Trumpin voitto Iowassa tietää hyvää diktatuureille loppuvuodesta
Trump uskovainen on sokea, lukekaa tämä
Iowan esivaalien tulos jossa Trump saa noin 52% äänistä tietää jo nyt sen että hän on republikaanien edustaja presidentinvaaleissa ja kun tiedetään että hän johtaa galluppeja Bideniä vastaan niin tuleva Yhdysvaltojen presidentti on siinä (ellei oikeus ehdi tuomita häntä oikeudenkäynneissä)
New Hampshire esivaalit ovat myös Trumpin vietävissä.
Iowan esivaaleista lohkaistua;
Lukekaapa kuinka veteraania viedään kuin jätesäkkiä, viimeksi Trump irvaili veteraaneille sekä veljeili diktaattoreiden ja varsinkin Putinin kanssa sekä sanoi lopettavansa heti Ukrainan tukemisen (pakkorauha jonka Putin ja Trump sanelevat Zelenskyille) ja silti äänestäjä luulee asioiden olevan näin;
”VETERAANI John Paul Strong, 82, haluaa, että seuraava presidentti ajaisi vanhojen veteraanien asiaa. Hän aikoo äänestää Trumpia, koska edellisellä kaudella Trump paransi veteraanien terveydenhuoltoa.
– Trump voisi olla välillä diplomaattisempi, hän voisi puhua vähän kauniimmin ihmisille, hän kritisoi ehdokastaan.
Strongin mukaan Yhdysvaltojen pitäisi jatkaa Ukrainan tukemista. Hän uskoo, että jos Trump olisi ollut presidentti Bidenin sijaan, Putin ei olisi koskaan uskaltanut hyökätä Ukrainaan.
– Trump on vahva johtaja, joka on maailman diktaattoreita ja pahoja valtioita vastaan, kuten Kiinaa ja Pohjois-Koreaa, Strong sanoo.”
Lähde:
82-vuotiaalta veteraanilta painokas kannanotto Trumpista ja Putinista – tällaiset olivat tunnelmat äänestyspaikalla
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010121911.html
Kun kannattajat hyväksyy että ex presidentillä oli lupa yrittää kolme vuotta sitten vallankaappausta ja kaataa vaaleilla laillisesti valittu presidentti alas palliltaan. Niin on tulossa ryhmittymä aivan kahjoja tyyppejä.
Nämä ajaa jatkossa vain Yhdysvaltojen asiaa, se tietää huonoa Natolle, se tietää huonoa Ukrainalle ja vapaalle maailmalle, demokratioille.
Se tietää hyvää diktatuureille ja varsinkin Putinille. Putin voi valmistautua voittoon Ukrainasta, kiitos Yhdysvaltojen republikaaneille jotka nyt tulee Trumpista runnomaan presidentin.
Euroopalla on nyt oikeasti kiire saada puolustuksensa kuntoon, tietää myös Suomelle painetta rajoille.
Kyllähän maailmalle olisi vielä pahempi vaihtoehto Biden joka ei löydä enää ovia ja joka antaa Venäjälle oikeuden hyökätä ”pikkuisen” Ukrainaan. Nähtävästi antaisi oikeuden hyökätä ”pikkuisen” Baltiaankin.
Eipä hurraamista kummassakaan ehdokkaassa. USA:n presidentinvaali pitäisikin siirtää suomalaisten päätettäväksi kun meillä on paras tieto ja arviointikyky asiassa.
Mikäänhän ei estäisi edelleenkään Eurooppaa tukemasta Ukrainaa.
Iowassa on rapiat -40 astetta C pakkasta. Yhtä kylmää ei ole ollut sitten vuoden 1972, josta alettiin mitata ilmastonmuutosta (ilmua ei olisi jos olisi alettu mittaamaan aikaisemmasta, lämpimämmästä ajanjaksosta).
Ilmoita asiaton viesti
Biden ei löydä ovia ja hyytyy puhuessaan, vanhuus ei tule itsestään. Mutta silti hän on tukenut Ukrainaa, päinvastoin kuin republikaanit, jotka haluaa lopettaa sodan ja julistaa Putinin voittajaksi. Trump sen sitten tekee, jää tämäkin mitä sanon aikakirjoihin.Voin loppuvuodesta palata ennustuksiini.
Kummatkin ehdokkaat on muumioitumisiässä, tenavaippaa ja rollaattoria, ei enää muuta tulossa herrojen lähitulevaisuudessa.
Silti tämä Trump on voittaessaan lottovoitto Putinille. Sitten näette…
Ilmoita asiaton viesti
Kovin yksipuolinen näkemys. Putinilla ei ole hohtimia millä puristaa Trumppia munista. Isompi lisko määrää. Se nyt on ainakin varmaa että Putin ei kunnioita yhtään Bidenia. Trumpia voi hyvässä lykyssä hiukan pelätä.
Ilmoita asiaton viesti
”Putinilla ei ole hohtimia millä puristaa Trumppia munista. Isompi lisko määrää.”
Muistatko esim. Helsingin kokouksen missä Trump asettui Putinin puolelle vs oma tiedusteluväki…
Ilmoita asiaton viesti
Jos Trump pääsee toiselle kaudelle, ei tosiaankaan ole enää millä kiristää.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä sinä sen tiedät?
Ilmoita asiaton viesti
No kun kolmannelle kaudella ei pääse vaikka haluaisi. Deutschen lainat voi jättää pystyyn niin kuin on kai jo jättänytkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä voidaan kiristää, tämä on se millä :
”Yksityisen tiedusteluraportin mukaan Trump olisi pelehtinyt maksullisten naisten kanssa vieraillessaan Miss Universum -kisoissa Moskovassa vuonna 2013. Brittiläisperäinen raportti on löytänyt tiensä Yhdysvaltain viranomaisten käsiin ja niistä edelleen Barack Obamalle ja Donald Trumpille.”
”Raportin mukaan Venäjä olisi saanut naiskohtaamisista jonkinlaisen tallenteen, jolla se voisi halutessaan kiristää Trumpia. Raportti toteaa, että näin on myös käynyt.”
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201701172200055276
Ilmoita asiaton viesti
Ei savua ilman tulta …
Oli paljon muutakin…ja on.
”Entinen KGB-upseeri: Tyhmä ja turhamainen Trump oli ”rekrytoijan unelma” – miestä manipuloitiin 40 vuotta”
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a70e8a18-6fd4-4dc3-8c70-80f0f40384d0
”Ungerin kirjan mukaan Trump nousi venäläisten tietoisuuteen vuonna 1977, kun hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa, tšekkoslovakialaisen mallin Ivana Zlenickovan kanssa. Kolme vuotta myöhemmin hän sai valmiiksi ensimmäisen ison rakennusprojektinsa, Grand Hyatt -hotellin New Yorkiin. Tšekkoslovakia alkoi vakoilla häntä ilmeisesti jo tuolloin yhteistyössä KGB:n kanssa. Korkean profiilin kiinteistömoguli oli potentiaalinen kohde, etenkin, kun hänen vaimonsa oli kotoisin itäblokista.”
Ilmoita asiaton viesti
Nyt NATO-jäsenyys on turvasatama. Trump voi silti estää Yhdysvaltoja osallistumasta operaatioihin tai torpata NATOn toimet…
Ilmoita asiaton viesti
No ensinnäkin 80-vuotiaalle seksivideot osoittaisivat vain viriiliyttä. Ja onhan ne tosi vanhoja jo nyt jos niitä edes on. Ei näitä Steelen juttuja kukaan niin tosissaan ota.
Ilmoita asiaton viesti
Putin on myös paljon Moskovassa häärännyt, ties mitä kaikkea heillä on mistä kiristää.
Ilmoita asiaton viesti
Pelottaako Trumpia joidenkin seksileikkien julkistaminen? Onko Putin kovin uskottava jos yrittää sellaisella uhata? Toimiiko sellainen Putinin kannalta, en usko.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin paljon ja siellä Trump missä vilautellaan, milloin seteleitä, milloin muuta,,,
Ilmoita asiaton viesti
Onhan sitä kaikkea uhkaa kun oikein rupeaa pelkäämään. Meret voi muuttua kiehuviksi ja lumet sulaa ennen aikojaan jos tulee ILMU.
Ilmoita asiaton viesti
Ja pahimmassa skenaariossa Biden vaihtaisi hiippakuntaa ja Harris nousisi presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä vaikuttaa tuo USA:n meno oudolta. Iowassa neljänneksi jäänyt ja siihen lopettanut Vivek Ramaswamykin kertoo kannattavansa Trumpia nyt.
Kun en tunne ketään USA:sta enkä muutenkaan koko valtakuntaa kuin median kautta, niin menee veikkailuksi, mutta arvelen, että siellä on keskilännessä ja keskiluokassa laajemminkin tullut joku takaisku vähintään tulevaisuuden näköaloissa, joka on aiheuttanut tyytymättömyyttä, jolle sitten Trump nähdään pelastajaksi. Siis eihän nyt puolet kansasta ole voinut muuttua sekopäiksi ihan yht’äkkisesti?
Muutenhan tuo olisi hupaa seurattavaa, mutta kun sillä on vaikutusta tänne maailman peräloukkoonkin, niin pelonsekaisia tunteita nousee pintaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Siis eihän nyt puolet kansasta ole voinut muuttua sekopäiksi ihan yht’äkkisesti?”
Republikaanien kannatus on noin 50% ja heistä Trumpia kannattaa noin 50%. Sekopäitä on neljäsosa kansasta, ei puolet.
Ilmoita asiaton viesti
Härkösen mukaan sekopäitä on neljännes eli 83 miljoonaa.
Ilmoita asiaton viesti
No sittenhän Karisen mukaan niitä on Jääskeläisen mukaan 166 miljoonaa.
Ilmoita asiaton viesti
Epäilen hiukan Härkösen aritmetiikkaa. Jotenkin luulisi että äänestäjät toimivat jotenkin rationaalisti eikä suomalaisilla ole parhainta tietoa siitä mikä on hyväksi Amerikalle.
Ilmoita asiaton viesti
Mukava lukea kohdettaa arvostavaa ajattelua. ”Jotenkin luulisi että äänestäjät toimivat jotenkin rationaalisti eikä suomalaisilla ole parhainta tietoa siitä mikä on hyväksi Amerikalle.”
– Juurikin noin siis.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Trumpin äänisaalis jäisi 25% varsinaisissa presidentin vaaleissa, niin ei kait tässä mitään huolta olisikaan, paitsi tietenkin se huoli, että Bidenistä tulisi presidentti. Lisäksi pyytäisin huomioimaan tämän: ”…eihän nyt puolet kansasta ole voinut…” Pyrin siis löytämään parempaa selitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä on mahdollisuus että Trump saa hilut ranteeseen.
Toisaalta hän pystyisi valittaessa presidentiksi johtaa myös vankilasta käsin, näin olen ymmärtänyt, joku voi korjata jos tieto on väärä.
Vaalivilppi on taas mahdollinen ja jos näin käy on Yhdysvalloissa diktatuuri ja autokratia kuten Venäjällä, Pohjois-Koreassa ja monessa muussa maassa joita juuri Trump julkisesti ylistää.
Siitä faktaa:
”–Minä todella uskon, että Pohjois-Korealla on loistava potentiaali ja että siitä tulee suuri talousmaa jonain päivänä. Kim Jong-un on kanssani samaa mieltä. Se tapahtuu! Trump tviittaa.”
Lähde:
https://www.satakunnankansa.fi/maailma/art-2000007105807.html
23.2.202211:10
Jukka Koivula
”Yhdysvaltain entinen republikaanipresidentti Donald Trump kehuu Vladimir Putinin johtaman Venäjän sotaisia operaatioita Ukrainassa ”nerokkaaksi.”
”Astuin eilen sisään ja edessäni oli televisioruutu, ja sanoin: Tämä on nerokasta. Putin julistaa suuren osan Ukrainan alueesta… Ukrainasta… Putin julistaa sen itsenäiseksi. Tämä on loistavaa. Ja nyt Putin sanoo: Se on itsenäinen. Suuri osa Ukrainaa”, Trump kommentoi tiistaina konservatiivisen radiokanavan haastattelussa uutiskanava NBC:n mukaan.
”Sanoin itsekseni: Miten fiksua tämä onkaan! Ja hän tulee Ukrainaan ja on rauhanturvaaja. Siinä on suurin rauhanturvajoukko”
Lähde:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/2b7770f1-1c50-5799-b48c-177de7c53768
Tätä on tiedossa ja PALJON!
Ilmoita asiaton viesti
Kun luettas vähän muutakin lehtilajia, ja telkkua, kuin sitä yhtä, niin ei tarvis kysyä. Ei niin, etten siitä Bitenistä kovasti tykkäisi, mutta ressaksi tarvitaan rotevampaa meininkiä, kuin meidän taviksien kaltaista ajattelua, pitää ollakkin särmää, ja kunnolla.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä 5 miljjonalla laittomalla maahantunkeutujalla ja kiinan meksikon kautta tuuppaamalla opioidikriisilläkin on hiukan vaikutusta…
Ilmoita asiaton viesti
JEFF.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla hyvä aika panostaa tähän jos muut ympärillä murtuu…
Sinänsä Trump ei voi enää tuosta vaan Natoa lakkauttaa kun Biden laittoi siihen esteen, sekä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, sopimus jonka juuri teimme, siihen ei Trump voi paljon vaikuttaa, mutta se voi hidastaa ja hankaloittaa asioita joista Putin ja ”pahan akseli” jotka on liittouneet Venäjän kanssa hyötyy.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi kyllä kannattanut uskoa Trumppia jo neljä vuotta sitten, kun hän vaati Eurooppaa lisäämään panostustaan varusteluun. Tiedä sitten puhuiko Putte possun pussiin jo silloin.
Ilmoita asiaton viesti
Siinäpä se. Heikko kohta ajattelussa. Suutari voisi ajatella asian uudestaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki ajattelee,,,miten ajattelee, aika näyttää…
Ilmoita asiaton viesti
Liian kiire jo.
Ilmoita asiaton viesti
Jos yhtään lohduttaa niin Iowan republikaanien esivaalin voittajasta ei ole aina tullut presidenttiehdokasta. Yleensä on käynyt päinvastoin
https://www.axios.com/2024/01/13/iowa-caucus-winner-history-presidential-nominee
Näin vaikka en uskokaan Trumpin valinnasta seuraavan maailmanloppua tai edes Ukrainan tappiota. Yhtä hyvin Trump käskisi hävittää mustan meren laivaston ja pirauttaisi henkilölle joka venäjällä vetelee naruista ja kertoisi että Moskovaan alkaa sataa nukea jos venäjä ei vetäydy.
Ilmoita asiaton viesti
Turha toivo, täällä pahoitetaan mieli ikiajoiksi jo siitäkin kun USAn presidentti menee moista edes ehdottamaan.
Huhun mukaan EU:n ”nopean” toiminnan joukot valmistautuvat lähtemään Kosovon sotaan…
”Yhdysvallat ja Britannia iskivät laajasti Jemenin hutheja vastaan”
EU puolestaa suunnittelee kokousta jossa se pohtisi osallistumistaan merenkulun turvaamiseen…
Ilmoita asiaton viesti
EU:n ”nopean toiminnan joukot” on koulutettuja jotka lähtee vasta kuin jossain kabinetissa näin sovitaan, eikä nämä missään tuvassa odota vaan kootaan kasaan kun toimet alkavat. Minusta nämä on ihan tavan joukkoja, ei mitään ”nopean toiminnan joukkoja”.
Ilmoita asiaton viesti
Ja siellä kabinetissa ei saada sovittua mitään jos yksikin (venäjän lahjoma/kiristämä) taho sitä vastustaa. EU on lame duck.
Ilmoita asiaton viesti
Seksi ja sillä kiristäminen on ikivanha keino historiassa.
Näin voi nytkin hyvinkin olla?
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Venäjä käyttää hunaja ansaa. Lahjonta toimii myös.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt ymmärrä?
Siis kuinka asia menikään?
Venäjä hyökkäsi ja otti Krimin ja Ukrainan itäiset osat Barak Obman kaudella 2014 Obaman tekemättä mitään.
Sitten, 2017 tammikuussa, tai oikeastaan jo 2016 aikana, tuli Donald Trump.
Kuka uskoo että Venäjällä ei jo tuolloin ollut suunnitelmia ottaa koko Ukraina?
Mutta mutta, Venäjä ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen.
Sitten tuli Biden 2021 ja Venäjä alkoi lataamaan ja Biden ei tehnyt mitään vaikka oli todennäköistä jo 2021 loppuvudesta mitä on tulossa. Ainoa mitä hän teki oli se että hän sanoi että USA ei puutu jos ….
Venäjä hyökkäsi eikä Biden tehnyt mitään.
Kun Biden olisi jo alkuun voinut ottaa kovan keskustelun Putinin kanssa ja kertoa että me tulemme väliin jos hyökkäätte Ukrainaan.
Nyt on Sleepy-Joen vaikea saada edes riittävästi aseita Ukrainaan.
Kun eivät eurooppalaisetkaan saa. Vaikka Trump kehitti Eurooppaa kasvattamaan pulustusbudjettiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä minä olen ymmärtänyt niin Putin alkoi kouluttamaan jo Trumpin kauden lopussa joukkoja miehittämään Ukrainan, oli varma että kaverinsa Trump jatkaa toiselle kaudelle eikä Trump sekaannu kun aloittaa invaasion Ukrainaan. Trumpilla ja Zelenskyillä ei ollut edes hyvät välit.
Siitä on todiste kun Putin hyökkäsi Ukrainaan kuinka Trump julkisesti riemuitsi asiasta.
Kyllä tässä oltaisiin nyt maailmassa jossa Ukraina olisi vallattu jos Trump olisi nyt johdossa.
Putin odotti myös sitä että tämän kauden aikana Yhdysvallat olisi irtautunut Natosta Trumpin määräyksellä,,,se olisi ollut iso palvelus Putinille.
Trump istuisi nyt Kremlissä teellä jos olisi johdossa, eläisimme aika pelottavassa maailmassa, luultavasti Suomi ei olisi Natossa, ei olisi sotilaallista sopimusta Yhdysvaltojen kanssa…
Jotain tuohon tyyliin?
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka niin jo Trumpin kaudella?
Putin otti Krimin ja Itä-Ukrainan 2014, Barak Obaman kaudella..
Ja kuten kirjoitin niin aivan varmasti, varsinkin kun ajattelee mitä hän on sanonut, luokkaa: ”Ukrain ei ole valtio… ym.” muista entisen NL:n alueista, hänellä oli suunnutelmissa jo koko Ukrainan ottaminen.
Trump ”riemuitsi”?
Miksi Putin ei sitten hyökännyt Ukrainaan jo Trumpin kaudella jos hänellä kerta oli Trumpin suostumus? Miksi odotti kunnes Sleepy-Joen valinta oli varma?
Trump ei koskaan edes sanonut että USA eroaa Natosta. Hän uhkasi ja vaati muita Nato-maita lisäämään puolustumenojaan. Sitä nämä eivät tehneet joten nyt ollaan tilanteessa että koko Eurppa ei pysty tuottamaan riittävästi edes tykinammuksia.
Ja onhan aivan selvää että Eurooppa ei voi jättäytyä USA:n varaan puolustuksessaan. Eurooppa on aivan liikaa ”elänyt WWII:n varjossa”.
Tuohon loppuun, vaikuttaa siltä että luulet enemmän kuin ajattelet loogisesti tapahtunutta.
Ilmoita asiaton viesti
Valmistautui miehittämään koko Ukrainan 2020 alkaneella kampanjallaan jolloin joukot luotiin ja niitä jo harjoitettiin, siirrettiin sitten suunnitellusti 2021 Ukrainan rajojen lähelle sekä Valko-Venäjälle.
Kyllä tälläinen toiminta oli pitkään suunniteltua, ei hetkessä luotu. Varmasti laski sen varaan että Trump on vallassa ja saa sitten toimia vapaasti Ukrainan suhteen, toisin kävi, vallassa olikin Biden joka alkoi aseistamaan ja tuomaan a-tarvikkeita Ukrainalle.
Näin se meni.
Ilmoita asiaton viesti
Suutarin maailma romahtaa jos Trump valitaan
Ilmoita asiaton viesti
Olen kuin gallialainen, kävelen kilpi kädessä kohti taivasta odottaen milloin se romahtaa niskaan…😄
Ilmoita asiaton viesti
Tässä vastaus kenenkä leipää Trump tulee taas syömään, isäntä (Putin) kertoo näin:
”Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi tiistaina tukensa USA:n entisen presidentti Donald Trumpin viljelemille väitteille, joiden mukaan USA:n edelliset presidentinvaalit väärennettiin.”
Lähde:
”Putin: Vaalit USA:ssa väärennettiin
Venäjän presidentti Vladimir Putin toisti Donald Trumpin väitteen.”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2479a60d-3af6-40e8-a730-fc9baf520fdc
Ilmoita asiaton viesti
Ja sinä uskot mitä Putin sanoo?
Tottakai Putin puhuu tuollaisia.
Hänhän pyrkii kaikin tavoin estämään Trumpin uudelleenvalinnan.
Mikä olisikaan reaktio jos Putin sanoisi että hän ei usko Trumpin hölinöitä, aivan täystyhmä tyyppi?
Ilmoita asiaton viesti
Viisautta yli 2000 vuoden takaa. Roomalainen kirjailija Publilius Syrus on sanonut: ”Kun intohimo pääsee voitolle, niin järkeä ei enää kuunnella.” Näin se näyttää olevan Trumpia tukevienkin ihmisten suhteen. Faktoilla ei tunnu olevan mitään merkitystä, vaan ne ovat ”vettä hanhen selkään.”
Oikeuslaitos siellä tulee olemaan nyt todellisen testin edessä. Yhdysvallat saattaa joutua kaaokseen, mikäli Trump valitaan uudelleen. Korkein oikeus siellä on nyt paljon vartijana.
Saksassa intohimo pääsi voitolle 1930-luvulla ja jälki oli sitten sen mukaista.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikuttaa siltä että vasemmisto on hieman muuttanut taktiikkaansa.
Nyt pyritään varmistumaan jo ennakkoon että ei tule olemaan mahdollisuutta Trumpin voittaa vaaleja.
Haetaan oikeusistuimessa vaalien tulosta jo ennakkoon.
Näinhän asia menee Venäjälläkin.Tuomioistuin ei hyäväksy Putinin kilpailijan ehdokkuutta. Ehdokas vangitaan tuomioistuimen päätöksellä.
Vähän niin kuin urheilukilpailuissakin: Voittaja valitaan tuomioistuimessa, ei kentällä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka se saikaan ihmiset liikkeelle Capitol-kukkulalle? Joulupukkiko? Siinä rytinässä muutama ihminen sai surmansa. Jopa varapresidentti Mike Pence oli vaaravyöhykkeessä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007743442.html
Trumpin valinta ei olisi Suomi-neidolle hyväksi. Se tietäisi tuulisia aikoja. Myrskyvaroituskaan ei ole täysin poissuljettu.
Nyt täällä pidettävät presidentinvaalit ovat tärkeimmät vaalit vuosikymmeniin. Vaaleissa ei ole varaa siihen, mitä Publilius Syrus sanoi yli 2000 vuotta sitten eli ”Kun intohimo pääsee voitolle, niin järkeä ei enää kuunnella.”
Ilmoita asiaton viesti