Emme tarvitse Eurooppaa, Eurooppa tarvitsee meitä!

Puolueparlamentarismi oli aikoinaan askel kohti tasa-arvoisempaa ja valtaisempaa politiikkaa, askel monien askelten joukossa kohti itsemääräämisoikeuttamme.

Puolueparlamentarismi oli kuitenkin sellainen kapistus joka jätti ja jättää 30% ihmisistä politiikan ulkopuolella, he eivät vain yksinkertaisesti löydä itseään sinne.

Puolueiden keskinäinen kilpailu, omien asioiden ajaminen vaatii kilpailua toistensa kanssa ja tämä hajottaa kansan yhtenäisyyttä ja on ollut omiaan siirtämään valtaamme jopa rajojemme ulkopuolelle ja olemme jälleen tilanteessa jossa asioistamme päättää joku muu kuin Suomalaiset itse.

Maamme on tilassa jonka jokainen näemme ja koemme, päivä päivältä paremmin
– Tulevaisuutemme on synkkä kuin Kreikan konsanaan.

Huolimatta siitä että meillä on maailman runsaimmat luonnonvarat monella mittarilla
katsottuna, viime vuosikymmenien politiikka on ajanut meidät
kurjimukseen jossa ulkolaiset riistävät luonnonvaramme, itsenäisyytemme,
itsemääräämisoikeutemme jne…

Me pystymme huolehtimaan itsestämme, emme tarvitse velkaa emmekä
muiden maiden apua, olemme pärjänneet ennenkin täällä kylmässä
pohjolassa ja rakentaneet itse tämän kenties maailman kehittyneimmän
kulttuurin jota ollaan nyt muuttamassa joksikin muuksi kuin
Suomalaiseksi kulttuuriksi, – Ilmankos kaikki meneekin päin persettä!

Ainoa asia mitä tarvitsemme on yhtenäisyyden oivaltaminen ja sen käyttöönotto.

– Se kuuluisi nukkuva Leijona on herännyt!

markosihvonen
Sitoutumaton Turku

Sinivalkoiset- valtuustoryhmän sihteeri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu