Rajat vuotaa edelleen kuin seula, virus menee ilomarssilla Suomen läpi

Virolaiset levittää urakalla covid-virusta Suomeen

”Vieraskielisten osuus Vantaan tartunnoista on merkittävä. Tämä näkyy myös alueellisissa tartuntaluvuissa. Valtaosa esimerkiksi rakennustyömaiden vieraskielisistä työntekijöistä tulee Virosta, jonka tautitilanne on paha. Vantaan kaupunki on ollut yhteydessä rakennusliikkeisiin ja kauppakeskuksiin tiedon levittämisestä ja maskin käytöstä” (IS)

Merkillistä minusta tässä on se vaikka Viron tartuntamäärät suhteessa muihin Euroopan maihin on huippuluokkaa saa nämä tulla silti tänne kuin ”kotiinsa”.

Ei mikään ihme että noilla alueilla raivoaa viruksen leviäminen kuin tsunami konsanaan…

Tavallaan on oikein että tauti riehuu ja niittää vainajia alueella, eihän tuo homma ole tuolla ollenkaan hoidossa. Vantaa on pyytänyt virka-apua mm Puolustusvoimilta, ei se ole minusta muuta kuin heidän oma vika. Hövelisti antavaavat porukan tuonne tautia tuoda. Oma ongelma se alkaa olemaan, ei muiden.

 

Suora lähetys: Kaupungin­johtaja päivittää koronatiedot Vantaalta – työpaikoilta paljon tartuntoja, osa lento­matkustajista kieltäytyy testistä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007867294.html

Lisää ulkomaalaisten ilosanomaa Suomessa:

”IS seuraa: Turussa ulkomaalaisilla opiskelijoilla yli 70 tartuntaa – altistuneita paljon”

Heyyyy!!!

Hallitus sanoo että ”me täällä ollaan vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan,,,” Kaikki on niinkuin buenos tardes, no problemo cabarellos! Venaillaan Eduskunnan kesälomien alkua…

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu