Lähden tavoittelemaan paikkaa Perussuomalaisten puheenjohtajistossa

Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään 14.-15.8.2021 Seinäjoella. Kannatuksen kasvun myötä myös puolueen jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti. Kesäkuun kuntavaaleissa valtuustoihin tullaan valitsemaan satoja uusia perussuomalaisia valtuutettuja. Eduskuntavaaleihin on vajaa kaksi vuotta. Niin ulkoisia kuin sisäisiä haasteita siis riittää lähitulevaisuudessa.

Samanaikainen kuntavastuiden kasvu ja eduskuntavaalien valmistelu on urakka, joka edellyttää puoluejohdolta määrätietoista työtä kuntavaaleissa saavutettavan äänestäjien luottamuksen vahvistamiseksi ja säilyttämiseksi. Perussuomalaisten kasvuun liittyy suuria odotuksia. On äärimmäisen tärkeää, että puolue kykenee täyttämään nämä odotukset niiltä osin kuin realistista on. On puoluejohdon tehtävä omalta osaltaan tukea, että vaaleissa valitut kuntavaltuutettumme ovat äänestäjien odotusten arvoisia. Puoluekoneiston ja toimijoiden ammattimaistuminen on hyvässä vauhdissa, poliittisten linjojen yhtenäisyydessä riittää vielä hienosäädettävää.

Nopeasti kasvaneen puolueen jäsenet ovat liittyneet Perussuomalaisiin poliittisen nelikentän eri suunnista.  Tämä tarkoittaa vääjäämättä, että puolueella on työtä tehtäväksi yhteisten linjojen löytämiseksi. Erityisesti talouspoliittisen linjan suuntaviivat ja yksityiskohdat, suhtautuminen työmarkkinoiden sääntelyyn, soteen ja työperäiseen maahanmuuttoon ovat asioita, joista on syytä käydä laajempaa sisäistä keskustelua jo hyvissä ajoin ennen vaalikevättä 2023.

Toinen edessämme näkemäni yhtenäisyyden haaste on kaupunki- ja aluepolitiikan yhteensovittaminen. Tämäkin keskustelu syytä käydä hyvissä ajoin, ettemme ajaudu Keskustan tai Vihreiden tielle. Perussuomalaisten on pyrittävä löytämään uudenlaisia, taloudellisesti oikeudenmukaisia keinoja tukea ihmisten asuinpaikkavalintoja ilman julkisen sektorin ja tulonsiirtojen paisuttamista nykyisestään.

Selkeät suuntaviivat ovat tärkeitä erityisesti, jos Perussuomalaiset istuvat seuraavassa hallituksessa. Linjan on hyvä olla selkeä viimeistään hallitusneuvotteluiden alkaessa. Tiedämme jo nyt, että nykyinen hallitus on siirtämässä kaikki vastuulliset ja vaikeat päätökset seuraavalle hallitukselle, nykyisen keskittyessä etuuksien jakamiseen. Seuraava hallitus joutuu tekemään päätöksiä, joista neuvotellessa puolueen oman linjan on oltava kristallinkirkas.

Tuoreista gallupeista näemme, että PS:n kannatus on kansallisesti hyvällä tasolla. Tilanne Helsingissä voisi olla parempikin. Tätä vinoumaa on syytä ryhtyä korjaamaan. Helsinki ja Uusimaa ovat tärkeitä piirejä kokonaiskannatuksen näkökulmasta. Perussuomalaisten seuraavan kasvukynnyksen potentiaali piileksii pääkaupunkiseudulla. Tämä potentiaali on löydettävä, ennenkuin puolueen puheenjohtaja vaihtuu ja hänen henkilökohtainen vetovoimansa Helsingissä katoaa.

Kaiken mainitun seurauksena olen päättänyt pyrkiä puolueen puheenjohtajistoon. Omista talouspoliittisista linjoistani, ajatuksistani työmarkkinoiden sääntelyyn, sote-uudistuksesta ja muista puolueen toimintaa koskevista asioista tulen kertomaan tarkemmin puoluekokouksen lähestyessä. Sitä ennen keskitymme kesäkuun kuntavaaleihin ja parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseen niissä. Onnea kaikille ehdokkaillemme niissä – itselleni myös.

Jos teksti aiheuttaa kysymyksiä, löydätte minut kaikilta yleisimmiltä somealustoilta.

+2
MarkoKettunen
Perussuomalaiset Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Urbaani hybridi. VTM, pienyrittäjä ja kulttuurialan ammattilainen. Perushelsinkiläinen kuntavaaliehdokas.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu