Tilanne on erittäin vaarallinen, toistan…

Olin kesähelteillä eduskunnassa reportterihommissa silloin, kun pääministeri Jyrki Katainen saapui suuren valiokunnan salista tuskainen ilme kasvoillaan. Hänen lausumansa ”Euroalueen markkinatilanne on erittäin vaarallinen”, levisi läpi kotimaisen verkkomedian ja taisi mennä printtiin asti.

Meni pari viikkoa ja Katainen toisti saman. Nyt jo kansainvälinenkin media tarttui asiaan.

Samalla silmieni eteen vyöryivät melko tarkalleen kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat, kun pieni Suomi joutui markkinavoimien keinuttamaksi ja Paasikiven kuvilla pyyhittiin kansainvälisten valuuttamarkkinoiden ahteria.

Jos Kataisen lausunnon siirtäisi tuohon päivään, olisi Suomen Pankin valuuttavaranto tyhjentynyt ennen kuin kukaan olisi kissaa ehtinyt sanoa. Niin liipaisimella olimme omine rakkaine rahoinemme.

Tällä kertaa Kataisen varoitus oli vain yhtenä rikkana siinä masennusrokassa, joka käänsi maailmantalouden tunnelmat hyvin apeiksi. Osakepörsseistä haihtui parissa viikossa jokunen virtuaalibiljoona.

Poliitikkojen suhde markkinavoimiin ja heidän talousretoriikkansa on muuttunut. Nyt saa lietsoa lamaa, kun parikymmentä vuotta sitten jopa D-sanan käyttö oli kielletty. Tuolloin pessimismiään peitellyt Esko Ahon keskustaoikeistolainen hallitus yritti panna valuuttakriisiä vastaan suojautuneita suuryrityksiä ruotuun ja syytteli epäisänmaallisuudesta. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen kävi epätoivoista viivytystaistelua näkyvimmin, löi jopa televisiolähetyksessä toimittaja Arvo Tuomisen kanssa vetoa devalvaatiota vastaan ja hävisi.

Nyt valuutta on euro ja julkista viivytystaistelua käy kuin kohtalon oikusta suomalainen poliitikko: Olli Rehn, Euroopan unionin talouskomissaari. Hän tosin on syytön siihen, että jenkkipankki Lehman Brothers kaatui vuonna 2008, mikä aiheutti lyhyen kansainvälisen laman, mikä syöksi Euroopan velkaisimmat valtiot kuilun partaalle, mikä lisäsi sijoittajien epävarmuutta ja niin edelleen.

Myös Viinanen oli syytön siihen, että Neuvostoliitto romahti ja Suomen talouden hentoiseksi osoittautunut pohja murtui. Hän uskotteli yleisölle virkansa puolesta, että markka kestää, ja saman tekivät halpoja valuuttalainoja estottomasti jaelleet pankit. Moni kansalainen ja yritys uskoi. Sitten markka-Suomi romahti, pahemmin kuin yksikään toinen läntisen Euroopan maa.

Nyt onnettoman kohtalon ovat kokeneet niin euroon kuulumattomat Islanti ja Latvia kuin siihen kuuluvat Kreikka, Irlanti ja Portugalikin. Yhteisenä nimittäjänä on se, että näihin talouksiin oli pumpattu lainaepoa enemmän kuin laki sallii. On ollut ihan sama, onko tämä epo tullut sisään ovista ja ikkunoista kruunuina, lateina vai euroina.

Suomikin on elänyt velaksi ja elvyttää itseään edelleen valtavalla valtiontalouden alijäämällä. Osin tämän ansiosta kansalla on töitä, asuntojen hinnat nousevat ja soitto soi. Osaltaan meitä auttaa alhainen korko, niin lyhyt kuin pitkäkin, kiitos euron ja suomalaisen talouskatu-uskottavuuden.

Eurokriitikoille euron seisominen kuilun partaalla on mannaa. Yrittävät vielä avittaa kuiluun putoamista. Rehnistä ei tykätä. Inhorealismia on ilmassa, historiaa tuntien tosin myös oikeutetusti.

Harva sen sijaan vaivautuu muistelemaan parin vuoden takaisia tapahtumia, kun Suomen talous pysähtyi hetkeksi kuin seinään. Koska usko loputtomaan asuntojen hintojen nousuun tyssäsi, loppui asuntorakentaminen. Se heijastui kaikkialle ja vei kymmeniätuhansia työpaikkoja. Jos sama täällä toistuu, se on ”hyvää yötä”, kuten tutkimuspäällikkö Markus Lahtinen Pellervon taloustutkimuksesta viime viikolla tiivisti.

Mutta sanoisimmeko hyvää yötä monille tutuille hyvinvointivaltion elementeille vai ostovoimalle korotettuina veroina? Siinäpä kysymys Jyrki Kataiselle ja Jutta Urpilaiselle, aikamme Aholle ja Viinaselle.

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu