Kainuun erämaan hengessä sopua sorvaamaan

Ilta-Sanomissa oli, 16.12.2020, Päivi Lakka, Olli Waris, klo 16:36, artikkeli, jonka otsikko on:

”Pekka Haavisto kieltäytyy pyytämästä anteeksi toimintaansa – kertoo tehneensä sen jo vuosi sitten”

”Keskustan Antti Kurvinen vaati eilen tiistaina ulkoministeri Pekka Haavistolta anteeksipyyntöä.”

Yritin omalta osaltani osallistua keskusteluun, mutta myöhästyin. Sen verran olivat muut jo ehtineet kommentoida asiaa.

Laitan tässä nyt oman ehdotukseni miten poliittinen umpisolmu voidaan avata ( jos pääministeri ei ole sitä jo saanut avattua ):

 

Mitä jos Kepun ja Vihreiden johto laittaisi maskit päälle ja kepulaiset ottaisivat riittävästi tuohikontteihin kossua sekä ruisleipää ja vihreät selkäreppuihin keräkaalia ja riittävän monta pulloa punkkua tai / ja valkkaria. Sitten matka kohti Kainuun korpien kätkössä itärajan pinnassa olevaa erämaamökkiä.

Kaikkien kännykät, läppärit, pädit , iPhonet ja puukot, kynäveitset, kynsisakset, kynsiviilat, rintaneulat, hiusneulat ym. teräaseet jätetään matkalla Kontiomäen Nesteelle säilytykseen.  Erämaamökkiin on jätetty kirves polttopuiden halkomiseen ( valmiiksi halottuja puita ei ole mutta pätkittyinä kuitenkin ). Se kirves on sitten kytetty mökin seinään 2 metrin paksulla ketjulla, jotta kukaan ei erehtyisi aikomaankaan käyttää kirvestä mihinkään muuhun kuin mihin se on alunperin tarkoitettu.

Siellä mökissä voivat rauhassa jauhaa asiat halki ja poikki. Sitten saavat tulla pois, kun uskaltavat molemmat ilmoittaa, että kaikki on taas kunnossa ja ruvetaan jälleen töihin. Muiden puolueiden edustajilla eikä medialla  ole Kainuussa asiaa valtatie vitosen ( VT 5 ) itäpuolelle sinä aikana kun mökissä selvitellään niitä asioita. Tarvittaessa tämä liikkumisrajoitus varmistetaan poikkeuslailla. Tämän liikkumisrajoituksen toimeenpanoa laitetaan VT5 tasalle valvomaan riittävästi joukkoja Kainuun prikaatista sekä Kainuun Rajavartiostosta.

Vielä yksi vaatimus sille erämaamökille. Se ei saa olla 10 km lähempänä lähintä tietä. Se kai ei liene mikään ongelma niin Kepun kuin Vihreidenkään puoluejohdolle.

Kansa odottaa tekoja eikä riitelyä mediassa.

markkulehto

Komentaja evp, kannatan aitoa yrittelijäisyyttä, vastustan keinotekoisia tukiaisautomaatteja, kansakunnan turvallisuuden peruspilarit on pidettävä pystyssä, energian tuotanto tulee perustua todellisiin, taloudellisesti kannattanviin ja toimiviin vaihtoehtoihin, Pohjois-Suomen infran kehittämisellä luodaan edellytykset koko maan kattavalle ja kannattavalle yritystoiminnalle ja pidetään koko maa-asuttuna sekä puolustettavana. Hallituksen esitykset ja eduskunnan päätökset tulee perustua tosiasioiden tuntemiseen, tunnustamiseen ja vaihtoehtojen aitoon punnitsemiseen. Kannatan yhtenäistä ja vahvaa Eurooppaa. Vapaus, ml. sananvapaus, on puolustamisen arvoista. Suomi kuluu mielestäni länsimaiseen kulttuuriyhteisöön, jossa tunnustetaan länsimaisia arvoja. Näitä arvoja olen itse valmis puolustamaan. Joka päivä oppii aina uutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu