Mistä kumpuaa nettitörky surun keskelle?

Norjan surullisia tapahtumia puidaan verkon sosiaalisissa palveluissa tällä hetkellä runsaasti. Internetistä on tullut kanava purkaa tuntoja, jotka ovat olleet Suomessakin lähes poikkeuksetta hämmentyneitä, järkyttyneitä ja osaaottavia.

Myös Puheenvuoro-blogipalvelussa tuntoja on purettu ja keskustelua aiheesta käyty paljon. Palveluun on tullut lukuisia avauksia aiheesta niin päättäjiltä kuin kansalaisiltakin.

Hyvänä olen pitänyt esimerkiksi sellaisia avauksia, joissa on analysoitu tämän hirmuteon tekijän niin sanottua äärikristillisyyttä ja pohdiskeltu sitä, asuuko meissä kaikissa ”pieni islamfobisti”.

Kaikkia ihmisten Puheenvuoroon laittamia tekstejä en ole tästäkään aiheesta luonnollisesti ehtinyt lukemaan.

Sen verran olen kirjoituksia kuitenkin kahlannut, että silmiini on osunut myös törkyä, jota olen pois siivoillut. Joku teksti on poistettu ja jopa joitain blogeja suljettu. Se on ollut ikävää hommaa. Mikä saa jotkut kirjoittamaan inhottavasti ja irvien sekä syyttelemään toisia tällaisen yhteisen surun keskellä?

Olemme Uudessa Suomessa näiden vihasävyjen suhteen jatkossakin tarkkana, eli blogipalveluumme kirjoittavien pitää osata käyttää sanomisen vapauttaan oikein. Vihan levittäjille tiedoksi, että kirjoituskielto Puheenvuoroon kestää monissa tapauksissa ikuisesti.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu