Venäjän lähetystöiden tilit kiinni heti!
”Perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon mukaan Suomen tulisi reagoida vastavuoroisesti siihen, että Venäjä on jäädyttänyt Suomen edustustojen pankkitilit Venäjällä.”
”Halla-ahon mukaan Venäjä on ryhtynyt avoimesti gangsterivaltioksi, kuten hän on vuoden ajan jo sanonut. Suomi on hänestä hankalassa tilanteessa, koska se tulkitsee kansainvälisiä ja kahdenvälisiä sitoumuksia ja velvoitteitaan hyvin kirjaimellisesti ja tiukasti, kun taas Venäjä ei noudata sopimuksia ja sitoumuksia.”
Lähde:
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/5940281
Ei mitään armoa asian suhteen. Toimitaan vastavuoroisesti. Jokainen ymmärtää mitä nyt pitää tehdä. Jäähdytetään myös venäläisten edustustojen pankkitilit vastatoimena Venäjän agressioon.
Ja turha on mennä sillä linjalla että ”ei provosoiduta kun provosoidaan”, tämä käännä poskeasi kun toiseen poskeen lyödään saa loppua.
Kyllä nyt pitää vastata juuri samoilla toimilla kuin rikollisvaltio tekee meille ilman mitään syytä. Ei meidän kannata barbaareiden kanssa toimia kuin herrasmiehet konsanaan.
Sekä niin pitkään kuin Venäjää johtaa sotarikollinen ja maa käy hyökkäyssotaa itsenäistä Eurooppalaista valtiota Ukrainaa vastaan, niin pitkään meidän tulee olla todella tiukkoja toimissamme Venäjän agressioita vastaan.
Suomi on jo lähettänyt Venäjälle nootin.
Itse ehdottaisin että suljemme venäläisten edustustot Suomessa kokonaan, eihän niissä ole kuin sotilaspuolen saaneita tiedustelu-upseereita, onko yksikään oikea diplomaatti…?
Loppuu se kiristäminen!
Omat pois Venäjän edustustoista, jatketaan toimia sitten kun Venäjän diktaattori on sotaoikeudessa ja jonkinlainen järkevämpi hallinto on maassa. Sitten rauhan aikaan.
Kaikenlainen YYA-aikainen: ”anteeksi kun olemme olemassa” käyttäytyminen Suomessa pitää loppua!
Olemme sotilaallisesti vahva NATO maa jolla on poliittista vipuvartta EU:n kautta ja sotilaallista vipuvartta oman maanpuolustuksemme osalta sekä vahva tuki NATOn puolustustusliiton kautta.
Tässä pitää olla tiukkana, heti!
Ilmoita asiaton viesti
Joo, kaikki Venäjän diplomaatit on karkoitettava Suomesta ja kaikki Suomen diplomaatit on kutsuttava Venäjältä takaisin Suomeen.
Suomen kannattaa laittaa myös matkustussuositukseksi: kielto matkustaa Venäjälle.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tämä diplomaattien karkoittaminen tarkoita diplomaattisuhteiden katkaisemista? Mitä sillä muka voitetaan? Emmehän me sentään sodassa ole Venäjää vastaan, joten jonkinlaisten puhevälien säilyttäminen tai ainakin keskusteluyhteyden olemassaolo tuntuisi järkevämmältä.
Ulkoministeriö on ehtinyt jo asialle: Matkustustiedote: Vältä kaikkea matkustamista Venäjälle.
https://um.fi/matkustustiedote/-/c/RU
Matkustuskieltoa ei käsittääkseni voi julistaa, koska Suomen kansalaisella on oletusarvoisesti oikeus poistua maasta vapaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni kiellon matkustaa Venäjälle voi antaa, voihan edelleen matkustaa vaikkapa Ruotsiin tai Viroon.
Vaarana on, että Venäjä kaappaa suomalaisia panttivangeiksi Venäjälle, kuten on tehnyt ainakin USAlle.
Ilmoita asiaton viesti
”Käsittääkseni kiellon matkustaa Venäjälle voi antaa”
Tämä käsitys on väärä. Perustuslaki, 9 §:
”Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi.”
Jos rajoituksia annetaan, ne ovat henkilö-, eivät maakohtaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Viron pääministeri Kaja Kallas: ”Venäjä on paariavaltio [hylkiövaltio], joka tulee eristää. Ei ole mahdollisuutta flirttailla ajatuksella palaamisesta vanhaan toimintatapaan Venäjän kanssa. Meidän yhteisen Venäjään kohdistamamme paineen tulee kasvaa, ei vähetä.”
https://www.verkkouutiset.fi/a/kaja-kallas-venaja-on-hylkiovaltio-joka-pitaa-eristaa
Virolla ei ole suurlähettilästä Moskovassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja Virolla ei ole suurlähettilästä Moskovassa, koska Venäjä käski häntä poistumaan. Viro ei siis itse kutsunut lähettilästään takaisin. Suurlähetystö Virolla on Moskovassa edelleen.
https://www.bbc.com/news/world-europe-64372508
Ilmoita asiaton viesti
Vaan Viro ei ole lähettänyt uutta suurlähettilästä Moskovaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole lähettänyt, kun Venäjä on ilmoittanut, että suurlähettilästä ei kaivata.
Muuten kyllä vähän ihmettelen vaatimuksia, että meidän sivistyneiden länsimaiden pitäisi toimia kuten raakalaismaiset diktatuurit.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettele Jussi vain. Tähän on tultu kun naamiot riisuttu ja on paljastunut raakalaisen kasvot.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko, että Suomessa pitäisi Johan Bäckmania kohdella samalla tavalla kuin Venäjällä Aleksei Navalnyia? Molemmat ovat selvästi eri linjoilla kuin kotimaidensa johto.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaan kommentiani; Suomen ei pidä myrkyttää venläisiä eikä tuomita pitkiin vankeusrangaistuksiin soita kuokkimaan.
Syvän halvenuksen osoittaminen olkoon sallittua.
Ilmoita asiaton viesti
Onko meillä diplomaattiset suhteet kunnossa Venäjän kanssa, no ei, ei koska Venäjä!
Barbaarien kanssa ei tarvitse neuvotella.
Ilmoita asiaton viesti
Putkisella on jäänyt uhmaikä päälle.
Noin yleisesti ottaen Suomessa katsotaan, että suurlähetystöstä ja konsulaateista on hyötyä jotta pysyy perillä mitä maassa tapahtuu.
Ilmoita asiaton viesti
Kumpi kannattaa tehdä ensin, omat kotiin vai vieraat ulos?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä turvallisinta olisi ottaa ensin omat kotiin.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä kun joiltakin marginaaleilta ei helposti jää todellisuus ilmaantumatta sillä tavoin, mitä joskus on, jatkuvasti tai lähtemättömästi…
Harkinnan paikkaa silti jää siihen, millä tavoin havaintoja kannattaa huomioida, ja miten arvioida havaitsijoita siinä, mitä muuta voivat mukaan saattaa, samalla tavoin parempituloksellisesti. Ei välttämättä automaattisen kaksista, tai jos nyt jotain automatiikan tai vääjäämättömän tuolle puolen jäävää.
Triggeriherkkyys on mitä todennäköisimmin jotain barometriikkaan liittyvää vahvuutta. Kuviot voi parhaimmillaan mennä täyssynkassa… eikä tässä synkronisaatio välttämättä ole sitä, mitä syytä enempää alkaa maksimoida, kun jo ehkä sopivan vakaata jo se.
Miten sopii tällaiseen… sometusvahvat (= mm asiakeskeisyyttä) oletuksellisesti heikommassa asemassa, suhteessa vyöryvimpiin. Sama koskee todennäköisesti tavallista enemmän myös myös päättäjiä, kun tilanne toisaalta kahden suunnan suoraa ja epäsuoraa tulta.
Teoreettisesti ajatellen, voisi ehkä arvella olevan yhteyttä sillä, millä tavoin asiavahvuus voi sulkea pois tavan toimintavahvuutta. Positiivisempi puoli voi olla se, että se mitä uskalletaan tehdä ja soveltaa ilman erityispakkoja… voi olla vähemmän ongelmallista, tai sitten kyseessä olisi järkevästi ottaen enemmän osa tarkkuus-seulaa, erästä äärtä tavoittaen.
Tällainen toimijuuskäsittely voi tuntua näissä omituiselta. Asia luo käytännössä paljon sidoksellisuutta, nykytapaisesti saavutettuna. Et ole pantavanki, etkä kännykällä hallittava ongelma… vaan tavalla, joka on noihin nähden vielä jotain omanlaista.
Ainiin… Piti puhua Venäjästä, naapuri-tilanteesta, ja vielä tiettyyn tapaan ja sävyyn. Sorry.
Ilmoita asiaton viesti
Kovin halvalla Halla-aho ja Suutari ovat suomalaista oikeusvaltiota romuttamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä rikkoi sopimuksen, joten mitään soppareita ei tarvitse enää Suomenkaan noudattaa. Venäjällä ei ole perusteita rikkoa sopimuksia, kun kaikki tietävät ryssän valehtelevan ja keksivän omasta päästää tarinat, millä oikeuttaa milloin mitäkin. Sellainen toimintamalli, että selvitetään ja tutkitaan, on tarpeetonta ajan haaskausta. Venäjä ei tarvitse syytä rikkoakseen sopimuksia ja hyökätäkseen naapurimaahan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kukaan ole Suomalaista oikeusvaltiota romuttamassa, oletko sattunut huomaamaan että ainut ”koulukiusaaja” tässä on Venäjä. Jos sitä ei saada ”luokassa ruotuun” se ”heitetään luokasta pihalle”, semmottii. Ei ole enää tarkkailuluokkaa häiriköille niinkuin ennen vanhaan…
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan. Terroristi-gangsterivaltio teki noin, tehdään me sama!
Ilmoita asiaton viesti
Älä Älä Janne ehdottele tuommoisia. Ukrainaan taikka vain Viroon hyökkääminen olisin tosi rumaa! No Ehkä Kiinalle voitaisiin heristää nyrkkiä kun kohtelevat vähemmistöjään huonosti.
Ilmoita asiaton viesti
No blogistanissa on ainakin pari jotka pitäisi sitoa puuhun kun ovat menossa peitsi ojossa Uralille ja kauas sen taakse.
Ilmoita asiaton viesti
Syvä rakkaus sosialistiseen järjestelmään ja varsinkin Venäjään sokaisee ja tarvitsee tehokasta hoitoa, jota saa kun on muuttanut tuohon paratiisiin.
Isoäitini oli venäläinen, joten olen kuullut paljon siitä, millaista venäjällä oli 1800 luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvitse tehdä mitään muuta tehdä kun ruuvata Tehtaankadulta ja Ahvenanmaan konsulaatilta vesi-viemäriliittymä kiinni, niin hukkukoon omaan elementtiin mitä tuottavat, hetken se lievittää kun käydään paskomassa kaappien takana, mutta kesä ja raatokärpäset on myös asialla.
Eiköhän tämä pankkisulku on osoitus alkavasta Venäjän federaation kuolinkouristuksesta, Putin on työpöydän takana kuin ”Vaivaastalon kasvattipoika istumassa puulaatikon päällä”. Stressi on näkyy Putinin olemuksessa, silmät lurpallaan ja osittaisessa nirvanassa, kunnes äkillinen impulsiivinen herätys valtaa kannanottoon Ukrainan natseista ja terroristeistä.
Pahimmillaan nyt jo olevat harhat vain pahenevat, jos Putin ehtii vilkaista peiliin niin sieltä näkyy kypäräpäinen irvistävä pääkallo tai jopa itse naurava piru.
Mielisairaalan johtava lääkäri sanoi että terveen ei pidä lähteä mukaan eikä myöskään myötäillä harhaa, mutta nämä Kremlin lähipiiriläiset kuuntelevat korvat lepakkoasennossa tätä uuden ajan tsaaria, kun hän vie Venäjää viedään suoritustilaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pankkisulku on vain yksi osoitus nykyisen rahatalousjärjestelmän päättymisestä. Tilejä suljetaan ympäri maailmaa niin mielenosoittajita, deplatformoitavilta, nousevilta poliittisilta järjestöiltä, mailta, jotka kuuluvat väärään ryhmittymään. Yksittäinen ihminen ei voi enää luottaa, että hänen tilillään oleva raha on hänen. Lännen meiskaus (venäläisten omaisuuden kaappaukset ja jäädyttäminen, joskus suoranainen rantarosvous) näyttäytyvät neutraaleille kolmansille maille (niille, jotka vielä miettivät puoltaan) varoittavina esimerkkeinä. Kyllä Suomenkin tilit jäädytettäisiin, jos emme joku päivä suostuisi ihan kaikkeen, mitä USA sattuu vaatimaan. Me olemme tähän asti vain totelleet kiltisti, niin ongelma ei näyttäydy…
Ilmoita asiaton viesti
”Ei liene yhtään suomalaista, varsinkaan rintamamiestä, jonka intoa ja isänmaanrakkautta ei olisi nostanut ilmiliekkiin Runebergin ”Vänrikki Stoolin Tarinat”. Itse kukin tiedämme kuinka jo lapsina, kun luimme niitä, veremme alkoi kiivaammin kiertää, sydän laajemmin sykkiä ja käsi pusertui nyrkkiin, elimme hengessä mukana ja varmasti ammuimme ainakin kymmenen ryssää poikaa kohti. Ihailimme esi-isiemme tekoja ja toivoimme kerta itsekin pääsevämme sotaan ryssää kurmoottamaan, sillä olihan itsestään selvää, että se oli juuri ryssä, jota piti selkään annettaman. Se ajatus oli itsekullekin aivan kuin vereen kasvanutta – synnynnäistä.”
Näin kirjoitti Ajan Sana 6. helmikuuta 1932. Jotenkin tuntuu, että historia toistaa itseään ja ”aika” on palannut jälleen keskuuteemme.
Ilmoita asiaton viesti
Sotilaspuolen saaneet tiedustelu-upseerit joutavat Ukrainaan?
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelen sitä, että Helsinki-Vantaalle kuskataan venäläisiä turisteja jotta nämä pääsevät sitten sieltä matkustelemaan muina miehinä ympäri planeettaa. Eikö sitä rajaa saa nyt mitenkään kiinni?
Ilmoita asiaton viesti
Eikö ole vallan kummaa että kyydit toimii ja palvelu pelaa kansakunnalle jotka samaan aikaan lahtaa ja raiskaa naisia, lapsia, ketä vaan Ukrainassa. Näinhän ne itse kehuu että lupa on siviilejä tappaa.
Venäjälle pitäisi antaa sellainen läksytys että oppii!
Ilmoita asiaton viesti
Niin kauan kun venäläinen keskiluokka voi käydä shoppailemassa ja lomailemassa lännessä tuosta vaan niin ajattelevat että länsikin tosiasiassa hyväksyy sodan ja venäläisen rahan. Suomi erityisesti menee aina oikeusvaltioperiaatteen taakse piiloon kun on kyse lisäpakotteista Venäjälle. Kyllä EU:n tulisi takavarikoida venäläisten oligarkkien ja yhteiöiden varat ja käyttää ne Ukrainan aseistamiseen. Taitaa vaan olla Venäjällä ote liian monesta EU-poliitikosta, jos ei lahjontaa niin sitten kiristystä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikun vain menoksi, kun Janne myöntyi antamaan luvan. ”Tehdään me samaa”
Ilmoita asiaton viesti
Koska ulkoministeriö on tällä hetkellä pelkkä toimitusministeriö, siltä puuttuu parlamentaarinen legitimiteetti mihinkään isoihin päätöksiin.
Vallitsevassa maailmantilanteessa olisi toki erittäin suotavaa, että meillä olisi toimintakykyinen hallitus, mutta kukaan Säätytalolla ei vaikuta tuntevan asian suhteen mitään erityistä hoppua – ei vaikka vaaleista on kohta kaksi kuukautta. Toisaalta Petteri Orpo sai jo siirrettyä Säätytalon limuautomaatin paikkaa, eli ehkä se enteilee edes jonkinlaista edistymistä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, me olemme täynnä lakeja, barbaari naapuri ei
Ilmoita asiaton viesti
Eikös kyseessä ollut klassinen tit for tat:
– suomalaiset ruuvasivat pari tiliä kiinni
– venäläiset ruuvasivat pari tiliä kiinni
Meneillään on klassinen sodanlietsonta. Unohdetaan edellinen askel ja koetaan, että jokainen uusi askel on oikeutettu. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, miten muut ovat kiristäneet diplomaattisia suhteitaan suhteessa sotaan ja sodanuhkaan:
Venezuela-USA 2019: USA halusi Juan Guaidón presidentiksi (aika hurja veto, ei ollut edes ehdokkaan, ja äijä oli aika epämääräinen). Venezuela karkotti U.S. -diplomaatit ja sulki lähetystönsä (ensin USA tosin kaappasi kiinteistön). USA sulki lähetystönsä Caracasissa.
Venäjä-Georgia 2008: sotilaallinen selkkkaus kapinoivien maakuntien takia (Etelä-Ossetia ja Abkhazia). Diplomatia katkesi vuosiksi maiden välillä, mutta silkkihanskanokkapokka ei levinnyt laajemmalle.
Krimin siirtyminen Venäjän alueeksi 2014: tuli talouspakotteita ja diplomaattista massaa kevennettiin. Taisi jokunen ystävyyskaupunkisuhdekin loppua. (Huomattavaa on kuitenkin, ettei suhteita katkaistu tyystin – tässä mielessä kyseessä oli vanhanaikainen malli).
Ukraina 2014-2020: Itä-Ukrainan tilanne tulehtui täydeksi sisällissodaksi. Suuri osa syystä lankeaa Ukrainan silloisen hallituksen niskoille.
Iran 2018: USA vetäytyy JCPOA:sta (the Joint Comprehensive Plan of Action). Jännityksiä syntyi varsinkin USA:n ja muun länsiliittoutuman eriasteisesta suhtautumisesta Iraniin.
Pohjois-Korea ja sen ohjukset: monenlaista diplomaattista temppuilua on ollut, mutta ei kuitenkaan mitään isompaa (vanhanaikainen tyyli).
Syria 2011 …: jännitteitä Venäjän, USA:n, Iranin, lännen ja BRICS -maiden välillä. Valtavia mediavedätyksiä ja kissa, jonka hännässä on kello, ettei kukaan vaan sitä uskoisi.
Tässä mielessä Suomi-Venäjä on vain pientä nokkapokkaa, jossa Suomi vähitellen oppii, että asiat ovat muuttuneet. Jos tekee jotain tyhmää, tulee samalla mitalla takaisin. Tämä on uutta tyyliä, sopii aikaan, jolloin kulttuurit kuolevat. Diplomatian koko idea on jatkuvuudessa, siinä, että jos nyt on kiistaa, on kiisteltävä sivistyneesti, koska jo huomenna kiista voi olla ohi ja löytyy jotain yhteistä (niin kuin metsäkauppa, malmikauppa, elintarvikekauppa, onhan noita).
Yksi asia, joka Suomessa pitäisi pitää mielessä, että Ukrainan sota on saavuttamassa tavoitteensa: taas yksi hyväuskoinen, hölmö maa, joka uskoi Natoon, on saatu jauhettua kivipölyksi, ja Blackrock pääsee jälleenrakentamaan. Vuoden 2016 Maailmanpankin arvio Itä-Ukrainan silloisten tuhojen jälleenrakentamiseksi oli 14.5 x 10^9 USD ja kyseessä oli vielä ’keskeneräinen sisällissota’. Vuoteen 2020 tuhojen voidaan arvioida kaksinkertaistuneen (30 x 10^9 USD). Sotatoimialue on laajentunut 2020-2023 n. nelinkertaiseksi. Tässä mielessä voidaan sanoa jälleenrakentamispotin olevan luokkaa 120 x 10^9 USD. Arviohaitari venyy jopa luokkaan 10^12 USD, jos Ukraina vielä pitkään takoo päätään -uhm- omaan multaansa.
Tämä on suuri potti, ihmeellinen potti! Ja jos länsi voittaisi (en tosin usko), muutama esivoideltu avainpoliitikko pääsisi ohjailemaan investointien virtaa. Ja häviönkin tullen länsi pääsee rakentamaan. Tässä mielessä tämä sota on valmis. Mutta nyt tarvitaan vain rauha. Zelenskille pitää maksaa hiukan, ja luvata lokoisat olot italialaisella maatilalla ja turvajärjestelyt (hän on sentään mies, joka tuhosi maansa muutamassa vuodessa). Rauha on mahdollinen, koska uutta sodittavaa on (Taiwan, Pohjois-Korea, nämä erilaisina kombinaatioina).
Olisi hauska nähdä seuraavanlainen diplomatian hedelmä: Blackrock, venäläinen ja suomalainen rakennusfirma rakentamassa Ukrainaa työrukkaskäsi työrukkaskädessä … Ihan niin kuin joskus Irakissa!
Ilmoita asiaton viesti
Nevalaisen optimismi Venäjän voittoa kohtaan on ehtymätön. Myös luja usko Kremlin tit for tat-viestintään näyttää purevan edelleen.
Koko Eurooppa on antanut vain muutaman rahalaitoksen hoitaa lähetystöjen tilejä. Suomessa ja Ruotsissa tuo rahalaitos on Nordea. Venäjä antoi Suomelle ja Tanskalle tilinkäyttömahdollisuuden pankkiin, jota ne eivät pakotteiden vuoksi voi käyttää.
Tit for tat- mutta vain muutamalle valikoidulle valtiolle ja niin, etteivät ne voi käyttää annettua vaihtoehtoa.
Ilmoita asiaton viesti
Minun mielestäni Suomen tulisi hetimiten lopettaa maksut venäläisille vuokranantajille ja työntekijöille, siirtää edustuston toiminnat Ruotsin konsulaatin hoidettaviksi ja poistua Venäjältä. Mitään käteisvaroin kikkailua ei pidä jatkaa.
Samalla voimme alkaa purkaa Venäjän edustuston henkilöstöä Helsingissä ja Turussa julistamalla kaikki sen diplomaatit ja lähetystövirkailijat ei-toivotuiksi henkilöiksi ja kun uusia nimitetään, viimeistään viikko akkreditoinnin jälkeen tehdä se uudelleen.
Ahvenanmaan toimipisteelle emme mahda mitään, mutta voimme sieltäkin lähetystövirkailijoita vaihdattaa, kun on tarpeen.
Ilmoita asiaton viesti