Älä hullu venettä keikuta

Otsikon mukaista palautetta on tullut varsin paljon, kun hallituksen toimia on uskaltautunut kritisoimaan. Jälkiviisaus on sitä parasta viisautta, on toinen viisu, jota on myös kovasti veisattu, kun toimenpiteitä on tarkasteltu. Tuohon vanhaan sanontaan on puettu selkeä viesti, ettei nyt ole se aika, jolloin pitäisi virheitä nostaa esiin, vaan pikemminkin päinvastoin.

Poliisin työssä käydään jatkuvasti kriisistä kriisiin, useimmiten komein askelin (Ismo Alanko), sillä ne kriisit eivät ole läheskään aina omaa aikaansaannosta. Siinä työssä oppii kriisissä toimimisesta yhtä sun toista. Yksi on ajattelu. Se on kriisissä vaikeaa. Kaikki poikkeaa normaalista, tietoa, reagoitavaa tulee joka puolelta. Tavanomaiseen elämään sovelletut toimintamallit eivät toimi, eikä niistä ole apua. Monelle kriisin sekavauus ja valtava informaatiotulva aiheuttavat niin kutsutun kypäräpalon, joka lamauttaa lopulta toiminnan täysin. Pieninkään tieto ei mene enää perille, eikä mitään tapahdu.

Kriisitilanteessa ajattelun pitää yksinkertaistua. Sen tapahtuu keskittymällä olennaiseen. Kaikki turha kytketään pois. Pitää löytää tilanteeseen toimivin ratkaisu ja käydä läpi mahdolliset jälkiseuraukset. Poliisissa tämä prosessi pitää monesti tehdä silmänräpäyksessä ja useasti on niin, että kyse on silloin kaiken lisäksi mahdottoman isoista asioista – jopa ihmiselämistä, ei pelkästään yhdestä. On käytävä nopeasti läpi eri toimintavaihtoehdot. Etsittävä vähintä haittaa aiheuttava vaihtoehto monien joukosta. On tutkittava tapahtumien kulku, myös edeltävä toiminta ja on mietittävä tarkkaan myös jälkiseuraamukset. Kaikesta tästä vasta summautuu oikealle valinnalle ja päätökselle kestävät perustelut ja lainmukaisuus.

Toinen kriisiin liittyvä olennainen asia on toiminnan tehostaminen. Toiminta kriisissä voi olla hyvin samantapaista kuin normaaliajassakin, mutta se on huomattavasti tehostetumpaa. Tämä pätee myös kriisiviestinnässä. Se ei juurikaan eroa normaaliviestinnästä muutoin kuin, että se on tehostettua. Useasti kuitenkin käy niin, että kun vauhtia lisätään, virheet lisääntyvät.

Tässä kohtaa kuvaan astuu kokemus. Harva meistä on synnynnäisiä kriisialan ammattilaisia. Kokemusta on saatava tavalla tai toisella, harjoittelu on siinä keskiössä. Hallituksen toiminnassa paistaa kauas kokemattomuus. Kun vauhtia on lisätty, virheitä on tullut. Sitä on pidetty jopa jonkinlaisena tekosyynä, mutta kuinka monta kertaa voi tehdä virheitä, jotka koskettava kokonaista kansakuntaa? Ehkä hallitus on luottanut enemmänkin siihen, että vauhti korjaa virheet. Onko näin, sen historia meille tulee myöhemmin opettamaan.

Kun poliisityössä tehdään salamannopeasti suuria ratkaisuja, silloin ei kiire kelpaa vastaukseksi, jos virhe tapahtuu. Poliisi tekee virkavastuullaan ratkaisujaan ja siksi myös vastaa tekemisistään. Oli ne miten kiireellisiä tahansa. Tässä kohtaa nousee esiin hallituksen kantama vastuu. Kovin usein tapahtuneista virheestä vastaa hallituksen mielestä joku muu – kunta, virkamiehistö, THL, Finavia, Business Finland, Huoltovarmuuskeskus ja viimeisimpänä syyteltiin jo yrittäjiäkin vastuuttomuudesta. Aina löytyy syyllinen, siis vastuunkantaja jostain muualta. Oliko niiden yritystukien kanssa kuitenkaan niin valtava kiire, ettei olisi edes vähän paremmin sovitella hakukriteereitä niin, että tuki olisi kohdistunut sinne, missä sitä eniten tarvitaan? Nämä ovat juuri niitä jälkiseuraamusten arviointia, mitkä pitäisi ottaa olennaisena osana mukaan päätöksenteossa.

Kun tehdään päätöksiä, niihin liittyy vastuu. Kun on valtaa, siihen liittyy vastuu. Sitä ei yksinkertaisesti voi paeta ja mitä suuremmista asioista on kyse, sitä enemmän vastuun merkitys kasvaa. Se on kestettävä ja se on jaksettava kantaa. Tämän selkeämmäksi ajattelu vastuun kohdalla ei voi mennä.

Tästä pääsemmekin toiseen peruspalautteeseen – jälkiviisauteen. Kun operoidaan valtiollisella tasolla, tehdään ratkaisuja, jotka koskettavat kokonaista kansakuntaa, toimenpiteiden jälkitarkastelu on äärimmäisen tärkeää. Ainostaan sillä tavalla voidaan todeta ratkaisujen toimivuus ja niiden vaikutukset. Niinhän tehdään myös poliisityössä. Niitä silmänräpäyksessä tehtyjä, valtavia ratkaisuja voidaan pahimmillaan tutkia mikroskooppisella tarkkuudella vuosikausia eri tuomioasteissa.

Puhutaanko silloin jälkiviisaudesta?

Ei, vaikka monesti se varmasti mielessä käy. Menkää itse tekemään se ratkaisu siinä paineessa, siinä kiireessä, siinä vastuussa, siinä hengenvaarassa. Mikään näistä selityksistä ei auta, kun on lähtenyt sellaiseen hommaan, jossa ratkaisuja ja päätöksiä on tehtävä, joskus hyvinkin kipeitä ja suuria. Silloin on myös kestettävä se, että niitä ratkaisuja tutkitaan myöhemmin hyvinkin tarkasti. Kyse on kuitenkin yhteisistä asioista, ei hallituksen asioista.

Hallitus on määrätietoisesti pyrkinyt vaientamaan kyseenalaistamisen ja kriittisyyden. Pääministeri vaati hallitukselle työrauhaa. Venettä ei saisi keinuttaa. Pääministeri on jättänyt opposition kriisin hoitamisessa ja päätöksenteossa täysin syrjään. Tämä on ratkaisu, johon ei löydy järkevää perustelua ja se saattaa ajan myötä osoittautua isoksikin virheeksi. Kriisi kun koettelee niin hallitusta kuin myös oppositiota, vai käykö niin, että kun päätösten vaikutuksia ruvetaan myöhemmin korjaamaan, vastuuta ruvetaan mieluusti taas muualle työntämään?

Huolestuttavaa on myös demokratian ytimessä olevan parlamentarismin heikentyminen. Eduskunnan täysistunnossa debatit ovat kiellettyjä ja puhemahdollisuuksia on muutoinkin rajoitettu huomattavasti. Se lisää hallituksen valtaa ja mahdollisuuksia toimia vielä enemmän omin päin. Jälleen kerran vastuu kasvaa, mutta kannetaanko sitä samalla tavalla?

Kriisiaikoina kriittisyys ei venettä keikuta. Jos niin tapahtuu, ongelma on jossain muualla. Kriisiaikoina myös kriittisyyden pitää tehostua ja senkin pitää selkeytyä. Pitää puuttua olennaisiin asioihin, ongelmakohtiin, ei lisätä kaaosta. Se on erittäin merkittävä tapa löytää tehokkaita tapoja selviytyä kriisistä. Samoin ratkaisujen jälkitarkastelu on hyvin tärkeää. Ilman näitä tehtäisiin vain uusia virheitä, eikä mistään opittaisi mitään.

Nyt kriisiä on pidetty tekosyynä virheille, jotka olisivat olleet vältettävissä, mutta sen sijaan tehdäänkin vain uusia virheitä. Lentokentän viruslinkous olisi ollut hoidettavissa. Suojavälineiden tilanne ja tilaukset olisi olleet hoidettavissa asianmukaisesti. Yritysten tukeminen olisi ollut hoidettavissa täysin toisella tavalla. Tässä muutamia esimerkkejä hyvin suurista, kriisin hoitamisen suhteen kriittisistä asioista, joita pitää pystyä kritisoimaan, joita pitää pystyä jälkeenpäin tarkastelemaan.

Tämä prosessi on välttämätöntä ymmärtää, sillä meillä on edessämme valtavia haasteita ja läjäpäin päätöksiä, joiden vaikutukset tulevat olemaan jättiläismäisiä ja todella pitkäkestoisia. Ne ovat niin suuria, että ne vaikuttavat kokonaisen kansakunnan kohtaloon. Silloin ei kelpaa vastaukseksi kiire tai kriisi, jos virheitä edelleenkin tehdään. Niiden päätösten on osuttava maaliin kerralla ja jälkipidon on onnistuttava myös yhtä täydellisesti. Vain sillä tavoin me tulemme tämän suon yli menemään, vain sillä tavalla tämä keikkuva vene pysyy pinnalla.

Poliisin toimintatapojen lisäksi tähän tilanteeseen sopii mainiosti myös partiolaisten toimintaohjeet kriisitilanteessa: Säilytä malttisi. Toimi rauhallisesti ja harkiten, mutta kuitenkin ripeästi. Pelasta ja varoita välittömässä vaarassa olevia. Älä kuitenkaan saata itseäsi hengenvaaraan.

Partiossa ollaan aina valmiina. Onko hallitus ollut valmiina? Sitäkin voidaan hyvin perustellusti tutkia nyt ja myöhemmin hyvin kriittisestikin. On nimittäin oltava aina valmiina, olkoon miten kriisi tai kiire tahansa.

Marko Kilpi

Kansanedustaja Kirjailija Poliisi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu