homokeskustelun kuumimmalla viikolla, jolloin kirjailija Jari Tervo kirjoitti Puheenvuoroon suomalaiseksi verkkoklassikoksi muodostuneen tekstinsä Homoilta ja ihmisoikeudet.

Usari oli viime viikolla suurempi kuin yhdenkään kotimaisen aikakauslehden verkkosivusto. Taakse jäi selainten määrässä tällä kertaa jopa suomalaisten medialemppari Seiska.

Sanomalehtitaustaisista viestimistä Uutta Suomea edellä olivat enää vain Iltalehti, Ilta-Sanomat, HS.fi, Taloussanomat ja Kauppalehti. Tuoreet TNS-luvut näkyvät täällä.

Puheenvuoron kävijämäärä oli viime viikolla yli 90 000, kun se edellisellä viikolla kävi noin 100 000:ssa.  Trendikäyrä on koko ajan ylöspäin. Ainoa julkisesti lukunsa kertova suora verrokki eli Iltalehden blogipalvelu on nyt puolet pienempi kuin Puheenvuoro. Kaikkien elämänalueiden blogialusta Vuodatus on toki vielä pari kertaa isompi.

Puheenvuoroon tulee päivittän noin sata blogiavausta ja tuhatkunta kommenttia. Sen tavoitteena on olla kasvollisen yhteiskunnallisen verkkokeskustelun kotimainen keskus.

Kiitos kaikille bloggaajille, lukijoille ja kommentaattoreille. Te näistä luvuista ja palvelun merkittävyydestä oikeasti vastaatte.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu