Tarvitaanko edustajien avustajien avustajille pikkupikkuparlamentti?

Kansanedustajien avustajat aloittivat 1997. Sen jälkeen tilanne on riistäytynyt käsistä. Pikkuparlamentti on rakennettu. Ministerien erityisavustajien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Nyt erityisavustajille palkataan jo avustajia. Julkishallinto paisuu holtittomasti.

Holtittoman rahankäytön ohella avustajien määrän kasvu kertoo tarinaa valtion rönsyilystä. Mikromanageeraukseen taipuvat edustajat pyrkivät kontrolloimaan kansalaisten jokaista tekoa, liikettä ja euroa. Ei ihme että työtaakka painaa. Kohta jokaisella kansalaisella on oma henkilökohtainen edustajan avustaja.

Suunta on väärä. Eduskunnan valtaoikeuksia ja toimintaa pitää rajata. Kaikista kansalaisten asioista ei tarvitse päättää arkadianmäellä, eikä mäen juurella pikkuparlamentissa. Maailman koulutetuin kansa osaa kyllä hoitaa asiansa ilman jatkuvaa edustajien ja avustajien holhoamista.

Palataan otsikkoon. Ei kestä kauan, että pikkuparlamentissa alkaa olla ahdasta. Vastaan aloitteeseen jo näin hyvissä ajoin. Ei. Edustajan avustajan avustajille ei tarvita omaa pikkupikkuparlamenttia.

MarkoKettunen

Urbaani hybridi. Helsinkiläinen VTM, pienyrittäjä ja kulttuurialan ammattilainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu