Ovatko propaganda ja maalittaminen valtion ja medioiden yksinoikeus?

Somen käytön yleistymisen myötä mediat ja valtio ovat esittäneet huolensa nk. maalittamisesta, valeuutisista ja propagandasta. Huoli on ymmärrettävä. Ne ovat olleet tähän asti niiden yksinoikeus.

Muistatteko vielä Hannu Karpon? YLE:n karvahattupäinen toimittaja otti vastaan yleisövihjeitä, vieraili kameroiden kanssa haastattelemassa kohteitaan ja nosti heidät kepinnokkaan tuomalla esiin jonkin koetun vääryyden. Tiedätte Seiskan, Hymyn, keltaisen lehdistön ja muut vastaavat, jotka ovat vuosikymmeniä nostaneet lööppeihin ihmisten yksityisasioita ja kohdentaneet koko kansan huomion niihin?

Tiedätte esimerkiksi THL:n, joka vuosikymmeniä on propagoinut alkoholin saatavuuden tuomista kuolemista ja saanut meidät uskomaan, että on olemassa mystinen kännigeeni, jonka vuoksi suomalaisten itsekuriin ei voi luottaa muiden eurooppalaisten kansojen tavoin?

Jo näiden muutaman esimerkin kautta tulee näkyväksi, että moderneiksi nimetyt ilmiöt kuten propaganda, valeuutiset ja maalittaminen ovat olleet täällä aina. Miksi ne nyt yhtäkkiä ovat ongelma? Johtuuko se siitä, että somen myötä kansalaiset pääsevät itse kokeilemaan medioilta oppimiaan taitoja käytännössä? Onko suurin huoli, että propaganda, valeuutisointi ja maalittaminen eivät enää ole yksinoikeuksia ja some on uhka medioiden tulonmuodostukselle?

Uskokaa tai älkää, tiedonvälityksen joukkoistuminen on hyväksi meille kaikille. Sensuurille ei ole syitä eikä perusteita. Kansalaisilla pitää olla oikeus osallistua tiedonvälitykseen ja kriittiseen keskusteluun. Kuka enää kaipaa Hannua kun jokainen voi olla oman elämänsä Karpo?

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen puheenjohtaja