Toinen pitää panna vaihtoon, Sirpa Paatero tai Postin hallitus

Postin lakko loppui, mutta valtionyhtiön hallituksen ja sen omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Sirpa Paateron (sd) tietojenvaihdosta kantautuneet tiedot ovat niin epäselvät ja ristiriitaiset, että tilanne on toisen kannalta kestämätön.

Valtionyhtiö Postin yllä koko syksyn velloneessa kohussa iso kiista koski 700:n pakettilajittelijan siirtoa työnantajan kannalta edullisemman työehtosopimuksen piiriin.

Medialiitto tiedotti tänään, että Posti Palvelut Oy palaa pakettilajittelijoiden osalta Paltan jäseneksi. Tämä tarkoittaa näille 700:lle käytännössä paluuta vanhaan työehtosopimusmalliin. 

LUE LISÄÄ:

Nyt tuli sopu: Näin laukeaa Posti-jumi – ”Kohtalaisen syvällinen prosessi”

Tunteita, väärinymmärryksiä ja huonoa muistia on esiintynyt syksyn aikana paljon. Välillä on puhuttu asian vierestä, kuten esimerkiksi Postin johtajien valtavista palkoista.

Postin johdolla on ollut valta päättää yhtiön kilpailuaseman turvaavista päätöksistä, mutta Paatero olisi kuitenkin muistuttanut useaan otteeseen yhtiön johtoa siitä, että valtio-omistaja ei hyväksy työehtojen polkemista mahdollisissa rakennemuutoksissa.

Kaikki kulminoituu päivämäärään 21. elokuuta. 

Iltalehden näkemän muistion mukaan ”Postin johto esitteli omistajaohjauksen poliittiselle johdolle ja virkakunnalle Postin hallituksen San Franciscon matkallaan tekemiään päätöksiä ml. 700 pakettilajittelijan työehtosopimuksen siirron. Ratkaisu esiteltiin ministeri Paaterolle vasta siis Postin hallituksen päätöksien jälkeen”.

Pakettilajittelijat siirtyivät heti syyskuun alussa Postin tytäryhtiöön liikkeenluovutuksella. Paatero ja pääministeri Antti Rinteen (sd) johtama sdp ovat sanoneet Helsingin Sanomien mukaan kuulleensa asiasta vasta 3.9. Myöhemmin demareissakin olisi myönnetty, että asia oli ollut esillä jo 21.8. Postin ja valtion omistajaohjauksen välillä. 

Tieto Postin hallituksen ja ministeri Paateron välillä on kulkenut hyvin huonosti. Jos Paateroa on informoitu ilman suurempaa tarkoitusta – tarkoituksellisuudesta puhumattakaan – huomattavan epäselvästi, on Markku Pohjolan johtama Postin hallitus syytä panna vaihtoon.

Ymmärtämättömyyttä on myös se, jos yhtiön hallituksessa ei ole tajuttu asian merkittävää poliittisuutta ja työntekijöiden asemaa.

Jos Paatero taas on toiminut huomattavan huolimattomasti – valehtelusta puhumattakaan – on hänen lähdettävä. On ihan turha selitellä, että mutta kun minä luulin tilanteessa, jossa maa on ollut lähellä ajautua Postin työntekijöiden lakon jatkeeksi kaikille kalliiseen lakkokierteeseen.

Yksi vaihtoehto olisi tietysti vaihtaa koko kansankunnan hämmentämisen jälkeen molemmat, sekä Postin hallitus että omistajaohjausministeri.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu