Leijonapomot eivät olleetkaan kännissä! ”Kompastuin mattoon”

Ilmaveivi on ollut viime päivien termi, mutta onneksi se ei saanut seurakseen muutamasta metristä tapahtunutta ilmalentoa. Sellainen oli lähellä, kun maalivahtivalmentaja Pasi Nurminen horjahti maanantaina pahan näköisesti lentokoneen rappusten yläpäässä.

Nurminen onnistui tarraamaan kiinni laitarakenteista ja pääsi lopulta hoipertelemaan apuvalmentaja Petri Matikaisen kainalossa portaat alas. Nenälleen hän meni vasta tasaisella.

Videon tästä läheltä piti -tilanteesta voi katsoa täältä.

Urheilutoimittajat kirjoittivat Nurmisen kaatuilusta maanantaina ymmärtävään sävyyn ja tänäänkin asiaa on jatkettu samassa hengessä Ilta-Sanomissa. ”Leponsa ansainnut Nupe” kertoo ”kengänkärjen olleen rikki ja ja pohja irti siitä”. Tästä syystä hän sanoo kompastuneensa mattoon.

Toinen selittelemään joutunut Leijona on MM-kisajoukkueen johtaja Timo Jutila. Poisjäänti Kauppatorin lavalta ja muista MM-riennoista johtui hänen mukaansa nilkkatulehduksesta. Jääkiekkoliiton kokenut puheenjohtaja Kalervo Kummola oli juuri ennen tätä puhunut Uudelle Suomelle sairaskohtauksesta, joka Jutilalle oli tullut juuri ennen lavalle astumista.

Jutilan tiedetään olleen monen muun kiekkosankarin tavoin vauhdissa Helsinki-Vantaalla ja valmiina lähtemään ”mihin vaan”. ”Pannaan Tampere sekaisin”, tamperelaismies sanoi itse vielä pari tuntia ennen torijuhlaa kentällä.

Vaan ei pannut Tamperetta sekaisin.

Tämän päivän Iltalehdessä Kummola sanoo häntä tulkitun sairaskohtaus-asiassa väärin ja ottaa esille Jutilan eilen iltapäivällä antaman nilkkatulehdus-selityksen. Toimittaja Ossi Kurki-Suonion tiedän sen verran hyvin kuulevaksi kaveriksi, että Kummolan Iltalehdelle antama kommentti tuntuu vähintään omituiselta.

Helsingin Sanomien mukaan Kummola taas oli joutunut myös ripittämään Jutilaa, jonka nilkka oli siis kipeä.

Vaikka yleensä en paljon Seiskan juttuihin viittaa, niin nyt on pakko. Se on saanut kuvan kanssa tallennettua Jutilan käppäilyn niin sanotulla VIP-laiturilla Kauppatorin esiintymislavan takana. Jutun mukaan tuo tapahtuu samaan aikaan kun Sakari Kuosmanen laulaa Finlandia-hymniä.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu