Kuva tuo mieleen tavan kasvun, ja erillisyysvedon, joka riittien omaista. Tietty erillisyys ja itseksi kasvaminen, on välimatkan tekemisen vaihettakin. Samoja siirtymäriittejä, esiintyy virallisempinakin.

Onkohan näissä käsittelyissä ja paneutumisissa ihan kaikki ns kohdallaan. Ihmiset osaa enää tulla toimeen niiden perusasioiden kanssa, joita eläimenä spontaanisti eri tilanteissa ilmentävät, ja kun niin tekevät… tämä päätyy ongelman arvoiseksi toimijaa ja muita koskien.

Onko tämän kokoisessa yhteiskunnassa yhtään osaamista, joka liittyy tälle alueelle? Mitä hyötyä on oppineisuudesta ja sivistyksestä, jos ei ota ilmetäkseen, kun tarve, vai ovatko tietyt ilmiöt ihmisen tapauksessa sitä, mistä ei ole oikein tietoutta, eikä valmiutta käsittelyyn.

Aivan kuin elettäisiin jotain Stalinistista tyhmistämisen ja (itse)tyhmistymisen aikakautta.

Jostain kuulin, että kun peruskuviot epäselvät, ja normipainotukset vellovassa tilanteessa silti painaat… itsesensuuri ottaa tässä vaiheessa maksimit.

Tilanne näkyisi siinä, että käsittelyn arvoista voisi kokea pinnan alla, mutta kanavat tosi omituisesti valikoituneita.