180 000 € per kansanedustaja – sinä ja minä maksamme

Suomalainen demokratia on kallista. Etenkin puolueiden virkailijoiden elättämiseen ja poliittisen ilosanoman levittämiseen tarvitaan meiltä veronmaksajilta vuosittain huima nippu miljoonia – yhteensä 36. Nämä miljoonat on tällekin vuodelle naulattu, kun ainoat soraäänetkin uinahtivat eduskunnassa ratkaisevalla hetkellä.

Tämä tekee sitten 180 000 euroa per kansanedustaja per yksi vuosi. Puolueen voittamalla yhdellä kansanedustajalla voi palkata vaikka neljä kohtuullisesti toimeentulevaa puoluevirkailijaa tai rahan voi upottaa uusiin ja isompiin vuokratiloihin vähän nykyistä paremmassa korttelissa ja designtoimistokalusteisiin. Niillä rahoilla voi tehdä myös ikiomaa sanomalehteä tai trendikkäämmin verkkolehteä, johon saa haastatella päivittäin omia suuria johtajia ja jota kukaan ei lue.

Parhaillaan näitä kansan suomia rahoja investoidaan puoluetoimistoissa poikkeuksellisen ponnekkaasti eduskuntavaalityöhön.

Raha yritetään saada poikimaan uusien edustajien muodossa. Jatkuvuus on turvattava. Niinpä näillä veromiljoonilla maksetaan helsinkiläisten mainostoimistojuppien ideoimat vekkulit mainoskampanjat. Kunkin puolueen todellinen imago yritetään tehdä kansalaisille selväksi ihan niin kuin se ei aiemmin olisi ollut.

Demarit, kokoomus ja keskusta ovat liikkeellä näkyvimmin, mutta onpa ruudussa vilahtanut jo Perussuomalaistenkin telkkarimainos Salkkareiden kylkeen teipattuna.

Eikö se ole ollut ilman näitäkin mainoshöttöjä selvää, että kokoomus pokkaa suurpääomalle ja muille poroporvareille, keskusta maanviljelijöille ja metsänkasvattajille kehäkolmosen tuolla puolen, demarit hyvin pärjääville duunareille eli keskiluokalle, vasemmisto heikommin ansaitseville työläisille eli alemmalle keskiluokalle, vihreät kaupunkilaisille ympäristöhörhöille, kristilliset siveälle ja nöyrälle kirkkokansalle, RKP ruotsinkielisille sekä muulle fiinille väelle ja perussuomalaiset junttiäijille?

Mainosnikkarit yrittävät kuitenkin epätoivoisesti saada porvarin äänestämään duunaria ja duunarin porvaria. Mitään ei tapahdu oikeasti, mutta – kuten sosialismissa – liikettä sentään näkyy silmänlumeeksi.

Siis kokonaista 180 000 per kansanedustaja veronmaksajilta, mikä ei siis sisällä kansanedustajan palkkaa. Mistähän sellainen taso on keksitty ja onko systeemi oikeudenmukainen?

Ruotsissa taso on aika samanlainen, joten määräkysymykseen vastaus lienee siinä.
Oikeudenmukaisuus on toinen juttu. Mallia voivat syystä arvostella ainakin eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet. Niille kun ei veronmaksajien automaattirahaa heru, eli järjestelmä on vanhoja puolueita suosiva. Se, jolla on ennestään edustajia, saa rahaa vaalityöhön, jotta sillä olisi jatkossakin edustajia. Siistiä.

Suurimmilla eduskuntapuolueilla eli keskustalla, kokoomuksella ja demareilla on ollut varaa palkata tutkijoita, hutkijoita ja suunnittelijoita. Valtion rahan lisäksi juuri ne saavat runsaasti lisätuohta myös muualta, bisneksestä ja järjestöiltä. Kaikesta tästä mammonasta huolimatta Perussuomalaiset uhkaa rynniä vaaleissa ohi. Noloa.

Mutta nyt rikastuu myös Perussuomalaiset. Puolueen todennäköinen vaalimenestys tuo sille lisää veronmaksajien rahaa ehkä viisi miljoonaa vuodessa, ehkä enemmän. Näillä rahoilla puolue voisi lähteä nuhjuisista Mannerheimintien tiloistaan vaikka mihin lasiseen palatsiin sekä palkata Soinille personal trainerin ja pukeutumiskonsultin. En tosin tiedä mikä kaikki menisi valvoville viranomaisille läpi.

Keskusta puolestaan häviää verorahaa vuositasolla hyvinkin yli miljoonan, jos vaaleissa tulee ennustetusti turpiin. Helsingin Apollonkadulla voi huhtikuun jälkeen ovi käydä. Sen verran talouskriisissä tuo keskustatukikohta sieltä viime vuonna ulos heitetyn Jarmo Korhosen jäljiltä on.
 

 
 
 
 
 
 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu