Koska alkaa Ukrainan vastahyökkäys ja kuka päättää siitä mikä se on ?
Taitaa olla niin, että kun Ukrainan presidentti palaa kotimaahansa maailman ympäri reissultansa omalle johtopaikalleensa, Zelenskyihän on saanut paljon ainakin julkista tukea Ukrainalle, mm. F-16 ( ei siis F-18 ) hävittäjien saamisesta Ukrainalle. Tämä Zelenskyin maailaman kiertueen jälkeen Ukrainan ylimmässä johdossa käydään varmasti tilanne arvio, ennen kuin lopulliset päätökset tehdään.
Sitten Ukrainan ylin sotilasjohto esittelee viimeiset versionsa vaihtoehdoista ( VE 1 ja VE 2 ) . Sen jälkeen presidentti Zelenskyi keskusteltuaan Ukrainian puolustusvoimien ylimmän johdon kanssa, allekirjoittaa käskyn joko VE1:stä tai VE2:sta. Se mitä VE1 ja VE2 sisältävät, sen saamme ehkä lukea joskus historiasta.
Saattaa olla, että Ukrainassa on valmisteltu myös VE3:sta, siltä varalta jos heidän ja lännen kannalta kaikki ei mene ihan kuin oli suunniteltu. Esimerkkinä mainittakoon toisen maailman sodan jälkeiset 30 vuotta jatkuneet sodat Vietnamissa.
Viime kesänä ukrainalaisia oli värväystoimistoissa jonoksi asti. Länsimaisten aseiden (M777 ja Himars jne) uskottiin kääntävän sodan Ukrainalle. Himarsit olivatkin viime syksynä tehokkaita ja toisaalta Venäjän joukot olivat vähissä. Siitä syystä siellä otettiin pakon sanelemana mobilisaatio käyttöön.
Nyt on merkkejä siitä, että ukrainalaisten joukkojen keskuudessa on jopa iloittu Bakhmutin taisteluiden loppumisesta. Sinne lähtöä on pidetty yhden suunnan lippuna.
Venäjän puolella pakolla mobilisoiduilla tuskin on sen enempää motivaatiota hyökätä. Siksi Wagnerin kaltaista joukkoa on tarvittu. Vuhledarissa venäläisten laskuvarjojoukkojen hyökkäys johti tappioon alkuvuodesta.
Ukraina on koonnut Azovin rykmenttiä uudestaan (Mariupolin jälkeen). Niistä on pyritty tekemään kovaa nyrkkiä. Niitä on ollut hyökkäilemässä Bakhmutin ympäristössä. Tsetseenejä ja muita ulkomaalaisia joukkoja on myös lähetetty koviin paikkoihin.
Nyt Ukraina on pyydellyt koko ajan lisää ja parempia aseita. Peräti jotain gamechangereitä kuten f-16.
Venäjän aseet ovat vaarallisempia. On lentokoneista pudotettavia liitopommia ja toisaalta laivasto on Mustalla merellä (ehkä hyökkäyksen alkaessa Azovin merellä) vastassa. Venäjä kykenee torjumaan Himarseja melko tehokkaasti. Lisäksi linnoitustöitä on tehty runsaasti.
Nykyiset 500-1500 kg:n liitopommit pudotetaan/laukaistaan 40 kilometrin etäisyyden päästä.
Venäläiset ovat ilmeisesti kehitelleet 250 kilon liitopommista 80 kilometrin etäisyydelle liitelevää. Siten ne olisivat Himarsiin verrattava ase, jota ei kyetä torjumaan. Niitä käyttävien lentokoneiden torjuntaa varten ajatellaan kai f-16 hävittäjiä.
En todellakaan kadehdi ukrainalaisten tehtävää. Käsittääkseni tunnelma hyökätä ei ole samalla tasolla kuin vajaa vuosi sitten. Viimeksi uskottiin NATOn aseiden ylivertaisuuteen. Tankkeja olisi toivottu moninkertainen määrä.
Hävittäjistä on nyt saatu epämääräinen lupaus. Se voi pitää jotain tunnelmaa yllä, mutta onko sinne tulossa parhailla aseilla varustettuja hävittäjiä kourallinen vai satamäärin? Onko tiedossa, että ne pärjäävät Venäjän ilmapuolustuksen oloissa? Ilmeisesti f-16:ssa on tehokkaampia ohjuksia ainakin laivoja vastaan. (Mustanmeren laivaston upottaminen voisi olla kova isku, vaikkei sillä sotaa vielä ratkaista).
Paljonko Ukrainalla on jäljellä kokeneita sotilaita? Aika vaikealta hommalta kuulostaa, jos muutaman kuukauden koulutuksella pitäisi hyökätä tässä tilanteessa.
Natolta saa tukea, mutta onko ukrainalaisilla riittävästi motivaatiota hyökätä. Ainakin Zelenskyn mukaan kansa alkaa väsymään. Pitäisi olla riittävästi tehokasta asetta ja ammusta, että voisi lähteä ”hyökkäämään viimeiseen taistoon”.
Kauanko intoa kestää, mikäli aletaan käymään pienempää kesätaistoa, jossa kuolee 5 000-20 000, sitten taas valmistaudutaan talven sotimiseen, jossa voikin taas olla Venäjä hyökkäävänä osapuolena.
Ja sitä samaa lähivuodet ..
Ilmoita asiaton viesti
Olennaista on tuen jatkuminen pitkään ja epävarmuuden tiedostaminen. Voimme myös yllättyä positiivisesti. Otetaan kaksi esimerkkiä suuremmista sodista – pahan puolelta. Jos otamme esimerkin Vietnamin sodasta niin vuoden 1975 Pohjois-Vietnamin hyökkäyksen oletettiin olevan vain asemien parantaminen jatkoa varten, siitä tulikin Etelä-Vietnamin romahdus. Toisesta maailmansodassa Saksan hyökkäyksessä länteen 1940 tavoitteena oli vain lentotukikohtien saaminen Iso-Britanniaa vastaan sodan jatkamista varten, tulikin Ranskan romahdus.
Historiasta muistamme kuitenkin useita Ukrainan sotaa tuhoisampia sotia jotka jatkuivat pitkään. 1980-luvun Iranin-Irakin sodassa Iran kesti todella pitkään ennen tasapelin tunnustamista. Väestöön suhteutettuna niin Ukrainan kuin myös Venäjän tappiot ovat sangen pienet ja mahdollistavat sodan jatkumisen pitkään.
Varmaa on vain, että syksyllä tiedämme kuinka kesällä on käynyt ja yleinen dynamiikka jossa Ukraina voimistuu ja Venäjä heikentyy jatkuu eikä tähän ole muutoksia nähtävissä.
Ilmoita asiaton viesti
Ai että Pohjois-Vietnam oli pahan puolella? Etelä-Vietnam perustettiin, koska vapaissa vaaleissa vapaustaistelua johtaneet kommunistit olisivat voittaneet, eivätkä länsivallat sitä halunneet. Olin kommunisti nuorempana, en enää, mutta tosiasia on, että Vietnamin sota oli USA:n sota Vietnamia vastaan, ja Vietnam sen voitti. Kommunistien hallinto oli kuitenkin vietnamilaisten, ei amerikkalaisten hallinto.
Ilmoita asiaton viesti
Vietminh oli vietnamilaisten hallinto, jonka kommunistien Vietkong tuhosi teloittamalla suuret määrät vietnamilaisia jolloin sisällissota alkoi.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös USA:n strategiana ollut se, että Pohjois-Vietnamin ja Viet Congin ( Kansallinen Etelä-Vietnamin vapautusrintama ) kommunistihallinnon leviäminen Etelä-Vietnamiin pyrittiin estämään. Ja tämä taas kuului siihen ”dominoteorian” mukaisen prosessin pysäyttämiseen, jossa Kaakkois-Aasian ( ja mm. Afrikan ) ja valtioiden yksi kerrallaan kaatuivat, ”dominopalikka kerrallaan”, kommunistien syliin. USA:n silloinen presidentti nosti tuon dominoteorian julkisuuteen v. 1954. Tausallahan oli ollut jo Kiinan ja Pohjois-Korean luisuminen kommunismiin. Neuvostoliittohan tuki tuota prosessia kaikin käytettävin keinoin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Domino_theory
No viime aikoinahan Vietnam on kääntynyt entisen vihollisensa puoleen hakiessaan tukea toisen kommunistisen suurvallan Etelä-Kiinan meren alueen laajentumispyrkimyksiä vastaan.
Toki voi myös kysyä, montako valtiota on Vietnamin sodan jälkeen vielä luisunut kommunismiin ? Olisiko niin, että kommunistien kokemukset USA:n vastatoimista rauhoittivat kummasti vallankumouksellisia haluja ja intohimoja muissa mahdollisissa potentiaalisissa kommunismin kohdemaissa. Hieman niin kuin Afganistanissakin Taleban-hallintoa taitaa jarruttaa Lännen suuntaan kohdistettavissa terrori-iskujen tukemisessa kovat kokemukset vuosien 2001 – 2002 Afganistanin sodasta.
Ilmoita asiaton viesti
Pikku asiavirhe: Taleban ei ole missään vaiheessa osoittanut kiinnostusta maan rajojen ulkopuolella toimimiseen. Pakistania ei lasketa kun pataaneja asuu molemmin puolin rajaa ja ovat samaa kansaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos hyökkäyspäätös on pelkästään Zelesnyin päätöksen takana, niin eikö silloin puhuta jo diktaattorista?
Entinen näyttelijä tuskin on kykenevä sodan johtamiseen, varsinkin kuin kyseessä on nykymittapuun mukaisesti suhteellisen suuri sota ja joissa suoritetavissa operaatioissa puhutaan kymmenistä tuhansista sotilaista.
Ukraina on jo menettänyt parhaan etsikkoaikansa Zelesnyin maailmankiertueen loppumista odotellessaan.
Olisiko kuitenkin niin, että Venäjän maskirovkassa on puolet totuutta ja Ukrainasta ei ole hyökkääjäksi kaluston ja ammusten sekä riittävän määrän sotilaita puuttuessa.
Eihän Suomen armeijakaan hyökkäillyt enää kesä-heinäkuussa 1944, vaikka saikin laajalti moderneja aseita Saksasta. Pakon alla vetäydyttiin puolustaen.
Ukrainan ainoa mahdollisuus perustuu Venäjän armeijan sotilaiden motivaation puutteeseen.
Uskaltaako sellaisen varaan kuitenkaan laskea kymmenien tuhansien sotilaiden henkeä?
”onko sinne tulossa parhailla aseilla varustettuja hävittäjiä kourallinen vai satamäärin”
Määrä on helppo laskea, kun lasketaan yhteen Belgian, Tanskan ja Hollannin F-16 hävittäjät. Muut eivät hävittäjiään uskalla antaa eivätkä edellä mainitutkaan kaikkia luovuta.
Edit. Belgian, Tanskan ja Hollannin hävittäjistä puuttuu ilmasta maahan varustus, joten niistä ei ole Ukrainan maavoimille hyötyä ennen kuin ne modifioidaan valtavalla rahasummalla uuteen käyttöön. Paljonko maksoi Hornetien ilmasta maahan modifiointi? Viisastelijoille todettakoon, että ilmasta maahan ei tässä kontekstissa tarkoita alas laskeutumista tai maahan putoamista.
Jälkimmäinen vaihtoehto on myös F-16 hävittäjille varteenotettava vaihtoehto, jos sellaisilla lennetään ilmatilassa, jota oma ilmatorjunta ei suojaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos hyökkäyspäätös on pelkästään Zelesnyin päätöksen takana, niin eikö silloin puhuta jo diktaattorista?”
Mielenkiintoinen kysymys, varsinkin kun Zelesnyi on peräti tuntematon hahmo. Lähinnä nimestä tulee mieleen keihäänheiton ME-mies Železný, mutta hän tuskin toimii diktaattorina vaikka melkomoinen päällikkö olikin.
Ilmoita asiaton viesti
Zeppinen, vai mikä hänen nimensä nyt oli, näytti omassa blogissaan puhuvan Jelenskystä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos vastahyökkäyksestä ei tule mitään, niin Ranska ja Saksa painostavat Ukrainaa neuvottelurauhaan. Itä-Ukrainan takia tuskin kannattaa sotia – raunioiden raivaaminen jää Venäjän huoleksi – mutta Krimin kysymys on kinkkinen. Onko sillä enää strategista merkitystä? Ahvenanmaan kaltainen ratkaisu?
Ilmoita asiaton viesti
”Eihän Suomen armeijakaan hyökkäillyt enää kesä-heinäkuussa 1944,”…
Kyllä hyökkäili eli teki menestyksekkään vastahyökkäyksen.
Fakta puhukoon puolestaan:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilomantsin_taistelu_1944
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi että minulla on näin ”huonoja” uutisia, mutta kerrotaan nyt silti:
Pelkästään näitä F-16 -hävittäjiä on aktiivikäytössä yhteensä 25 eri maan ilmavoimilla arviolta 3000 kappaletta. Ei siis ”kourallinen” vaan aika raakasti paljon enemmän. Kaikissa näissä maissa ei myöskään pelätä niin suunnattoman hirveästi mahtavaa venäjää, että ei ”uskalleta” ikinä maailmassa antaa Ukrainalle yhtikäs mitään.
Ja siis vielä kerran anteeksi, että menen kertomaan näin ”ikäviä” asioita. Hyi minua. (Taas.)
Ilmoita asiaton viesti
Veijo hyvä. Taitaa valtaosa koneista olla valtioilla, jotka eivät niitä Ukrainalle anna.
Ilmoita asiaton viesti
Juha-Pekka parempi. Tuo ”taitaa” -uskosi ei valitettavasti kanna kovin pitkälle. Kas kun on aika lailla herttaisen yhdentekevää, jos esim. Turkki, Kreikka ja Israel eivät anna ainuttakaan. Kun pelkästään Yhdysvalloilla on niitä nykyään noin 1000 kpl, Tanska 30, Belgia 40 ja Norjalla 64. Norskit luopuvat omistaan juuri näillä näppäimillä, kun siirtyvät F-35 -koneeseen.
Jaa mutta: nythän he juuri myivät 32 konettaan tosi halvalla Romanialle (kauppahinta 388 miljoonaa egeä). No, ei se mitään: pelkästään vuonojen maasta saadaan Ukrainalle vaikkas heti 32 kpl.
Hyvä tästä tulee. Ja vielä kerran: olen kovin pahoillani, että näin hyvä tulee. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Entäs sitten Australia?
”Australialla on tusinoittain paranneltuja F/A-18 Hornet -hävittäjiä varastoissaan. Kyseiset koneet eivät enää vuosiin ole olleet aktiivikäytössä. Nyt puolustusalan asioihin keskittyvä The War Zone (TWZ) -lehti vetoaakin Australiaan, jotta se lahjoittaisi tyhjänpanttina olevat hävittäjät Ukrainalle.”
Ilmoita asiaton viesti
No tämäkin vielä! Ovat vielä juuri niitä koneita, joista Zelenskyi on nimenomaan sanonut tykkäävänsä. Tuskin Ukrainan lentäjätkään niitä pahalla silmällä katsoisivat, ja saahan sitä nyt vähän eri koneitakin olla, ei se nyt mikään logistinen painajainen varmaan ole. (Olihan meilläkin aikoinaan puolet Migejä ja puolet Drakeneita ja hyvin niilläkin skulattiin.)
Ja jos nyt joutilaista koneista puhutaan, niin onhan siellä nyt Jenkeissäkin, missä lie huitsin Nevadan hangaareissa, varmasti melkoiset määrät kaiken maailman lentsikkaa, jotka joutaisivat myös sotahommiin.
Ja tässähän puhutaan ennemminkin kymmenistä koneista eli muutamasta hassusta laivueesta eikä sadoista. No big deal.
Ilmoita asiaton viesti
Tuolla ’ikäviä’ asioita F-16 -koneisiin liittyen:
https://twitter.com/TJOSInt/status/1659757656997871619
Ilmoita asiaton viesti
Ei tämä ole edelleen kuin sodan alku. Nyt puhutaan sodasta Ukrainan osalta, Venäjä sen aloitti ja olen varma että Ukraina sen lopettaa siihen että Venäjä siirtyy omille rajoilleen. Se sota on vasta alussa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko Venäjän sotakassa jo niin tyhjä että pitää ruveta vaatimaan Puolalta alueita ja rahaa ”korvauksena Neuvostoliiton uhrauksista”, vai onko Duuman puhemieskin jo menettänyt järkensä:
”Putinin luottomies vaatii Puolalta alueluovutuksia Venäjälle – ”Duuma käsittelee asiaa maanantaina””
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009602033.html
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainan sota näyttää kehittyvän näin:
1) Ukraina valmistautuu pitkään sotaan, välttämään varsinkin miehistötappioitaan ja pyrkii saamaan lännestä pitkään tukea ja paljon kalustoa.
2) Ennen Ukrainan päähyökkäystä, jatkuu ehkä pitkäänkin massiivinen tiedustelu, harhautuskuviot ja monenlaiset koehyökkäykset, sekä Venäjän joukkojen heikentäminen.
Tässä käytetään esim. 10 000 ”halvan” dronen 24/7 jatkuvaa venäläisten jahtaamista, demoralisontia ja takaa-ajoa…
3) Muutamien hyökkäys-alueen täydellinen, 24/7 dynaaminen seuranta ja operatiivinen / taktinen joukkojen siirto.
4) Jossain vaiheessa valitaan päähyökkäyksen suunta ja aloitetaan hyökkäysurien avaaminen ja Venäläisten puolustuksen massiivinen tuhoaminen monien eri aseitten etukäteen maalitetuilla täsmäpommituksilla.
Samalla estetään kaikki Venäläisten vastatoimet.
5) Hyökkäyksen etenemistä seurataan koko ajan yksityiskohtaisesti ja dynaamisesti, tarvittaessa muuttamalla hyökkäyksen kulkua täydellisessä digitaalisessa taistelukentässä.
6) Jossain vaiheessa Ukrainan hyökkäyksen voima heikkenee ja todennäköisesti päädytään pitkäaikaiseen pattitilanteeseen / jäätyneeseen konfliktiin, mahdolliseen tulitaukoon.
7) Venäjällä tilanteen jatkuminen voi johtaa Putinin lähtöön / Venäjän osittaiseen hajoamiseen ja väkivaltaiseenkin turbulenssiin, mutta Kremlissä tulee kuitenkin jatkamaan joku siloviikki-porukka.
Venäjää ei voi ”totaalisesti” voittaa, eikä se tule antautumaan…
8) Loppupeleissä tämän konfliktin voittaja on Kiina, joka saa pilkkahintaan haltuunsa Venäjän valtavat luonnonvarat.
Ilmoita asiaton viesti