Voi Paavot minkä teitte

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinaiseen äänestyspäivään on aikaa enää runsaat kaksi viikkoa. Paavo Väyrynen (kesk.) on noussut gallupeissa ja röyhistellyt televisiossa, Paavo Lipponen (sd.) on osoittanut mediataitamattomuutensa, Pekka Haaviston (vihr.) toisen kierroksen mahdollisuuksista on saatu uutta tietoa, Timo Soini (ps.) on lomaillut ja Sauli Niinistö (kok.) on romahtanut tavallisten kuolevaisten joukkoon.

Niinistön Helsingin Sanomien gallupissa saama alle 40 prosentin kannatus oli hänen kampanjalleen varmasti viimeinen varoitus siitä, että peli ei ole ollenkaan selvä. Toisella kierroksella tosin haastajaa ei vieläkään näy, vaikka Pekka Haaviston kannatus on noussut kuvitteellisessa kaksintaistelussa lähes 20 prosenttiin. Tällä lukemalla Helsingin Sanomissa paljon palstatilaa saanut Haavisto on kakkosketjun paras ja alkaa näyttää edes jossain määrin potentiaaliselta haastajalta.

Muut tämän hetken vakavimmin otettavat Niinistö-haastajat ovat Väyrynen ja Soini, joista ensin mainittu kipusi Iltalehden tänään julkaisemassa gallupissa kakkoseksi. Syyskuusta 2011 nousua on peräti viisi prosenttiyksikköä. Soini puolestaan on lehden mukaan laskussa.

Väyrynen on tehnyt viime viikot valtavasti kampanjatöitä. Soini on samaan aikaan lomaillut Azoreilla aivan kuin vaalit eivät koskisi häntä lainkaan.

Eilen Väyrynen intoili televisiossa Yleisradion tentissä jo siihen malliin, että tunkkaiset kaiut 1970-luvun demokratiavajeisesta Suomesta alkoivat kuulua hänen puheistaan. Tarve puuttua hallitusneuvotteluihin ja halu jyrätä hallituksen tahto kuntauudistuksessa kertovat tarpeista venyttää presidentin valtaoikeuksia niin suuriksi kuin perustuslaki vain ikinä antaa myöten.

Paavo Lipposen tämänviikkoinen kiukutteluepisodi Aamulehden kanssa ei ole politiikkaa seuraaville toimittajille yllätys, mutta varmasti tuota boikottiratkaisua ei sanellut kampanjatoimisto vaan ehdokas itse hyvin spontaanisti. Kaikuja menneiltä vuosikymmeniltä sekin.

Ovat vaaleissa mukana myös Eva Biaudet (r.), Sari Essayah (krist.) ja Paavo Arhinmäki (vas.). Heidän edesottamuksistaan on syytä kirjoittaa enemmän sitten, jos gallupkannatus nousee päälle viiden prosentin.

EDIT 5.1. klo 15.45: Koska IL on korjannut tänään juttuaan, olen joutunut muokkaamaan aavistuksen Väyrysen ja Soinin välisestä gallupasetelmasta kertovaa kappaletta.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu