Venäjä julistanut osittaisen liikekannepanon!
”Asiasta kertoo venäläinen uutistoimisto Tass.
VENÄJÄN presidentti Vladimir Putin on julistanut osittaisen liikekannallepanon.”
Venäjä joutuu julistamaan sodan ja kansa pettyy Putiniin koska omat pojat Pietarista ja Moskovasta pistetään varmaan kuolemaan kehittyneitä länsiaseita vastaan. Katsotaan kuinka tämä tulee toimimaan. Eilen tuttavani tiedotti Venäjältä että ikäluokan 18-65 vuotiaita miehiä olisi kielletty poistumasta maasta, sitä en osaa varmistaa onko näin mutta nyt tuo osittainen liikekannepano puhuisi sen puolesta…
”Erikoisoperaatio” tulee muuttumaan sodaksi.
Oma veikkaus on että noin 200 000-300 000 sotilasta pyrkivät saamaan kasaan? Eri asia on johtoportaan toimiminen ja koulutuksen ”puute/taso” sekä kalusto. Jos nämä on pelkkää tykinruokaa niin miten mm Pietarin ja Moskovan isät ja äidit asian ottaa. Onko Venäjä valmis pistämään nyt venäläisiä lihamyllyyn kun nyt ne on olleet näitä Siperian takaa olevia vähmmistökansoja.
Sota voi alkaa myös eskaloitumaan muuhunkin suuntaan kuin Ukrainaan…
Kohta se nähdään.
Venäjä on tappanut sotilaidensa lisäksi jo tarpeeksi vähemmistöjä joten sen täytyy laittaa tykinruuaksi jo omaa rupusakkiaan ts. köyhällistöä joka ei pysty lahjomaan itseään ulos ”osittaisesta liikekannallepanosta”, reservistä. Voi tästä ainakin sen päätellä, että Putinin on tapattanut omiaan jo varmasti kymmeniä tuhansia.
edit:
Mahtaakohan Suomen rajalle kerääntyä jokunen rintamakarkuri eeh lomalainen vai mitä ne nyt olivatkaan. Tähän tietysti meidän kokoaan suurempi hallituksemme on varautunut …
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy myös muistaa että tämä ilmoitus ”osittainen liikekannepano” voi olla täysi liikekannallepano. Pitää lukea rivien välistä.
Suunta näyttää olevan puheissa Donetsk ja Luhanksin suunta (näin Putin puhuu) tulee juuri Sky News uutista Putinin suora puhe ja se käännetään englanniksi. Puhuu myös että nämä alueet kuuluu venäläisille historian takia sekä muita vaatimuksia
tällä on sekä natsit on siellä Ukrainassa uhkaamassa Venäjää sekä maskirovkaa tuossa suorassa lähetyksessä juuri tulee.
Tätä liikekannallepanoa ei pidä lännessä säikähtää. Nyt pitää pistää vielä enemmän lisää materiaalia ja tukea Ukrainalle!
Ilmoita asiaton viesti
”Tätä liikekannallepanoa ei pidä lännessä säikähtää. Nyt pitää pistää vielä enemmän lisää materiaalia ja tukea Ukrainalle!”
Juuri näin, saksalaiset voisi laittaa vaunuja ja vikkelään, ainakin Fortumilta saadun 6.5mrd€ edestä.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä kun sattumoisin on hypännyt pilviin , trendaa,google sun muut haut malliin ”miten välttää palvelus” ja ”miten päästä Venäjältä pois” tuo rajamme tässä hieman vain mietityttää.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä on käytännössä ollut huhti-toukokuusta lähtien voimassa ”osittainen liikekannallepano”, joka on toteutettu ensin kevätkutsuntojen katvessa laajanpuoleisen ilmoitus- ja hakukampanjan muodossa. Joskin jo tuolloin minullekin tihkuneiden tietojen mukaan vapaaehtoisuuden aste on useinkin ollut perin alhainen; m.m. nuorten asepalveluksensa äskettäin päättäneistä ikäluokista, ja vielä palveluksessa olevien keskuudesta on noukittu ”vapaaehtoisia”. Laitan sitaatteihin, koska rekrytointien yhteydessä todellakin on hämärrytetty tai suorastaan vääristelty palvelukseenastumisen ehtoja ja seurauksia.
Varsinaisen kevätkutsuntasession päätyttyä tätä muodollisesti vapaaehtoisten palvelukseen ottoa, vapaaehtoista rekrytoitumista, on jatkettu yhä kyseenalaisemmin keinoin. Sille on ollut luonteenomaaista, että se on kohdistunut pääsääntöisetsi alueille ja kohdehenkilöihin, joiden voima ja edellytykset kieltäytyä tai muutoin torjua remmiin joutumista ovat vähäisemmät kuin valtakunnassa yleensä.
Tässä toiminnassa pätee täälläkin ja yleisesti mediassa jo monesti mainitut seikat; kohun ja kansalaisliikkeiden torjuntanäkökohdat, ja se reaalitodellisuus, joka etäisemmissä vähemmistökansallisuuksien kansoittamissa paikoissa vallitsee, samoin kuin alemman koulutus- ja sosiaalisen tason omaavissa kohderyhmissä; sieltä on vaikeampi protesteja nostaa ja miltei mahdotonta saada mediassa huomioitavia kansalaisprotesteja synnyttää tai rohkaista.
Presidentti on tähän asti varonut sotatilalakien julistamista ja LKP:n julistamista. Hän on halunnut pitäytyä väitteessä, ettei sotaa ole.
Nyt kun tilanne on ylimmän hallinnon kannalta ajautunut entistä pahempaan kriisiin, tuo pidäke ei enää päde. Nyt toteutetun, nimellisesti ”osittaisen liikekannallepanon” haitat ovat potentiaalisesti vähäisemmät kuin hyödyt, joten ositt. LKP nyt.
Mitä tämä tietää?
Ensinnäkin se mahdollistaa entistä robustimmat ”voluntaarien rekrytoinnit”: mikä enää suojaa noiden ”hiljaiseen kansaan” kuuluvien nuorten oton ja pakottamisen rintamapalvelukseen.
Toinen pointti, jota emme voi unohtaa, on se, että uudessa tilanteessa, jota kutsun sotatilalain olosuhteiksi (nimike voi olla ja ehkä onkin jokin vapaasti muotoiltu käsite isänmaallisuuteen viittaava tekotermi) mahdollistaa myös siviilikansalaisten määräämisen ja siirrot erilaisiin työvoimakapeikkoihin. Tarkoittaa suomeksi: ihmisiä voidaan määrätä ja siirtää sotateollisuuden tarpeisiin. Samalla se merkitsee myös jossain mitassa myös työpalveluvelvoitetta: Ihmisiä voidaan määrätä ja siirtää siviiliyhteiskunnan tehtäviin tarpeen ja halunkin mukaan. (voi toimia eräänlaisena kurinpidollisena toimenpiteenä: ”siviilipalvelus”!
Putinin aamupuhe 21.9.2022 johtaa käytännössä yhä kovemman käden komentoyhteiskuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä taisin hyvin haistaa mitä tulee tapahtumaan …erikoista:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marko-suutari/putinilta-tulossa-sodan-julistus/
”Ei riitä että diktaattori lähti roistojoukkoineen ryöstöretkelle raiskaamaan ja murhaamaan siviilejä. Nyt kun tämä ”sotilaallinen operaatio” menee ihan päin mäntyä niin on ainut keino julistaa sota Ukrainalle ja se julistus voi silloin ajaa mukaan Ukrainaa auttaneita maita ja se on meidän jokaisen ovella.
Nythän on niin ettei Venäjä ole julistanut yleistä liikekannallepanoa, mutta julistaessaan sodan se toteuttaa liikekannallepanon. Venäjän asevoimien ja muun yhteiskunnan määräämistä taisteluvalmiuteen voidaan merkitä kolmannen maailmansodan aluksi.”
Eli näin pohdin 28.4.2022.
Pitäiskö pistää lotto vetämään?
Olemme muuten lähellä todella suurta sotaa?
Ilmoita asiaton viesti
No eipä tuo mikään yllätys ollut, vaikka itse sitä vielä alkukesäsästä epäilitkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten sanoin silloin :
”Ei voi tehdä mitään liikekannallepanoa jos ei ole sotaa Venäjän hallinto määrännyt olevan, ei edes jonkin sortin…pitää olla sota”
Niin, Putinhan sanoi eilen että länsi masinoi sotaa Venäjää vastaan ja työntää Ukrainaa sotaan eli oikeuttaa näin tekemään Venäjällä liikekannallepanon. Tämähän on ihan pelkkää propagandaa mutta näin Putin lähinnä omalle kansalle tiedottaa…
Ilmoita asiaton viesti
”Käytämme kaikki resurssit jotka meillä on käytössämme puolustaaksemme kansaamme, sanoi Putin, jonka mukaan valtion täytyy antaa lisää varoja asetuotantoon.” (IS)
Alkaako Venäjä mobilisoimaan tuotantoaan enemmän sotatuotantoon sillä se tietää sotataloutta. Onko kansa valmis luopumaan siitä mitä mitä niillä nyt on? Varsinkin kun vasta vietiin paljon pois. Sillä sotatalouden keskellä sitä on vielä vähemmän.
Nyt nähdään onko kansa Putinin takana täysin jos on niin liikekannallepano onnistuu ja sota tulee!
Ilmoita asiaton viesti
Vaalien jälkeen alueet liittyvät Venäjään ja sitten julistetaankin jo sota? Näinkö se sitten menee?
Ilmoita asiaton viesti
”Vaalit” …. Nehän vaan ilmoitetaan kuuluvaksi osaksi Venäjää.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen viisumikysymys on siis miesten osalta ratkaistu, kun Venäjä ei päästä miehiä lähtemään. Haluavatko maamme viisumikriittiset estää myös naisten ja lasten tulon rajan yli?
Ilmoita asiaton viesti
Unohdit muun sukupuoliset. Mutta ei muuta kuin Päivi Nerg itärajalla hän tietää tulijoiden taustat.
Ilmoita asiaton viesti
Viisumit jäävät käyttämättä?
Ilmoita asiaton viesti
Tuure, eivät naiset ja lapset ole Venäjällä vaarassa, sillä kukaan ei ole hyökkäämässä Venäjälle. Sen sijaan Venäjä hyökkää Ukrainaan ja siellä venäläiset pommittavat lapsia, naisia ja vanhuksia. Lisäksi ihmisiä kidutetaan ja raiskataan. Venäjä toimii siis aivan kuten Hitler ja Stalin aikanaan toimivat. Mikään ei siis ole muuttunut, aina vain näitä pahoja diktaattorijärjestelmiä sikiää. Tämä johtunee alueen kansalaisista ja puolustusvoimista – nämä antavat poliittisten päättäjien aloittaa sotia ja tehdä pahojaan. Puolustusvoimat kykenisi kyllä kieltäytymään turhasta hyökkäyssodasta niin halutessaan. Samoin kansalaiset voisivat miljoonittain mennä kadulle sanomaan Putinille suorat sanat. Yksittäiset ihmiset eivät sen sijaan voi vaikuttaa diktauurissa mitenkään, ainakaan nopealla aikataululla – ja nyt alkaa olla jo kiire.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät siviilinaiset ole yleisesti ottaen Venäjällä uhattuina. Ajattelin vain, että pidetäänkö naisia ja lapsia niin suurena uhkana, että heitäkään ei tulisi tänne päästää edes lomalle. Naiset saati sitten lapset eivät ole tappamassa Ukrainalaisia, joten heille kostetaan miesten teoista jos viisumeita ei myönnetä.
Tästä onkin lyhyt askel yleiseen venäläisvihaan, jota kyllä näyttävät lietsovan jotkut kansanedustajatkin, tavan tallaajat pistävät puheillaan vain paremmaksi kun tavallaan lupa päättäjien taholta on annettu.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin Venäläisnaiset on syyllistyneet Ukrainalaisten pakolaisten kiusaamiseen euroopassa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kauan Nita kuin ”miljoonittain” Venäjän kansalaisia ei mene kaduille painostamaan Putinia Ukrainan sodan lopettamiseksi, niin on kansa osasyyllinen sotaan. ”Muutamat” poikkeukset sikseen!
Onkohan Putinille varattuna ketjut ja ”karhuhäkki”, kuten Stalin ajatteli tehtävän Hitlerille?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä oli odotettavissa.
Viimeisimmän tiedon mukaan mobilisoidaan sotilaskoulutuksen saaneita reserviläisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on ”sotilaallisen erikoisoperaation” ja ”osittaisen liikekannallepanon” ero? Nähdäkseni se 24.2. alkanut operaatiokaan ei ole voinut toteutua ilman sotilasosastoja ja -ajoneuvoja.
Varsinkin itäisessä Ukrainassa on meneillään vapautuskilpailu Ukrainan ja Venäjän kesken. Kumman vapaus on voittoisa vapaus? Ja mikä rooli surmatuilla ihmisillä ja tuhotuilla kaupungeilla on tuossa vapaudessa?
Tulipa paljon kysymyksiä. Sori siitä!
Ilmoita asiaton viesti
No eikös tuo hyökkäys Ukrainaan ole tapahtunut sopimussotilaiden eli palkatun henkilökunnan voimin? Sekä tsetseenirosvojen ja palkkasoturijoukko Wagnerin turvin.
Mobilisaatio osittaisenakin tarkoittaa reserviläisten kutsumista aseisiin ja kyse on käsittääkseni reserviläisistä, joilla ei ole meidän kaltaista kertausharjoitusjärjestelmää.
Ilmoita asiaton viesti
Määräaikaiset sopimukset on juuri muutettu toistaiseksi voimassa oleviksi.
Ilmoita asiaton viesti
Eli, lähes kouluttamattomat reserviläiset joudutaan vielä kouluttamaan ellei heitetä suoraan tykin ruoaksi. Musikan henkihän on Venäjällä halpa.
Ilmoita asiaton viesti
24.2.2022 alkanut sota (venäläisten kutsuma sotilaallinen erikoisoperaatio) oli sotaharjoituksen muodossa kootut yksiköt jotka hyökkäsivät sitten harjoituksen päätteeksi Ukrainaan erittäin huonolla menestyksellä maailman historiassa.
Osittainen liikekannepano on oikeasti liikekannallepano eli silloin valtio mobilisoi reserviläiset ja määrätään yhteiskunta taisteluvalmiuteen sekä siirrytään sotatalouteen.
Eli Venäjä vähättelee asiaa sanalla ”osittainen”, kun oikeasti se on liikekannallepano. Osittainen sanaa käytetään kai siksi kun heillä ei ole nyt mahdollisuutta laittaa miljoona armeijaa käyntiin niin nopeasti kuin ne nyt tarvitsee. Siksi ”vain” ehkä 200 000-300 000 tuhatta saadaan kasaan edes jollakin järkevällä aikataululla ja nämä on luultavasti kertautettu tässä vuosien aikana? Näille riittää varustetta ja käsiasetta, onko naftaliinissa muuta antaa?
Ilmoita asiaton viesti
Putinin ilmoituksen merkitys on siis viestittää Ukrainalle (ja muillekin), että Venäjä lisää satsaustaan. ”Ei sieltä miehet lopu”, sanoi Lahtinenkin jo kauan sitten.
Putin on puheessaan maininnut nimeltä Donbassin alueen, joka pitää hänen käsityksensä mukaan välttämättä ”vapauttaa”. Onkohan Putinin ajattelussa mitään rajaa sille, kuinka paljon voimavaroja niiden jo tuhottujen hehtaarien valtaamiseen ja hallussapitoon kannattaa käyttää? Jopa Nato-Suomen naapurikaupunki Pietarin ilmapuolustusta on kevennetty noiden sotkuisten peltoalueiden ja lohduttomien rauniokaupunkien hyväksi. Siinä vasta strategia!
Ilmoita asiaton viesti
”Jopa Nato-Suomen naapurikaupunki Pietarin ilmapuolustusta on kevennetty noiden sotkuisten peltoalueiden ja lohduttomien rauniokaupunkien hyväksi. Siinä vasta strategia!”
Tuomo, Venäjä tietää ettei Nato hyökkää Venäjänmaalle. Länsimaat ajattelevat aika pitkälle hyötynäkökulmasta ja järjellä. Venäjällä toimitaan fiiliksen ja tunteen mukaan. Eikä siinä mitään pahaa silloin kun aikomukset ovat hyvät. Mutta se on kammottava toimintatapa silloin, kun on pahat mielessä. Ei pysähdytä vaikka tuhot ja kärsimys nousisi taivaaseen saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Putinin poika tekee nyt laajennettua itsemurhaa, sillä pääsee historian kirjoille. Osittainen sana on pehmennystä omalle kansalle, tai valikoitujen kakaroita ei aseteta tykinruuaksi.
Kyllä lihamyllyyn voi tunkea paljon nuoria miehiä, mutta vaarana on aina omat sormet jotka vetää koko kropan kierukkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Liikekannallepano menee tietysti ryssimiseksi, kuten kaikki muukin toiminta Venäjällä.
Porukkaa saataneen rintamalle vain muutamia kymmeniä tuhansia lisää.
Merkittävä eskalaatio kumminkin. Jonkilaiseen pattitilanteeseen lopulta päädyttäneen.
Talvikin on vastassa, joten loppunäytös lienee vasta ensikeväänä.
Lopullinen tapahtumien kulku on kuitenkin täysin arvaamaton, kuten kaikissa sodissa.
Toivottavinta olisi pikainen sotilasvallankaappaus.
Ilmoita asiaton viesti
Rakennusmies Sergei Shoigu pistää parastaan:
”Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan maalla on ”valtava resurssi” sotaan värvättäviä. Hänen mukaansa jopa 25 miljoonaa venäläissotilasta täyttää ehdot.” (Keskisuomalainen)
Nyt läikkyi jo kahvit rinnuksilla 😅
Ilmoita asiaton viesti
Eikä vähä mitään. Sitten kun puolet on tapettu ja puolet antautunut vangeiksi, niin sitten sieltä tulee 25 miljoonaa naissotilasta. (Näinhän meidät on ”koulutettu” täällä Suomessakin uskomaan vuorenvarmasti vuosikymmenien ajan.)
Koska Venäjällä sitä on kaikki aivan tolkuttoman ”mittaamatonta”, luonnonvaroista kaikkinaisten kärsimysten sietokykyyn ja etenkin sotilaallisiin resursseihin. Hei kaalisoppa, kaalisoppa, kaalisoppa, hei!
Ilmoita asiaton viesti
Kukaan muu kuin venäläinen ei ole ajatellut valmistaa ”takapuolenpäristintä”. Mutta kaikkihan varmasti tietävät miten siinäkin hommassa ”itämaan tietäjien” kävi.:-)
Ilmoita asiaton viesti
Onhan Shoigulla sotilaita kun kuulema 90 prosenttia haavoittuneistakin on jo takaisin rintamalla. Ja vain 5000 sotilasta on kaatunut!!???
Ilmoita asiaton viesti
https://alfatvuutiset.fi/putin-uhkaa-ydinaseilla-usa-venaja-on-heikko/
Mika Aaltolan mukaan osittainen liikekannallepano on bluffia. Sen sijaan ydinaseilla uhkailuun on vastattava!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se bluffia on että olisi kyseessä ”osittainen liikekannallepano” kun kyseessä on liikekannepano. Olisi vielä nolompaa ilmoittaa liikekannallepanosta kun se ei onnistu, eivät saa miljoonia miehiä aseisiin eikä systeemit toimi. Jos saavat siitä 200 000-300 000 miehestä 20% niin sekin on jotain?
Tämä vain minun arvio.
Venäjän voimathan on kulutettu jo kentällä olevissa joukoissa puhki. Kalustoa tuhottu ukrainalaisten toimesta ja siepattu, loput huoltamatta, ilman varaosia, ilman oikeaa määrää tuliannosta mihinkään ratkaisutaisteluun…?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä on naivia porukkaa täällä. Lukekaa nyt edes Paasikiveä niin voi tajunta laajentua.
Ilmoita asiaton viesti
Ja mitä tekemistä Paasikivellä on Venäjä liikekannallepanon ja Ukrainan sodan kanssa ?
Ilmoita asiaton viesti
Hän tiesi kuinka venäläiset toimivat. ja miten siihen pitää suhtautua. Kokemuksen kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Em mää mittä tajunnalaajennust kaippa. Lahtist ja konekivääri mää kaippa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomo hyvä, kyllä toki mutta ennen sitä kannattaa hieman perehtyä asioihin niin ei tule hölmöiltyä ja turhaan iskettyä päätä Karjalan mäntyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Leppälahti tarkoittaa, että olisiko jotain mitä voisimme tehdä Putinin mieliksi tässä tilanteessa. Esimerkiksi auttaa häntä liikekannallepanossa? Toivoton Venäjän nuoleskelija …
Ilmoita asiaton viesti
Tota mä en tullut ajatelleeksikaan. Voitit tän keskustelun 100-0.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä sinun kannattaisi, Leppälahti, ilmaista itsesi vähän selkeämmin, jos haluat tulla ymmärretyksi. Kommenttisi vaikuttavat jokseenkin epämääräiseltä vihjailulta keskustelukumppaneiden vähättelyyn yhdistyneenä.
(Lisäksi on outoa, että numeron perusteella näytät kommentoivan omaa kommenttiasi. Oletan, että sen oli tarkoitus mennä Näräselle.)
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan voi parantaa mutta kyllä tuo kommenttini naiviudesta oli niin selvä että en ymmärrä miten sitä selventäisi..,Lisäksi annoin selvän toimintaohjeen. Vastauksena tuli Näräseltä henkilöön käyvää solvausta. On aika selvä että solvauksissa Näränen voittaa 100-0.
Ilmoita asiaton viesti
Otanhan minä jalustan…
Ilmoita asiaton viesti
Meillä taidetaan vähän ”aktivoitua” 🇫🇮👍
Puolustusvoimat: Suomi varautunut Venäjän liikekannallepanoon https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46584ce5-0828-4e9d-87c9-edad8d76f340
Ilmoita asiaton viesti
Liikekannallepanon pakoilusta voidaan Venäjällä mätkäistä 10 vuoden tuomio – eikä majoitus taida olla ihan viiden tähden hotellin luokkaa.
Siten voisi olettaa, että palvelukseenastumismääräyksen saaneista huomattava osa myös astuu palvelukseen.
En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että Venäjä saisi tällä osittaisella liikekannallepanolla aseisiin 200 000 miestä. Todennäköisesti Venäjä kuitenkin ryssii homman ja heittää mobilisoituja huonosti koulutettuna tipoittain Ukrainaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suorat lennot viisumittomiin maihin tälle päivälle myytiin loppuun…veikkaus: kohta ei koneet nouse taivaalle ennenkuin sotaväkeen kykenevät juipit poimitaan armeijan härkäkärryihin.
Alkoiko pako Venäjältä? Suorat lennot viisumittomiin maihin myyty loppuun https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f96e6958-4c9c-470e-96ce-b48698c21e26
Paine on nyt Venäjän suuntaan…
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainalle pitäisi nyt toimittaa nopeasti kunnon kalustoa – ennen kuin mobilisoidut ennättävät riesaksi Ukrainaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jep.
Vois olla myös yksi ATACMs ohjus per idiootti kansanäänestys.
Kova kovaa vastaan.
Ja jos ei riitä niin eiku lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Ja paljon! Yhtä paljon kuin puna-armeijalle toimitettiin USA:n ja Englannin toimesta 2.maailmansodassa.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt se joka myöhästyi lennosta joutuu jo vähän maksamaan että pääsee pakoon lihamyllyyn joutumisesta :
Vladimir Putinin ilmoitus aiheutti valtavan piikin: Moskovasta lähtevän lennon hinta nousi yli 17-kertaiseksi https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/72c83144-2f12-453f-b564-4db324cbd6ef
Ilmoita asiaton viesti
Ei tavallinen venäläinen reserviläinen pääse pakoon liikekannallepanoa.
Joku rikas voi päästä, mutta tuskin rikasta edes käsketään palvelukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan nyt Juhani!
Eikös heitä ole jo lähtenyt lentokonelasteittain pakoon?
Ja varmasti haeskellaan kaikenlaisia hullun papereita ja muita todisteita, joilla pyritään sotaan meno välttämään.
Siellä ei ole kivaa, kuten järjettömien sotapelien pelaajilla. Ihan e-urheiluna!?
Ilmoita asiaton viesti
Mistä tiedät, että nimenomaan mobilisoituja olisi lähtenyt lentokonelasteittain?
Jos joitakin kymmeniä tai satoja lähtisikin, niin se ei paljon tunnu kun käskyn saa noin 300 000.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäjän presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskovin poika Nikolai kieltäytyi värvääjäksi esiintyneen toimittajan vaatimuksesta saapua värväystoimistolle asepalvelukseen astumista varten.
Mies kuitenkin vetoaa sukunimeensä ja toteaa, ettei hänen kuulu olla paikalla.
– Ratkaisen tämän eri tasolla, Putinin tiedottajan poika selittää.”
Ei se todellakaan kaikkia koske…
https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putinin-tiedottajan-poika-kieltaytyy-videolla-varvaajana-esiintyneen-toimittajan-kaskysta-astua-palvelukseen/#89c74c56
Ilmoita asiaton viesti
Niin, todellisuudessa sitä ei taatusti olisi määrätty palvelukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Tässähän olikin toimittajan ”catch” ,,,katsoivat mitä poju vastaa. Ei tietenkään kutsuta. Isukki vie vähän iltapalaa pojulle, kyllä se siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on ainakin ollut pikkuisen toinen tapa.
Puolustusministeri Waldenin poika kaatui upseerina Jatkosodassa 1944. Kenraali Laguksen poika toimi Sturmin ampujana taistelussa 1944.
Ilmoita asiaton viesti
Onko ketään vielä mobilisoitu? Saanut kutsua?
Shoigu sanoi, että ei tuota 300 000 reserviläistä kutsuta aseisiin kun tipottain. Saas nähdä minkälaisia puroja kasvaa tipoista, vai kuivuvatko kokonaan?
Ilmoita asiaton viesti
Olen nähnyt valokuvia palvelukseenastumismääräyksistä, eli kyllä Venäjällä on oikeasti käynnissä jonkun laajuinen liikekannallepano.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti mahdollisimman moni näistä Putinin ja erikoisoperaation kannattajista laitetaan kokemaan etulinjassa suuren johtajansa päätökset.
Nämä henkilöt olisi luonnollinen valinta tehtävään, toisin taitaa käydä.
Onkohan Venäjä saanut P-koreasta aseita, Ukrainalla taitaa olla iso osa Venäjän aseistuksesta hallussa, jossain oli vitsi että Venäjä on suurin ase toimittaja Ukrainan armeijalle.
Liikekannallepano alkaa olemaan viimeisiä merkkejä Putinin ahdingosta, se hullu vielä menee ja käyttää ydinaseita.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten yleensäkin myös Venäjän reservin koosta on helppo löytää suuresti toisistaan poikkeavia numerotietoja, joista jokainen voi arpoa mieleisiään:
– Sergei Shoigu kertoi eilen, että Venäjällä on 25 miljoonaa sotaväkikokemuksen omaavaa miestä, joista voidaan mobilisoida;
– Military Balance 2022 kertoo reservin suuruudeksi 2 000 000 miestä (lähivuosina ollut sotaväessä);
– jos varusmiespalvelukseen otetaan vuodessa karkeasti 260 000 miestä, niin teoriassa niistä kertyisi 10 vuodessa karkeasti 2 500 000 reserviläistä.
Ilmoita asiaton viesti