Yksilön vastuu tärkeämpi kuin koskaan

Vapauden ja oikeuden sekä vastuun välinen symbioottinen ja synteesinen suhde tuntuu olevan yleisesti varsin kadoksissa. Sananvapaus tuntuu olevan se kaikkein perimmäisin vapauden muoto, mutta sitten kun puhutaan siihen liittyvästä vastuusta, tuleekin paljon hiljaisempaa puhetta. Samoin kuin se, että ”minulla on oikeus tehdä näin” on niin helppo sanoa, mutta kun pitäisi miettiä tekoon liittyviä vastuita, miettimisen rintamalla alkaa olla autiota.

Yksi koronakriisin opetuksista on se, että yksilön vastuu on todella suuri. Kun on mahdollisesti kantamassa erittäin helposti tarttuvaa tautia, pitäisi kokea vankkaa vastuuta siitä, mitä tekee ja mitä ei. Jos liikkeellä on epidemia tai pandemia, vastuu omasta tekemisestä on vieläkin tärkeämpää. Korona on levinnyt pitkälti sen avulla, että yksilöt ovat tehneet omnipontentiudessaaan muista piittaamattomia päätöksiä. Yksi tunnetuimmista tällaisista päätöksistä oli meneminen jalkapallon em-kisojen otteluihin Pietariin. Sielläkin varmasti suurin osa ihmisistä oli vastuullisesti liikkeellä, mutta niin vain muutamien ihmisten mukana se surullisen kuuluisa deltavariantti pääsi livahtamaan maamme rajojen sisälle ja siten iskemään uusiin ihmisiin.

Koko koronakriisin ajan on perätty valtiovallalta ja virkamiehiltä rajoitustoimia ja sääntöjä koronan estämiseksi. Kuten tunnettua on, noita toimia ja sääntöjä on sitten tullutkin. Osa varmasti onkin toiminut, mutta osaa on jopa kansanurheilumaisesti pyritty kiertämään. Tässäkin näkökulmassa on kuvaavaa se, että vaikka esivalta tekisi mitä, mutta yksilöt eivät hyväksy esivallan tekemiä päätöksiä, niillä ei ole kovin suurta vaikuttavuutta. Eikä tässä puhuta yksilöistä edes kollektiivina, vaan näissä olosuhteissa riittää aivan muutamankin yksilön lipeäminen yhteisesti päätetyistä asioista. Tauti on päässyt leviämään, vaikka meillä on ollut matkustusrajoituksia, anniskeluoikeuksien rajoittamisia ja esimerkiksi tapahtumien suoranaisia kieltoja.

Toki esivallan rooli on äärimmäisen tärkeä, mutta se rooli on kuitenkin perimmiltään ohjaileva. Verotus ja muut lait ovat luonnollisesti sanktiouhkineen hyvinkin ohjailevia työkaluja, mutta vain rajallisesti. Jos lain rikkomisesta ei jää kiinni, lailla ei ole merkitystä. Samoin mikä tahansa esivallan tekemä suositus ei toimi, jos yksilö ei sen suosituksen mukaan muokkaa tekemisiään. Sama toimii myös toisin päin. Jos esivalta oman hitaudensa takia ei jotain asiaa kiellä, joka onkin ehkä luonteeltaan sellainen, jota ei kannattaisi tehdä, vastuullinen yksilö ei sitä teekään, vaikkei se olisikaan kiellettyä.

Esivaltaa huudetaan apuun, kun kollektiivista toimintaa halutaan muuttaa. Mutta kollektiivinen muutos tulee vain sillä, että yksilöt muuttavat toimintaansa. Jokaisella on siis vastuu. Tätä ei saa unohtaa missään vaiheessa.

Samaa voidaan sanoa vaikkapa ympäristö- tai ilmastoasioiden hoitamisessa. Niin kiusalliselta, piinaavalta ja taakkaa lisäävältä kuulostaakin, valinta on yksilön. Minun ja sinun.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu