Populistinen Sanna Marin…
”MARININ populistinen sotatalous-retoriikka lähentelee perussuomalaisten entisen puheenjohtaja Timo Soinin sloganeita.” (IS)
Henkilö lähetti Suomen historian kalleimman tekstiviestin, henkilö ei ole PM tasoinen, henkilö elää uutta nuoruuttaan. Onko henkilö ihan väärässä tehtävässä. Kalliiksi tämä Suomelle on tullut.
”Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan jäsen Pia Kauma kummastelee tapaa, jolla pääministeri Sanna Marin hoiti kesällä Uniper-neuvotteluita.
– En vieläkään voi tajuta, miten tällaisen kokoluokan asiaa voi pääministeri hoitaa vain tekstiviestillä!! Saksalla on ollut liuta kovan luokan neuvottelijoita, niin kuin asian vakavuus vaatii, mutta ei meillä. Miljarditappioista kyse, Kauma toteaa Twitterissä.
Pääministeri Marin kertoi eilen, että hän oli ollut neuvottelujen aikana yhteydessä Saksan liittokansleri Olaf Scholziin tekstiviestillä.” (Verkkouutiset 9.9.2022 Markus Mäki)
Muinoin tämä presidentti Trump hoiteli asioitaan ja jopa nimitti hallinnon väkeä Twitter viesteillään.
Meillä on PM joka ei ole tehtäviensä tasalla. Kuinka monessa työpaikassa isot päätökset tehdään tekstiviestillä…ja henkilö siirtyy siitä sitten baariin juhlimaan tappiin asti. Onko tämä Suomessa uutta johtajakulttuuria? Näinkö näytämme esimerkkiä nuorillemme?
Populistinen Sanna sössii nyt itse oman tulevaisuutensa. Joskus olisi vain noudatettava niitä sääntöjä ja lainalaisuuksia joita PM:n tehtävä vaatii…rajoja voi kokeilla ihan muissa tehtävissä.
Kaupankassakaan ei voi alkaa säätämään omiaan. Kyllä kauppias huonon kassan pihalle pistää…
Seuraava hallitus Suomessa saa niin ison tehtävän Marinin hallituksen sotkuja selvittäessään ettei moista ole ennen ollut.
Uskon että henkilö on ihmisenä hyvä ihminen. Hän on nyt vain ihan väärässä tehtävässä…
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai se niinku o silleen paha, jos vähä bilettää ja laittaa sit ihan läpällä tekstarin kafruille ?
Ilmoita asiaton viesti
Marin on pätevin ja osaavin pääministeri 50 vuoteen. Pääministeri antoi pääministerin ilmoituksen eduskunnalle eilen, mutta löydätkö tallennetta jostain? Et. Onko ollut lehdissä juttua sisällöstä? Ei.
Mistä 7-media sitten uutisoi? Tekstareista, lennosta Norjaan, vaahtokarkista, aamupalasta, trikoista… Kaikesta paskasta.
https://vnk.fi/-/paaministerin-ilmoitus-venajan-ukrainaan-kohdistaman-hyokkayssodan-vaikutuksista-eurooppalaisiin-energiamarkkinoihin
Ilmoita asiaton viesti
Katsokaamme kuka oli se pääministeri, joka pakottaa Heikki Aukeen rajaamaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) erinomaisuuden vain viimeisen 50 vuoden sisään.
Löydämme pääministeriluettelosta mannertenvälisen nahjuksen eli Rafael Paasion (sd.), joka toimi pääministerinä 23.2.- 4.9.1972.
Heikki Aukeen todistuksen mukaan Rafael Paasio (sd.) oli pätevämpi ja osaavampi pääministeri kuin Sanna Marin (sd.).
Olen täysin samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Rafu kävi Colombian baarissa aamuisin kahvilla Hakaniemen torin varrella. Muistaakseni se oli Colombia.
Rafullakin oli pahe..paljastan se nyt …hän pelasi joskus pajatsoa kolikoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Ja oli kova tupakkamies, mutta absolutisti, tapasin hänet monta kertaa, olin mm. hänen 60-vuotis syntymäpäivillä-
Ilmoita asiaton viesti
Minulle on jäänyt Rafusta mieleen vain hänen vakiovastauksensa jokaiseen kysymykseen, siis pääministerinä.
”Asiasta on paljon keskusteltu hallituksen piirissä, lopulliseen ratkaisuun ei vielä ole päästy, mutta joka tapauksesaa … hallitus … tutkii … asiaa.”
Ilmoita asiaton viesti
Miksi tuota ”ilmoitusta” pitäisi missään toistaakaan?
Täysin tyrhaa jorinaa, vanhoja fraaseja asiasta josta Marin ei lopultakaan tiedä eikä tajua yhtään mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi se syytä toistaa, sinäkin Jocke ehkä pääsisit perille mistä oikein tuossa Uniper/Fortum asiasta on kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Voi hyvää päivää. Tässä hyvä esimerkki Marinin fanilaumasta, ”Sanna Suuri” saa tehdä ihan mitä vain ja kaikki on ihqua…avaa jo silmäsi aikuinen mies. Ja häpeä.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksen teiniosasto öyhöttää miksi Marin ei keskeyttänyt lomaa ja mennyt neuvottelemaan, kun toisella puolella oli Saksan liittokansleri ja 17 muuta avustavaa huippuvirkamiestä.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että FT:ssä ja saksalaisessa mediassa ihmeteltiin tuolloin, miksi Suomesta tuli ministeri paikalle, vaikka ketään ei oltu kutsuttu.
Ilmoita asiaton viesti
Sotatalousretoriikan ihmettelijöille suosittelen Nobel-ekonomisti Paul Krugmanin artikkelia Wartime Economics Comes to Europe:
https://www.nytimes.com/2022/09/08/opinion/europe-russia-energy.html
”We’ll see how it plays out. But we’re getting a real-time lesson in the realities of economic policy. You can’t — indeed, shouldn’t — always let markets rip.”
Ilmoita asiaton viesti
Eilen eduskunnassa tuli selväksi, ettei hallitus ollut neuvottelun osapuoli, vaan Fortum ja Uniper.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marin toimi johtajana aivan oikein. Hän ilmoitti, että hänen alaisenaan toimivalla ministerillä, jonka tehtäväalueeseen ko. toiminta kuuluu, on hallituksen täysi tuki. Hän luotti ja luottaa alaisiinsa. Näin toimii hyvä johtaja!
Mikäli hän olisi keskeyttänyt lomansa ja ryhtynyt käymään itse keskusteluja, niin 100 prosentin varmuudella tälläkin palstalla esiintyvät monet ”johtajat” olisivat kirjoittaneet, että on se kumma tyttö, kun mikromanageeraa joka asiassa.
Ilmoita asiaton viesti