”Ankkuri vain muistoksi jäi”,,,kiinalaisen aluksen outo toiminta,,,
”Kiinnostuksen kohteena on ollut hongkongilainen alus Newnew polar bear-alus. Lohi kertoo, että kun tutkinta oli käynnistynyt, niin he saivat tiedon että alus on lähtenyt Pietarista länteen. Laivaa yritettiin lähestyä, mutta yhteyttä ei saatu. Juridiset toimenpiteet eivät olleet mahdollisia.
Kun alus oli poistunut Suomen talousvesivyöhykkeeltä, sitä on yritetty tavoittaa. Tällä hetkellä alus on Venäjän talousvesivyöhykkeellä, Lohi kertoo. Toimenpiteet ja selvitykset jatkuvat.” (IL)
Eikö ole outoa että alus ei päästänyt suomalaisia viranomaisia alukselle sekä selitykset olivat ympäripyöreitä…nyt alus on sopivasti suojassa Venäjän aluevesillä…sattumaa, minä kun en usko sattumiin.
Meren pohjassa oleva raahausjälki on kilometrien pitkä, kiinalaisesta aluksesta puuttuu ankkuri,,,sopivasti, myös venäläinen alus on ollut alueella. Sattumaa, minä kun en usko sattumiin.
Eli kiinalaisalus pakenee lopulta venäläisten avustamana. Kiinan alus on tehnyt törkeän tuhotyön. Millainen on näiden muiden tuhotöiden, Ruotsin ja Viron kaapeleiden tausta…?
Homma on sopivan hämärä jottei kaikki lopulta paljastu. Mitä Kiina vastaa vastaa…jäädään venaamaan.
”Vahinko” voidaan unohtaa:
”– Ei ole mahdollista, että ankkuri olisi pudonnut ilman että kukaan huomaa. Se rämisee ja kolisee. Koko laivassa kyllä tuntuu, kun seitsemän tonnin ankkuri ketjuineen tippuisi yhtäkkiä mereen, Heikkilä sanoo.
Jos ankkuri todella tippuisi laivasta vahingossa, silloin laiva pitäisi pysäyttää, Heikkilä lisää.
– Hyvän merimiestavan mukaisesti ankkurin putoamisesta ja katoamisesta ilmoitetaan viranomaiselle. Esimerkiksi tämä sijainti Suomenlahdelle kuuluu raportointivelvollisuusalueeseen. Ankkurista olisi kuulunut ilmoittaa eteenpäin, koska alueella on mahdollisuus vahingoittaa vedenalaista infrastruktuuria, Heikkilä tarkentaa.”
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/574ad2d8-7d02-4b6b-9903-0d9f2061feb1
Odotan mielenkiinnolla ”koottuja selityksiä”,,,, sillä vahinko tämä ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Asia haisee mahorkalle. Ei heti tule mieleen mikä olisi Kiinan motiivina, enkä mihinkään vahinkoon usko.
Ilmoita asiaton viesti
Joko tulee kasa selityksiä tai täysi tyyni …
Veikentä tässä on tämä Venäjän kytkös kun nyt tämä kiinalaisten alus on Venäjän vesillä suojassa, miksi?
Oma veikkaus on että aluksessa oli venäläistä miehistöä mukana toteuttamassa ”vahingon”, nyt miehistöä on siirretty venäläiseen alukseen?
…vain veikkaamalla voi voittaa, tuleeko kenelle mitään muuta mieleen?
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tuossa tarvita kuin yksi Hornetin lento.
Ilmoita asiaton viesti
Sääntö-Suomi esti tutkinnan. Kapteenia pyydettiin puhuteltavaksi, mutta ei saatu haastatteluun, kun oli jo kansainvälisellä merialueella.
Jos Kiina olisi samassa tilanteessa, paatti olisi vallattu mitään lakeja miettimättä ja tuotu satamaan väkisin. Upottavat vietnamilaisia kalastusaluksiakin kv-vesillä, vaikkei mitään syytä sille olisikaan. Sabotaasi oli toteutettu, joten kippo oli moraalinen velvollisuus pysäyttää ja asia selvittää. / IMHO
Ilmoita asiaton viesti
Kiina ja Venäjä tietää Suomen tavan toimia pilkulleen lain mukaan.
Edelleen odotan Kiinan vastausta…🤔
Ilmoita asiaton viesti
IL julkaisusta:
”Jotta alus saa liikennöidä arktisella alueella, sillä pitäisi olla myös jääluokitettu polaariluokka. Heikkilän mukaan Newnew Polar Bear on jääluokitettu Itämerelle, mutta Venäjä on myöntänyt sille luvan kuljettaa tavaraa Koillisväylällä.”
🇷🇺 mainittu.
Alus ei ole missään nimessä pätevä tehtäväänsä, tällä on joku muu tarkoitus kuin oikeasti konttien kuljetus.
Ilmoita asiaton viesti
KRP:ltä yllättävän avointa tiedottamista. Mutta eiköhän se hyssyttely kohta ala.
Ilmoita asiaton viesti
Tänään tiedottaminen oli hyvin tehty KRP:lta 🇫🇮👍
Ilmoita asiaton viesti
Kiinalainen alus kuvattu ilman toista ankkuria Port of Arkhangelskin alueella. Eihän tässä ole kahta sanaa mistä ankkuri on ”kadonnut” ja sitä on ”huvin ja urheilun vuoksi” raahattu juuri kaasuputken alueella kilometritolkulla.
Lähde:
https://twitter.com/visegrad24/status/1716851463765262739?t=2m6h1bi9RAO-EROuWoFDMg&s=19
The Chinese ship Newnew Polar Bear has been seen in the Port of Arkhangelsk with its anchor missing.
”Finnish investigators suspects it lost the anchor by dragging it into the Balticconnector, causing damages to the Finnish-Estonian gas pipeline that will take 6 months to repair”
Ilmoita asiaton viesti
Juutinraumassa kerätään tullia Venäjältä tulevasta öljystä kunnes vahinko on korvattu. Yksinkertaista.
Itämeri on yhtä sisämeri Natolle kuin Azovanmeri venäläisille.
Ilmoita asiaton viesti
”Jäitä hattuun.” Tässä näyttäisi vahvasti siltä, että aluksen ankkuri on irronnut kovassa merenkäynnissä sekä pudonnut mereen. Sitä on ollut vaikeaa nostaa ja se on raahautunut pitkin merenpohjaa ja on osunut lopuksi kaasuputkeen. Voimat ovat olleet suuret. Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä olevista ankkurikuvista päätellen näin on päässyt tapahtumaan.
On töpätty merimiestaidossa perusteellisesti eli ankkureita ei oltu kiinnitetty kunnolla, kun alus on lähtenyt merelle. ”Karhut” eivät ole olleet kiinni ja ankkuripelin jarru on pettänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mene pirtaan, kuten aiemmin lainasin IL lehdestä:
”– Hyvän merimiestavan mukaisesti ankkurin putoamisesta ja katoamisesta ilmoitetaan viranomaiselle. Esimerkiksi tämä sijainti Suomenlahdelle kuuluu raportointivelvollisuusalueeseen. Ankkurista olisi kuulunut ilmoittaa eteenpäin, koska alueella on mahdollisuus vahingoittaa vedenalaista infrastruktuuria, Heikkilä tarkentaa.”
Edelleen odotan Kiinan virallista selitystä. Ei mitään höpinöitä että näitä vaan tippuu (ensin ankkuria on raahattu kilometritolkulla pitkin merenpohjaa) …ei näitä noin vaan tipu vaan ankkuria on raahattu kilometritolkulla. Se huomataan kyllä laivassa!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se on laivassa tietysti huomattu, siitä ei ole epäilystäkään. Se on selvä, että tästä haaverista tulee ilmoittaa ilman muuta viranomaisille, mutta jos kippari ei ilmoittanut, niin ei ilmoittanut. Varustamo on Hong Kongista ja aluksen kotipaikka on Limassol. Alus näyttää olevan nyt matkalla Valkoisella merellä.
Odotetaan rauhassa virallisen tutkimuksen tulosta.
https://www.marinetraffic.com/en/ais/details/ships/shipid:3162/mmsi:477893800/imo:9313204/vessel:NEWNEW_POLAR_BEAR
Ilmoita asiaton viesti
Soita Kiinan suurlähetystöön heti aamulla klo. 09:00 ja vaadi (meri)selitys 😵💫
09 22890129
Ilmoita asiaton viesti
Näin on. Näitä ankkureitahan irtoaa ja tipahtelee mereen vähän väliä. Ja vinssit sitten kovan merenkäynnin vuoksi laskevat itsestään satoja metrejä kettinkiä perään. Näitähän ei siis kukaan valvo tai saatika huomaa laivalla mitenkään kun ankkuri kyntää merenpohjaa kilometrikaupalla tai sitä että ketju katkeaa. Se on niin jokapäiväistä ettei siitä viitsi turhaan mihinkään ilmoitella. Sitten vaan ollaan satamassa ja huomataan hupsista meiltähän tipahtanut 6 tonnin ankkuri jonnekin ja vedetään näköjään kolmea sataa metriä ankkurikettinkiä perässsä. https://www.youtube.com/watch?v=b7pRfix_sNg
Ihan normi hommaa. Sarkasmivaroitus.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko ihan vakavissasi? Että pelkkä vahinko?
Ilmoita asiaton viesti
Oho, en huomannut Matin sarkasmivaroitusta 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Virallinen selitys tulee aikanaan olemaan se, että laivalta loppui tehot. Tuuli oli melko kova. Vika koneissa tai vastaava ja valmistauduttiin ankkuroimaan. Varmistukset otettiin päältä pois ja joku onneton vetäisi sen viimeisen tapin irti tai kuuli väärin. Tuonkaltaisessa tilanteessa siellä on ollut hiukan toimintaa ja silloin niitä virheitä just syntyy.
Ihan sama. Toki on kiva seurata meneekö korvaukset kenenkin piikkiin. Kuka maksaa?
Ilmoita asiaton viesti
Lasku Kiinalle …
Ilmoita asiaton viesti
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marko-suutari/haluan-nahda-kuka-taman-kaasuputken-tavallisella-ankkurilla-rikkoo/#comment-4002732
Vähän kommenttia aiempaan keskusteluun.
Ilmoita asiaton viesti
Haluan nähdä, kuten kirjoitin. Nyt nähtiin kun sitä raahataan putkien kohdalla kilometritolkulla. Näköjään se onnistuu näinkin.
Joka kerta viisastuu, skeptinen saa olla mutta pitää myöntää että jopa ankkurilla saadaan putkia rikki, seuraava kysymys on että miksi? Se pitää kuulla Kiinalta virallisesti.
Lasku ”vahingosta” Kiinalle tai tälle varustamolle!
Ilmoita asiaton viesti
Putki on kuitenkin vain alle metrin halkaisijaltaan, että ei siihen tarvita kovin ison laivan ankkuria.
Ilmoita asiaton viesti
Lasku Kiinalle…eikös se riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Seurava kysymys lienee. Mistä tämä alus putkahti vuodessa konttialusten kermaan?
Ilmoita asiaton viesti
Aika paljon tässä on nähty erilaisia ”asiantuntijoita” merikapteeneista lähtien, jotka ovat väittäneet, ettei ankkurilla pysty putkea tuhoamaan! Mitä tulee siihen, että kiinalaisalus ei ole raportoinut tapauksesta eikä suostunut vastaamaan KRP:n yhteyden ottoihin, johtuu varmasti siitä, että aluksen omistajat ja heidän asianajajansa ovat kieltäneet heitä myöntämästä mitään eli ”no comment”. Kyseessähän ovat hyvin suuret korvausvaatimukset.
Ilmoita asiaton viesti
Kaippa tuokin laiva on ollut vaakuutettu jossain. Loyds esim. vaan kun iso vahinko sattuu, joka on suurempi kuin paatin arvo. Kukaan ei korvaa mitään. Liikennevahinko lähinnä.
Ilmoita asiaton viesti
– KRP:n kuvan perusteella suuren lapa-ankkurin toinen lapa ja varsi ovat poikki.
– Kaasuputki näyttää naaratun poikki ankkurilla, jonka toinen lapa näyttää mahdollisesti putkeen tartuttuaan katkenneen raskaan laivan voimakkaan vedon johdosta.
– Ilmeisesti samasta syystä ankkurin varsi on katkennut niin, että ankkuri on jäänyt pohjaan. Varren pätkä lienee nostettu ankkuriketjun mukana takaisin ylös laivaan.
– Jos putki on suunnitellussa ja johdetussa operaatiossa naarattu poikki kiinalaisaluksen ankkurilla, niin sitä seuranneen tehokkaan venäläislaivan tehtävänä lienee ollut operaation johtamisen lisäksi hinaamalla avustaa kiinalaisalus irti putkesta siinä tapauksessa, että ankkuri juuttuisi kiinni putkeen.
– Jos kyseessä oli yhteistoimintaoperaatio, sen osoittaminen voi olla vaikeaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-kello-17-krp-ja-rajavartiolaitos-kertovat-kuinka-kaasuputkivaurion-tutkinta-on-edennyt/8805264#gs.6styxj
https://yle.fi/a/74-20056840
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009944331.html
https://yle.fi/a/74-20056692
Ilmoita asiaton viesti
Voi myös olla että toinen lapa on katkaistu tarkoituksella jotta ankkuri kyntää meren pohjaa ja vastaan tulevia objekteja syvemmältä. Putkea ei ilmeisesti oltu suojattu tällä kohtaa 2 metrin kivi kerroksella koska kyseessä oli epätodennäköinen ankkurointisijainti.
Oletan että tapauksesta löytyy yhteneväisyyksiä Huippuvuorten kaapelirikkoon sekä Viron-Ruotsin kaapelirikkoon. Odotan sanktioita sekä Kiinalle että Venäjälle. C’mon, ei kait näitä komunisteja voi aina päästää kuten koiraa veräjästä?
Ilmoita asiaton viesti
Alueesta on laivoille kartat ja siellä huomioidaan minne ei saa ankkuria infran takia laskea.
Nyt ankkurilla (paino 6 tonnia) kynnettiin merenpohjaa niin että se on kuin aura laivan ketjussa kiinni.
Jos tälläistä ei laivan miehistössä huomata ja varsinkin johdossa niin on siinä vallan kumma miehistö kokonaisuutenaan.
Kyseessähän on aivan tahallinen ja tietoinen teko.
Ja mikä parasta:
”Vaikka kyseessä olisi vahinko, voi tekijä joutua silti taloudelliseen korvausvastuuseen.
BALTICCONNECTOR-KAASUPUTKEN vaurio on luultavimmin peräisin ankkurista, joka on löydetty kaasuputken läheisyydestä. Lisäksi vauriokohdan läheisyydestä on löytynyt leveä raahausjälki. Asiasta kerrottiin tiedotustilaisuudessa, jonka Keskusrikospoliisi ja Merivoimat pitivät tiistaina.
– Tämä on erinomainen uutinen sen takia, että asia tuotiin esille eikä salailla. Vaarallisille salaliittoteorioille jää todella vähän tilaa, sanoo Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen asiantuntija Jukka Savolainen.”
Lähde:
Mitä pohjasta löytynyt ankkuri kertoo kaasuputken vaurioitumisesta? Asiantuntija: ”Erinomainen uutinen” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009945807.html
Tämä etenee toisin kuin Nord Stream case.
Hyvä Suomi🇫🇮 ja varsinkin KRP👍
Ilmoita asiaton viesti
Tässä hyvä artikkeli. Muistakaa että meni samalla kaapelit Viron, Suomen ja Ruotsin välillä, ei vain yksi tärkeä kaasuputki.
https://cepa.org/article/baltic-sea-saboteurs-strike-again/
”Indeed, it was sabotaged around the same time as the Balticconnector pipeline between Finland and Estonia, along with an undersea cable.
This is what grayzone aggression looks like.”
Ilmoita asiaton viesti
On selvää, että kyseessä on tietoinen tuhotyö. Laiva on raahannut perässään ankkuria ja sen ketjua niin että on katkaissut yhden kaasuputken ja kaksi tietoliikennekaapelia. Näiden etäisyys toisistaan lienee kaikkiaan jopa satoja kilometrejä. Mahdoton ajatus ettei tuota olisi laivalla huomattu.
Jos kyseessä olisi ollut vahinko, niin miksi varustamo ja Kiinan ulkoministeriö ilmoittavat että mitään erikoista ei ollut tapahtunut? Vaikka viimeistään Pietariin päästyä on huomattu että laivan toinen ankkuri puuttuu! Jos kyseessä olisi vahinko, niin asiaa olisi pahoiteltu ja ilmoitettu että vahingot aiotaan korvata. Vielä tässäkään vaiheessa ei haluta tehdä yhteistyötä Suomen viranomaisten kanssa, vaan lähdetään sananmukaisesti pakoon.
Aikanaan ehkä selviää, mitä yhteyksiä aluksella ja sen miehistöllä on Venäjän hallintoon. Kiinan rooli jäänee epäselväksi. Mikäli se on valtiotasolla sekaantunut tällaiseen tarkoitukselliseen tihutyöhön, niin on pakko todeta, että meillä on Venäjän lisäksi myös toinen vihollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko tämä edes tässä?
https://www.verkkouutiset.fi/a/onko-viela-kolmas-merikaapeli-rikki-viranomaiset-vaikenevat/#500715d3
”– Ruotsin laivasto on tutkinut Suomen ja Saksan välistä merenalaista kaapelia Viron lähellä yli 24 tuntia. Miksi? En tiedä, koska kukaan ei halua kommentoida asiaa. Virolaiset ovat kieltäneet ruosalaisia kommentoimasta tapausta, jutun kirjoittanut toimittaja Ronald Liive kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
HMS Belos on sukellusveneiden pelastusalus, jota voidaan käyttää myös sukeltajien emälaivana.”
Ilmoita asiaton viesti