Leijonien Koskela, Hietanen ja Rokka – suuret johtajat

Sen ne tekivät. Minulta loppui 41 vuoden odotus. Mutta mikä oli tuo maailmanmestaruuteen pystynyt joukkue ja ketkä olivat sen johtajat, sellaiset jotka uskalsivat tehdä tiukassa paikassa kaikkensa joukkueen eteen? Pakko tarkastella kysymystä Tuntemattoman Sotilaan kautta, niin kliseistä kuin se onkin.

Tämä on Mikko Koivun joukkue, sanoi päävalmentaja Jukka Jalonen. Siinä hän oli enemmän kuin oikeassa. Koivu näytti tiukoissa paikoissa, miten kiekko pannaan maaliin, miten se taistellaan omille ja miten johdetaan: rangaistuslaukausmaalit ja loppuottelun ensimmäisen maalin esityö jään pinnasta, sen lisäksi pelikavereiden kannustaminen ja rauhoittaminen pukukopissa.

Mikko Koivu on ilmiselvä Väinö Linnan vänrikki (myöhemmin luutnantti) Vilho Koskela, tuo suomalaisen mieskirjallisuuden myyttinen johtajahahmo, joka kuljetti joukkuettaan läpi Karjalan metsien isällisesti ja esimerkkiä näyttäen. ”Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä”, ”Asialliset hommat suoritetaan…” jne. Uskon, että viime yönä ja kenties parina tulevanakin Leijonissa on nähty ja nähdään pari ”Ellun kanaa”. Ansaitusti.

Tuomo Ruutu puolestaan on ilmetty alikersantti (myöhemmin kersantti) Urho Hietanen. Läpänheittäjä, joka tekee tiukoissa paikoissa sellaisia juttuja, jotka herättävät vastustajissa pelonsekaista kunnioitusta. Syöksyt laidasta läpi ja hyökkäykset siinä tilanteessa, kun moni vetäytyy poteroon, ovat Ruudun tavaramerkki. Mitä teki Linnan luoma Hietanen? Räjäytti vihollisen panssarivaunun, kun tilanne oman joukkueen kannalta näytti jo toivottomalta.

Ja sitten alikersantti Antero Rokka, karjalainen individualistitaistelija, jonka mielikuvituksella ei ole mitään rajoja. Kenessä Leijonissa on eniten häntä? Yllättäen tuo rokkamaisiin suorituksiin yltänyt sankari onkin Leijonien nuorin taistelija, toisin kuin Linnan kuvaamassa joukkueessa.

Mikael Granlundin ilmaveivaus tai loppuottelussa ratkaisevan jäähyn ruotsalaiselle aiheuttanut mielikuvituksellinen syöksy maalille muistuttavat tekoina sitä (Tuon jäähyn aika Jarkko Immonen tasoitti upeasti tilanteeksi 1-1 ja Leijonien peli aukesi), miten Rokka tuhosi vihollisjoukkueen käsittämättömällä yksilösuorituksella järven jäälle. Tuollaiset ratkaisut ovat suurta johtajuutta.

Että miksi minun odotukseni kesti 41 vuotta, kun useimmilla se on kestänyt vain 16 vuotta? Siksi, että olen seurannut kisoja vuodesta 1970, ja vuonna 1995 asuin toisella mantereella, enkä päässyt kokemaan tv:stä ja Suomessa tätä huumaa.  Sen sijaan vuoden 1986 ”Masken” Karlssonin Suomi-nöyryytys Moskovassa, 5-1-johdon menetys Ruotsille vuonna 2003 Helsingissä, kuusi hävittyä MM-loppuottelua sekä kaikki ne hävityt DDR-, Länsi-Saksa- ja muut pelit on kyllä koettu. Ne olivat minun yli 40 vuotta kestäneen jääkiekkopessimismini syy.

Nyt syitä kiekkopessimismiin ei enää ole, olen päässyt todistamaan, että Suomen Leijonat osaa myös voittaa! Kiitos, koko MM-2011-joukkue!

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu