Kumpi valitaan presidentiksi 2024: ”venäläismielinen vai patriootti?”
Miksi Yhdysvalloista ei tunnu löytyvän alle 70-vuotiasta presidenttiä…
Nykyään Yhdysvalloissa ei enää ”nuorempia” löydy presidentiksi. Ensi vuonna mahdollisuus että Trump ja Biden ovat vastakkain on suuri jos rikoksista syytetty venäläismielinen Trump ei saa syytteitä ajoissa.
Olisi muitakin ehdokkaita mutta Yhdysvalloissa halutaan saada vanhuksia johtoon. Minusta se on takapajuista.
Nyt on kiire saada Ukrainan sota päätökseen koska täysin Putinin vallassa oleva Trump olisi ns ”maailmanloppu” jos hänet jostain syystä valittaisiin. Siihen loppuisi Ukrainan aseistaminen ja käytännössä sodan jatkaminen (oma veikkaus että vielä 2024 sota on täysin käynnissä). Trump on itse luvannut että sota loppuu heti kun hänet valitaan ja Yhdysvallat lopettaa heti Ukrainan tukemisen.
Nyt jos todellakin on niin että ensi vuonna 82 vuotias Biden sekä 78 vuotias Trump olisi presidentinvaaleissa vastakkain niin suuri vaara on jo että kumpi vaan voi kokea jo luonnollisen kuoleman…
Eikö nuorempia ole saatavissa?
Putin hieroo käsiään bunkkerissaan Kremlissä…toivoen että hänen käskyjen alla oleva Trump valitaan, vaikka se pistettäisiin sitten mauseolomiin…käskythän tulee Kremlistä.
Presidentinvaalit pidetään aina tiistaina eli marraskuun 2.–8. päivien välillä. 2024 on seuraavat.
Näin Biden:
”Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vakuuttaa länsimaiden jatkavan vahvaa tukeaan Ukrainalle Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi.”
Lähde:
https://www.verkkouutiset.fi/a/joe-biden-lansimaiden-tuki-ukrainalle-ei-horju/#500715d3
Näin Putin…siis Trump:
”– Putin on todella fiksu, hänellä oli ehkä huono vuosi. Mitä me teemme, jos Venäjä onnistuu valtaamaan koko Ukrainan? Koska Biden on niin sitoutunut tukemaan Ukrainan tukemiseen? On ihmisiä, jotka sanovat, ettei Ukraina voi voittaa sotaa Venäjää vastaan, Trump sanoi.”
Lähde:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/donald-trump-hehkutti-venajan-diktaattoria-putin-on-todella-fiksu-hanella-oli-ehka-huono-vuosi/8675792#gs.vrxssq
Kumman valitset 😅👍
Ilmoita asiaton viesti
Minä valitsen ehdottomasti Trumpin, koska hän on luvannut heti rauhan Ukrainaan ja oli jo aiemmalla kaudella monesti rauhanneuvottelija, eikä aiheuttanut yhtään sotaa, joka on USA:n presidentiltä aika hyvä saavutus.
Biden ei rauhanneuvottelija vielä kertaakaan, yksi sota jo syttynyt ja jatkuvasti toisia suurvaltoja uhkaileva.
Ilmoita asiaton viesti
Trump on kyllä reilu kun lupaa rauhan heti! 😅👍
Ilmoita asiaton viesti
Juu, voi pyhä yksinkertaisuus! Mutta noita yksinkertaisia on tietysti myös USA:n äänestäjissä.
Ilmoita asiaton viesti
Paras voitti, hehkutti aikoinaan Trumpin voittoa Teemu Selännekin ja kyllä jääkiekko-ja muut miljonäärit asiat paremmin tietää ja ymmärtää kuin esim. meikäläiset, persaukiset?!
( Aikoinaan mm. KMS:n ”vaaliavustajat.”)
– Näitä Trumin fanittajia riittänee vielä meilläkin.kuka milläkin syillä-ja perusteilla…
Ilmoita asiaton viesti
”hän on luvannut heti rauhan Ukrainaan”
Ja mitenkähän Trump sen voisi tehdä? Joku täällä jo spekuloi, että antamalla Putinille periksi kaikessa mitä Putin haluaa ja vastineeksi Trump saisi järjestää missikisat Moskovassa.
Ilmoita asiaton viesti
On rauhan lupaus parempi vaalipuhe, kun se ettei lupaa sitä ja haastaa muutoinkin riitaa kaikkien suurvaltojen kanssa. Täällä ei moni ehkä ymmärrä, kuinka vaarallista uho voi tuolla tasolla olla, kun se toinen vastaakin joku päivä sammalla mitalla.
Ilmoita asiaton viesti
Sehän olisi ollut Jounille varmaan paras tilanne jos Trump olisi jatkanut toiselle kaudelle ja Putin olisi saanut rauhassa vallata Ukrainan ilman Yhdysvaltojen apua.
Trump ei olisi myöskään hyväksynyt Suomea Natoon vaan olisi ajamassa Natoa alas parhaillaan muutenkin. Venäjä voisi olla Suomen rajoilla kolistelemassa ”rauhan asialla” 😅
Ilmoita asiaton viesti
Trump on kokenut neuvottelija ja olisi varmasti neuvotellut Putinin kanssa asian nykyistä paremmin.
Nato ei ole tulevaisuutta. Se on jo liian iso ja siinä syntyy pian ristiriitoja ja ongelmia keskenään. Toiseksi, liitot synnyttävät aina vastaliittoja ja loppu on helposti historiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Trump olisi poistanut Ukrainan perustuslaista natotavoitteen aikanaan.
Ei Suomikaan moista uskaltanut.
Ilmoita asiaton viesti
Trumpin lupaus on täysin tyhjä, ja se, että tuollaista menee lupaamaan, kertoo jo, ettei ihminen ymmärrä yhtään, mistä on kyse. Ja jos joku uskoo tuollaisiin lupauksiin, ymmärrys on yhtä heikolla tasolla. Mutta uskotaanhan sitä kaiken maailman hörhölääkintäänkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainan sota loppuu huomenna, jos Biden haluaa. Venäjä on ollut valmis neuvotteluun jo viime kesästä lähtien. Mutta ei suurvallat juokse tantereilta häntä koipien välissä, jos sitä odotamme.
Ilmoita asiaton viesti
Ei voi sanoa kuin että on sulla kieroutunut käsitys. Ukrainan sota loppuu heti, jos Putin haluaa. Biden ei ole siellä sotimassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten aiemmin jo kerroin, suurvallat eivät poistu tantereina vapaaehtoisesti häviäjänä. Vaan haluavat lopulle arvostetun aseman ja neuvottelut. Jos niitä ei synny, niin sodat jatkuvat ja Ukraina tässä tuhoutuu. USA on tyytyväinen, koska perivihollinen Venäjä kuluu myös kovin heikoksi asevaltioksi – siksi sota saa jatkua.
Hyvä myös muistaa, että jokainen Ukrainaan lahjoitettu ammus, räjähtää myös siellä Ukrainassa.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitat siis, että Venäjälle pitäisi antaa periksi ja se saisi pitää ryöstösaaliinsa. Sitähän se Trumpin lupaus varmaan merkitsisi ja alhaista petosta Ukrainaa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos haluatte, että Ukraina maana ja kansana tuhoutuu, niin se on nykyistä järkeilyä. Vihalla ja ammuksilla ei kuitenkaan päästä sopuun, vaan loputtomaan koston kierteeseen ja eskaloitumisen vaaraan.
Neuvotteluilla saataisiin varmasti selvyys, mitä miljoonille Ukrainan sorretuille venäläisille sitten tehdään, jos alueita ei saa Venäjän hallintaan. Kaikki ovat jo kyllästyneet sotaan ja sopimukseen kyllä päästäisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän tavoite, koko olemassaolon ajan suurena päämääränä on alistaa kaikki slaavilaiset kansat (maat) valtansa alle, siksi Ukraina voi hyväksyä rauhan vasta, kun Venäjä on vetänyt joukkonsa oman maan rajojensa sisälle jos se haluaa säilyä itsenäisenä kansakuntana.
Ilmoita asiaton viesti
Ja sivumennen: ei pelkästään slaavilaisia. Kyllä sille on kelvanneet myös tataarit, kaukasialaiset, baltit…
Ilmoita asiaton viesti
Jouni on niin ”kankaalla” kuin olla ja voi…
Ilmoita asiaton viesti
Kysyit blogissasi kumpi ja vastasin toisen ja olenkin heti ihan väärässä ja ”kankaalla”, joten miksi sitten edes kysyit, jos vaihtoehtoa ei sitten ollutkaan?
Ihmiselle muodostuu sodan käynneissä käsitys aina propagandan perusteella, mutta se ei välttämättä ole koko totuus. Kannattaa ajatella hiukan laajemmin, miksi on oikeasti hyökätty, miksi sota jatkuu, kuka tässä voittaa ja kuka häviää.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki tiedonvälitys ei suinkaan ole propagandaa. Kiistatonta on, että valtio A on hyökännyt valtion B alueelle anastaaksen tältä alueita (tai koko maan). Tällaista ei ole Euroopassa tehty sitten toisen maailmansodan eikä kovin paljon muuallakaan maailmassa (Irakin hyökkäys Kuwaitiin mieleen tulevana poikkeuksena). ”Laajempi” ajattelu ei muuta tätä miksikään. Päinvastoin, juuri ”laajemmin” ajateltuna on onnetonta, jos tuollaisen aggression annetaan onnistua.
Ilmoita asiaton viesti
Uutisointi ei ole painottanut esimerkiksi sitä, että Venäjä halusi suojella Ukrainassa asuvia kaltoin kohdeltuja miljoonia venäläisiä. Tai että, Ukrainassa on edelleen miljoonia ukrainalaisia, jotka toivovat Venäjän voittavan.
Yhdysvallat olisivat Venäjän asemassa hyökänneet jo paljon aikaisemmin ja paljon rajummin ja ovat sen tehneet maailmalle selväksi, jos Yhdysvaltalaisia kohdellaan kaltoin, se valtio saa maksaa siitä kalliisti. Mutta lännessä uskotellaan, että Venäjä hyökkäsi vain vallatakseen ensin Ukrainan ja sen jälkeen muut maat.
En hyväksy sotia tai ole yhtään Venäjä mielinen, mutta vihalla ja ammuksia tantereelle viemällä sodat ei lopu, vaan neuvottelemalla ja mitä aikaisemmin neuvotellaan, sitä aikeisemmin sota myös loppuu ja siksi Trump.
Ilmoita asiaton viesti
Hohhoijaa.
”Yhdysvallat olisivat Venäjän asemassa hyökänneet”
Kertoo paljon, että joudut turvautumaan tuontasoisiin argumentteihin. Ensinnäkin ns. whataboutismia ja lisäksi vielä konditionaalia.
”mitä aikaisemmin neuvotellaan, sitä aikeisemmin sota myös loppuu”
Tai suorastaan sota ennaltaehkäistään, kuten Chamberlain teki sukupolvensa eliniäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jouni lähdetään siitä että jos Venäjä ei olisi imperialistinen joutomaa jota johtaa diktaattori nimeltä Putin niin meillä ei olisi mitään ongelmia.
Ainut syyllinen tämänhetkiseen tilanteeseen on VENÄJÄ.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrät nyt väärin. En minä syyllisiä ole nimennyt, vaan syitä hyökkäykselle ja saada neuvottelut aikaan, jotta sota loppuisi.
Vaatimus vain Venäjän vetäytymiselle, ei tuota tulosta ja sota siksi jatkuu. Unohdatte että Ukrainassa asuu miljoonia venäläisiä ja heidän asema pitäisi jotenkin neuvotteluin pystyä turvaamaan, niin Venäjä ei jatkaisi sotaansa.
Venäjä ei ole misään vaiheessa vaatinut tai julistanut valtaavansa Ukrainan itselleen, vaan turvata siellä asuvat venäläiset. .
Ilmoita asiaton viesti
Kuuntele nyt itseäsi :
”Ukrainan sota loppuu huomenna, jos Biden haluaa.”
Mitä tekemistä Bidenillä on Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan?
En ymmärrä edes mistä puhut!
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrät itse aika vähän näistä asioita, koska voimavarasi on vain viha.
Venäjä on halunnut jo pitkään neuvotella, mutta Ukraina ei ja Ukrainan neuvonantaja on luonnollisesti USA.
Mutta jo ajattelet asetelmaa vielä laajemmin, että jotkut muut sotivat USA:n perivihollisen näännyksiin, niin miksi sitä keskeyttämään?
USA ei ole mikään Punainen Risti, joka ilmaiseksi auttaa heille hyödytöntä ja korruptoitunutta maatiaiskansaa.
USA:n ideologia on myös aina ollut, että vihollisen kanssa ei neuvotella. Siksi USA:n sodat ovat aina pitkiä, raadollisia ja eivät kunnolla lopu.
Ilmoita asiaton viesti
”Ymmärrät itse aika vähän näistä asioita, koska voimavarasi on vain viha.”
Tuolla idässä se viha on. Katso hyvä mies mitä Venäjä tekee!
Ilmoita asiaton viesti
Siksi juuri olenkin tulitauon ja neuvotteluiden kannalla ja siksi Trump.
Ilmoita asiaton viesti
Tulitauko tulee kun Venäjä (Putin) vetää kaikki joukkonsa pois 2013 rajojen kohdalle. End of war.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä odotellessa, mutta Ukraina tuhoutuu. Suurvallat eivät halua nöyrtyä häviäjinä ja USA tietää sen.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjähän on se, joka tuhoutuu: Putin on kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen, Venäjä on kansainvälisesti eristetty ja BKT laskee. Venäjän on pakko myydä alennushintaan raaka-aineita kun ei ole muuta myydä ja varsinkin Kiina ja Intia käyttävät tilannetta hyväkseen.
Ilmoita asiaton viesti
En usko että Venäjä tuhoutuu. Välit länteen toistaiseksi tuhoutuu, mutta uusia suhteita luovat saman verran muualle. Putinin aika loppuu varmaan pian, mutta Venäjä on kuitenkin niin iso ja rikas maa.
Ilmoita asiaton viesti
Jouni, muuta Venäjälle, siellä kun on kaikki paremmin. 🤦
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai realismi vaadi muuttamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Päivän paras! Vai että realismi 😅
Lue siitä realismia:
Tässä sodassa on vain yksi maa joka hyökkää rauhassa elämäänsä elävien naapurimaiden kimppuun. Todellisuus on että Putin on äärettömän tyhmä tyyppi:
https://www.verkkouutiset.fi/a/paljastus-kremlin-sisapiirista-nain-vladimir-putin-paatti-hyokkayksesta/#500715d3
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Olin toivonut, että Biden älyäisi antaa tilaa nuoremmille tai että avustajat tätä hänelle suosittelisivat, mutta ei. Voi hirvitys jos Trump palaa pressaksi sen takia, että vastaehdokas vaikuttaa höppänältä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tämä Trump ole kyllä mikään penaalin terävin kynä, sillä on vain tämä republikaanien MAGA-hörhöjen sen verran kova kannatus että yhä useampi republikaani varmasti tukee tätä touhua.
Pitää vaan toivoa että Trump saa sitä ennen kunnon syytteet touhuistaan…
Suomessakin on näitä Trumpmielisiä (eli Putinmielisiä) yllättävän paljon …🤔…se ihmetyttää kylläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Biden voittaa Trumpin ylivoimaisesti niin kuin viimeksikin.
Ilmoita asiaton viesti
Parempi niin päin toki, mutta huolestuttaa kyllä miten Bidenin kamppanjointi onnistuu. Toki on sellainenkin skenaario, että republikaanien ehdokkaaksi tulee sittenkin joku nuorempi ja koherentimpaan ilmaisuun pystyvä, jolloin Biden voi myös olla vaikeuksissa. Joku Nikki Haley ei ehkä olisi katastrofi kansainvälisen politiikan kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Biden on hoitanut tehtäväänsä hyvin, mutta hän vaikuttaa jopa omissa silmissäni vanhuudenhöppänältä. Niinpä odotin hänen jättäytyvän sivuun.
Siinä missä Biden ajoittain lausuu jotain hölmöä, niin Trump tekee sitä ihan koko ajan!
Republikaanien esivaalijärjestelmä on sellainen, että -tässä hetkessä-Trump valittaisiin pres.ehdokkaaksi. Hän tuskin kuitenkaan pääsisi presidentiksi, koska hänen kannatuksensa äänestäjien keskuudessa jää maksimissaan 40%.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kehumista kummassakaan.
USAssa on karkeasti 300 miljoonaa asukasta, eikö tosiaankaan löydy parempia. Minä voisin luetella tässä montakin nimeä, mutta jenkkien pitäisi ihan itse tajuta se asia.
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä miksi ei parempia löydy.
Parhaillaan nyt Liero Lavrov valehtelee silmät päästään livelähetyksessä joka tulee täysin kädettömästä YK:sta. Suomikin mainittiin…
Lähetystä voi seurata vaikka IS uutisten kautta.
Liero Lavrovilta kysyttiin myös kumpi olisi teille mieluisampi USA:n presidentti Trump vai Biden…
Ilmoita asiaton viesti
Marko: ”En ymmärrä miksi ei parempia löydy.”
Joo, meitä suomalaisia on karkeasti viisi miljoonaa, mutta meistä löytyisi kyllä hyviä presidenttejä enemmänkin. Varsin hyvän Sauli Niinistön (kok) tilalle vaikkapa kenraalimajuri (res) Pekka Toveri (kok).
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Katson juuri live lähetystä missä tämä Liero Lavrov puhuu pazkaa, NATO ja Natsit myös mainittu 😅.
Venäjä on uhri ja kaikkea muuta skeidaa, pakko katsoa tämä, aivan mahtavaa viihdettä roistovaltion roskanpuhujalta juuri nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Keskivertojenkkiä eivät Euroopan asiat taida valitettavasti juurikaan kiinnostaa, elävät siellä omalla mantereellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kurjaa kuuluu, republikaaniehdokkaiden osalta gallupit näyttävät Trumpin olevan ylivoimaisesti johdossa.
Opinion polling for the 2024 Republican Party presidential primaries
https://en.wikipedia.org/wiki/Opinion_polling_for_the_2024_Republican_Party_presidential_primaries
PS. Tässä on eriteltynä ehdokkaiden vahvuuksia ja heikkouksia, ja minkä taakseen jättää sen edestään löytää: republikaanit eivät juurikaan tuominneet Trumpin salaliittoteorioita.
https://www.politico.com/interactives/2023/republican-candidates-2024-gop-presidential-hopefuls-list/
Ilmoita asiaton viesti
Moni kouluttamaton valkoinen äänestää juuri Trumpia. Sekä Trump haluaa jakaa maata kahtia ja se kelpaa monelle ääriliikkeiden kannattajille. Tämä sopii myös Venäjälle…eli Putinille.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Juhani Suomen pienestä ja lyhyestä Nato-ruodusta huudella ja neuvota supervallan kaluunaherroja..?
– Odotellaan vain kiltisti mitä Naton pääesikunnasta on ajateltu pienen Suomen varalle ja mitä kaikkea tulevat ohjeistukset, eri tavoin meille merkitsevät ja aiheuttavat. – ”Kuherruskuukaudet” ovat ohi.
Eihän armeijassakaan kysellä mitä kukin ehkä itse haluaisi, vaan käskytetään. -Aikoinaan torpparitkin olivat alisteisessa asemassa kartanoihin ja kartanoiden herroihin.
Suomi ja Suomen Nato-jäsenyys on nyt ”franchising-yritys”, jolta olemme päämiehen ehdoilla ostaneet sotilaallisia turvallisuuspalveluja, päämiehen ohjeistuksin ja tukitoimin.
Ilmoita asiaton viesti
Olet tapasi mukaan täysin väärässä.
Suomi on NATO-perheessä täysivaltainen ja korkealle arvostettu kumppani.
Suomea kuunnellaan tarkalla korvalla kun aletaan tämän uuden tilanteen pohjalta tekemään uusia puolustussuunnitelmia koko Pohjolalle ja Baltialle.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tässä niin on että juuri Suomi on se joka nyt on tärkeässä paikassa Pohjolan puolustusta ajatellen. Me olemme se josta Natossa otetaan tietyissä asioissa nyt oppia.
Ilmoita asiaton viesti
Kumpi valitaan idiootiksi 2024 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvalloissa sentäs valitaan vaikka idiootiksi. Siellä on edes vaalit toisin kuin diktaattoreiden maassa kuten Venäjällä…
Ilmoita asiaton viesti
Tuomio ei tarkoita, että ei voisi olla ehdokas. Laki ei kiellä edes olemasta ehdokas vankilasta käsin. Eli ei taida tulla pelastusta edes lainvalvojilta tähän trump kriisiin.
Euroopan pitäisi ryhdistäytyä. Ennekaikkea pitäis opetella nopeaa päätöksentekoa ja ripeää toimeenpanoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se tuomittu ukko häkissä meinasi sellaisten tahojen siirtymistä takavasemmalle ettei tälläistä valittaisi muuhun kuin pesemään ne vankilan vessat.
Edelleen minusta henkilökohtaisesti on tyhmää ettei Yhdysvalloissa ole kuin 2 puoluetta, se estää kyvykkäämpien pääsyn ehdolle. Nythän näiden vaalibudjetit on tähtitieteelliset ja koska ne kohdentuu parin kärjessä olevan markkinointiin puolueiden puolelta on systeemi mätä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Usan, eli tuon ns. ”vapaan maailman symbolin”, presidentiksi pyrkivän tarvitse olla viisas eikä mihinkään suuntaan yhteistyökykyinen, mutta dollareita pitää olla iso matkalaukullinen. On ne sitten omia tai lobbareiden antamia lahjuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kehumista Suomenkaan systeemissä – mahdollisti Halosen valinnan presidentiksi peräti kahdesti, tosin niukasti mutta kuitenkin.
Taitaisi olla parasta panna tekoäly valitsemaan paras ehdokkaista.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä voidaan miettiä paljon millaista se ”johtaminen” oikeasti oli Halosen aikana:
”Virkamiehet avautuvat Tarja Halosen johtamisesta: ”Huusi, haukkui, nöyryytti, aliarvioi ja pilkkasi”
Markku Salomaa: ”Halosen jokseenkin täydellinen johtamistaidottomuus tuli esiin jo ulkoministeriaikana ja paheni presidenttikauden aikana.”
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c625c898-54e9-425e-9698-d52495617b71
Sama tyyli jatkui 31.3.2022 haastattelussa jossa Halonen kuvasi Viron miehitystä näin:
”Halosen mukaan Baltian maat erosivat Suomesta, sillä niiden oli vaikea rakentaa yksin uskottavaa puolustusta.
– Ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen totesi.”
Lähde:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tarja-halosen-kommentti-ylella-baltian-maista-neuvostoliitossa-raivostutti-virolaiset-ja-sofi-oksasen-wtf-se-ei-ollut-turvajarjestelma-se-oli-miehitys/8392084#gs.wgyhxd
Sekä äskeiseen siitä mitä muut oli tästä mieltä mitä Halonen sanoi vuosi sitten:
”Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves kuittaili Haloselle, että oman perintönsä tuhoaminen elinaikanaan on melkoinen saavutus.
– Erkki (Tuomioja), Paavo (Lipponen) ja Eero (Heinäluoma), ovat hiljaa eivät kommentoi, hän jatkoi.”
Sekä:
”Virolaisäidin kasvattama suomalaiskirjailija Sofi Oksanen ei myöskään säästellyt kiukunpurkauksessaan.
– Suomen edellisen presidentin mukaan Baltian maat halusivat liittyä Natoon, koska ”ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään”. WTF? Se ei ollut turvajärjestelmä. Se oli miehitys.”
Nyt tämä ”muumimamma” on yrittänyt pyörtää puheitaan, samoin kuin pyörtää puheitaan ja tekojaan joita Putinin ja Medvedevin kanssa harrasti…
Ilmoita asiaton viesti
Trumpiin palatakseni, ei tällä hetkellä vahvasti mene:
”Donald Trumpin oikeushuolet saivat tiistaina jatkoa, kun häntä vastaan nostetun raiskaussyytteen käsittely alkoi New Yorkissa. Trumpin uhri E. Jean Carroll kertoi keskiviikkona raiskauksesta valamiehistölle.”
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b504d641-4a59-44b0-8b8d-2897db73c47f
Kuka äänestää tälläistä äijää? 34 erilaista syytettä tällä hetkellä Trumpin niskassa.
Kuinka moni blogilla olijoista on syytteessä ollut tai tuomittu, tai edes epäilty. Miettikääpä vähän millainen tämä Trump on.
Ilmoita asiaton viesti