Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Blogisti, oletko aluevaltuutettu tai kuntapoliitikko? Saat asiasta merkinnän profiiliisi tekemällä ilmoituksen ylläpidolle: Ota yhteyttä

Venäjä harjoittaa maaorjuutta vangeillaan !

Venäjä harjoittaa systemaattista kansanmurhaa ja valikoi itselleen lisää ”kansaa” tulevaan uuteen Venäjään. Kun ukrainalaisten lapset viedään ja pakkoadoptoidaan venäläisiin perheisiin syrjäisille kolkille Venäjään voidaan sanoa että Venäjä lisää keinotekoisesti itselleen asukkaita (Venäjän oma asukasluku pienenee sadoilla tuhansilla vuoden aikana).

Vanhemmat tapetaan tai siirretään pakkotöihin kauaksi lapsistaan. Miltä kuulostaa? Katsokaapa Suomen historiaa ja iso vihan aikaa. Suomessa asui 1700 luvulla noin 400 000 ihmistä ja niistä 10% eli 40 000 ihmistä pakkosiirrettiin Siperiaan, myytiin orjiksi, osa pakeni muualle Suomesta, osa tapettiin. Maaorjuus oli yleinen keino viedä ihmiseltä kaikki oikeudet.

Venäjä on palauttanut MAAORJUUDEN. Hei! Nyt eletään vuotta 2022!

”Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjä on pakkosiirtänyt ukrainalaisia siviilejä joukoittain maan kaukaisimpiin kolkkiin. Oikeusasiamies Ludmila Denisovan mukaan siirrettyjen joukossa on peräti 121 000 lasta. Denisova kirjoitti aiemmin huhtikuussa Facebookissa Venäjällä vireillä olevasta lakiuudistuksesta, joka helpottaisi Donbasista evakuoitujen lasten adoptointia.

– Nyt venäläiset, jotka ampuvat raketein ja tankein Ukrainan kansalaisten koteja, tappavat vanhemmat ja kidnappaavat lapsemme Itä- ja Etelä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, Denisova kirjoitti.

Mariupolin pormestari Vadym Boytshenko vertasi maaliskuussa tilannetta toisen maailmansodan ajan natsimiehitykseen.” (IS)

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (11)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. Marko Suutari
    Marko Suutari #3658903 Kirjoittaja

    Venäjä on tuonut mukanaan Ukrainaan ”suodatusleirit” eli keskitysleirit joista jaetaan lapsia eri paikkaan kuin vanhempia, työvoimaa sinne minne tarvitaan sekä katsotaan tuhottaviksi menevät ihmiset eri jonoon. Miltä kuulostaa…

    Tätä samaa olisi tiedossa myös Suomen jos Venäjä saa täältä jalansijaa. Tämä ei ole pelottelua, tämä tapahtuu Ukrainassa, juuri nyt!

    +3

    Ilmoita asiaton viesti

      • Marko Suutari
        Marko Suutari #3658963 Kirjoittaja
        Vastaus kommenttiin: #3658930

        Erikoista varsinkin kun kaikkein punaisin Tuomioja on jo kielteisen kantansa sanonut SDP:n edustajana. Nyt ei olisi varaa leikkiä…emme elä enää YYA ajassa ja naapurissa asuu ihmishirviö joka ajaa maailman sotaan.

        +2

        Ilmoita asiaton viesti

    • Vallin Ari
      Ari Vallin #3658995
      Vastaus kommenttiin: #3658903

      Oletko koskaan kuullut sellaista viisasta aforismia, jossa sanotaan, että ”totuus on aina sodan ensimmäinen uhri”.

      0

      Ilmoita asiaton viesti

      • Marko Suutari
        Marko Suutari #3659007 Kirjoittaja
        Vastaus kommenttiin: #3658995

        Tuo aforismi on ihan perxeextä.

        Kuuluu sarjaan: ” vain kuolleet ovat nähneet sodan lopun” (Platon)

        Kyllä realismi on se että totuus on se kun naapurimaa paljastaa todelliset kasvonsa. Sodan kasvot. Sitten eletään ihan oikeaa totuutta.

        +1

        Ilmoita asiaton viesti

        • Marko Suutari
          Marko Suutari #3659060 Kirjoittaja
          Vastaus kommenttiin: #3659012

          Täytyy myös huomata että tämä keskitysleiritouhu eli ns ”suodatusleirit” on pitkään harjoitettu toimi. Ei näitä päivässä keksitä. Monen vuoden suunnitelma. Vastaavanlainen on varmasti myös Suomea kohtaan suunniteltu. Ei Pihkovassa huvikseen kouluteteta erikoisjoukkoja juuri Suomen valtausta varten.

          Vallataan maa. Siirretään kansa muualle ja asutetaan se maa omilla. Kuulostaako tutulta…

          +1

          Ilmoita asiaton viesti

        • Vallin Ari
          Ari Vallin #3659075
          Vastaus kommenttiin: #3659012

          Onko totuus kauhea ja julma vai vieläkin kauheampi ja julmempi, sitä on tämän propagandasodan perusteella vaikea sanoa. Yleensä se kuitenkin menee niin, että mitä julmempi sota, sen suuremmat valheet.

          +1

          Ilmoita asiaton viesti

          • Marko Suutari
            Marko Suutari #3659110 Kirjoittaja
            Vastaus kommenttiin: #3659075

            Niin, se pitää kysyä uhreiksi joutuneilta ukrainalaisilta. Venäjän tehtävä on tällä hetkellä luoda pelkoa ettemme tukisi Ukrainaa kolmannen maailmansodan pelossa…

            +1

            Ilmoita asiaton viesti

            • seppa64
              Vastaus kommenttiin: #3659110

              Luulisin että Venäjä on jo ylittänyt rajan josta se voisi vielä kunniallisesti perääntyä ja länsimaat antaa anteeksi.

              Sota tullan käymään katkeraan loppuun eikä neuvottelutulokseksi hyväksytä muuta kuin täydellinen anatutuminen Venäjän puolelta

              0

              Ilmoita asiaton viesti

  2. uninenmies
    Tuomo Niemelä #3661737

    Sotketaanko tässä nyt miten paljon separatistialueet ja väliaikaisesti valloitetut alueet? Tuo Donbassin lasten evakuointi ainakin kuulostaa separatistialueilta.

    0

    Ilmoita asiaton viesti