Brexitin perustuslaillinen myytti

Istun tässä koneen ja medialaitteiden välissä pohtimassa, mitä brittien 2016 kansanäänestyksen jälkeen ja sitä ennen tapahtui. Voiko X-exit tapahtua muuallakin? Kirjoitus- ja ajattelumetodiksi riittänee se, että sanoo sen mikä on totta mutta ei kaikkea…

Katsottuani elokuvan ”Brexit – temppu ja miten se tehdään” (Britannia 2019), mieleeni jäi kaksi vaikuttavaa kohtausta.

Ensimmäisessä Brexit-kampanjan neuvonantaja Dominique Cummings ja kaksi muuta kampanjan toimeenpanijaa ajavat maailman hylkäämälle asuinalueelle tapaamaan kasvokkain niitä unohdettuja ihmisiä, joita heidän algoritminörttinsä ovat löytäneet.

Keskustelu pariskunnan ja näiden kolmen brexiteerin välillä avaa sen, mistä Brexitissä oli kyse emotionaalisesti ja strategisesti. Mitkä siis olivat Brexitin poliittiset elementit?

Pariskunta kuvaa sitä – lopuksi pelkällä kyyneleiden tukahduttamalla kädenheilautuksella – kuinka he haluavat oman elämänsä takaisin. Kuinka kaikki oli ennen vähintäänkin siedettävää, ennen kuin mies jäi työttömäksi, lapset lähtivät, naapurit muuttivat pois, ja vieraat ihmiset tulivat alueelle. Kuinka he eivät enää luota yhteenkään poliitikkoon ja perinteiseen retoriikkaan. Kukaan ei heitä ole tavannut vuosikymmeniin. Toisessa kohtauksessa Brexit-strategiaa varten haastatellun ryhmän jäsen toteaa lopulta, provosoituna ja itkien, sen mitä kukaan ei sanonut; ”olen kyllästynyt olemaan ei-mitään… minulla ei ole mitään hävittävää”.

Cummings keksii sloganin ”Take back control”. Otetaan takaisin jotain, mikä oli ”omaa”. Pelkkä kontrollin takaisin ottaminen (alkuperäinen ”Take control”) ei riitä. ”Takaisin saatavan” on oltava jotain koskettavaa, jos ei täysin kosketeltavaa. Henkilökohtainen nostalgia riittää maan ja samankaltaisten ihmisten lisäksi. Nämä tunteet täytyy vain symbolisoida kampanjaa varten, ajattelee fiktiivinen Cummings; ”kansakunta” ja ”itsenäisyys”. Kansakunnan poliittisesta itsenäisyydestä tehdään se institutionaalinen myytti, mitä ollaan ottamassa takaisin hallintaan. Kyse ei ole vasemmistosta ja oikeistosta, vaan ”vanhan” ja ”uuden” poliittisesta taistelusta. Minun analyysini mukaan siis täysin päinvastaisella tavalla, kuin mitä eurooppalainen poliittinen ja edistyksellinen modernismi esittää. ”Sielujen kauppa” voi alkaa.

Kukaan ei varsinaisesti välitä hallinnan ja itsenäisyyden sisällöstä. Jos välittäisi, hän huomaisi, kuinka ”kontrolli” siirtyy nyt hallituksen 350-vuotta vanhoihin kuninkaallisiin erityisoikeuksiin perustuvaksi. Tämä toimivalta ei tarvitse parlamentin, oikeuslaitoksen tai ulkopuolisten (”EU:n”) tukea. ”Suvereniteetin takaisinsaaminen” on siten askel pois perinteisestä parlamentaarisesta suvereniteetista, ei paluuta siihen. Tämän voi huomata jo brittihallituksen Brexitin aikana tehdyistä yrityksistä sivuuttaa parlamentin valta. (Hallitus hävisi Gina Milleriä vastaan 3 juttua korkeimmassa oikeudessa, ilman poliittisia seurauksia.)

Näitä kolmannen perustuslaillisen kategorian laajoja hallituksen oikeuksia ovat mm. valta tehdä ja ratifioida ulkosopimuksia, nimittää ja erottaa virkamiehiä, asettaa kansalaisuussäännöt Kansainyhteisön kansalaisille, asettaa komiteoita ja nimittää niiden jäsenet, lähettää suurlähettiläät ja ottaa ne vastaan, vastata Kanaali- ja Man-saarista, valta asevoimien käyttö rauhan ylläpitämiseksi maan sisällä (ja ulkopuolella), ja perustaa yrityksiä ja muuttaa toimivien yhtiöiden oikeuksia (esimerkiksi BBC), jne. Brittihallituksen 31.1.2020 jälkeisistä ja sitä edeltävistäkin toimista on pääteltävissä näiden valtaoikeuksien suunnitelmallinen käyttö.

Ja vaikka parlamentti siis voisi asettaa teoriassa niiden käyttäjän eli pääministerin poliittiseen vastuuseen, sitä tuskin tapahtuu, koska hallituspuolueella on seuraavat 5 vuotta lähes sadan edustajan enemmistö. Ryhmäkurittajien (”whip”) läiskiessä korville edustajat tekevät juuri sen mitä puoluejohtaja/pääministeri tulee esittämään. Tai jos he eivät näin tee, edustajat erotetaan – kuten olemme jo 2019 nähneet. Pääministerillä on nyt tähän poliittista varaa.

Tuomioistuimet tuskin tulevat tutkimaan näiden valtaoikeuksien käyttöä (justiciability); ne näkevät tällaisen vallan käytön poliittisena ja/tai monarkille kuuluvana.

Poliittinen ja oikeudellinen historia on täynnä sattumia. Vai onko? Oliko se yllätys, että juuri ”monarkistisessa” brittiläisessä perustuslaillisessa järjestelmässä vaatimus suvereniteetin palauttamisesta on Euroopassa puhtaimmillaan?

Vastaukseni on ei. Väitän, että Brexit on brittiläisen perustuslaillisen kehityksen varsin ”looginen” seuraus. Englantilaiselle järjestelmälle on ollut vuosisatoja tyypillistä vahva toimeenpanovallan käyttö yhdistettynä vahvaan kurinalaiseen ja säädeltyyn yksipuoluevaltaan. Tämä ajattelu ei murtunut toisen maailmansodan jälkeen, kuten monissa muissa Euroopan maissa tapahtui. Siksi tuota valtaa on hiertänyt eurooppalaiset instituutiot, erityisesti eurooppalaiset tuomioistuimet. Se on ollut, ja tulee olemaan, kipinöivässä kahnauksessa niiden kanssa.

Siinä missä mannermaalla ymmärrettiin toisen maailmansodan jälkeen perustuslaillisten oikeuksien haavoittuvuus epädemokratisoitumistilanteessa – mistä oli seurauksena perustuslakituomioistuimet ja tuomioistuinten itsenäisyyden korostaminen – Britanniassa voimakas perinteinen hallitusvalta/täytäntöönpano taisteli tätä vastaan vuosikymmenten ajan. Britannian korkein oikeuskin (Supreme court) perustettiin vasta vajaa vuosikymmen (2009) sitten harjoittamaan sisäistä oikeudellista kontrollia. Se ei ehtinyt stabilisoimaan vallan kolmijakoa.

Brexitissä ei ole siten mielestäni kyse niinkään ”imperialistisesta” monarkistisesta nostalgiasta – kuten toiset ajattelevat – vaan ”sisäisestä monarkistisesta nostalgiasta”. Sitä edustaa vahva monarkin valtaoikeuksia ja parlamenttia hallinnoiva pääministeri. Siksi X-exitin tapahtuminen muualla Euroopassa tuntuu epätodennäköiseltä. Pelkkä ksenofobia ei siihen riitä. Varsinkin, jos kansallinen parlamentarismi ja tuomioistuimet pysyvät ihmis- ja perusoikeuksien kanssa tiukkoina.

markkukiikeri

Markku Kiikeri on oikeustieteen tohtori, eurooppaoikeuden yliopistonlehtori ja tutkija, dosentti, lakimies ja vapaa kirjoittaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu