Huutonaurua!!11!!

Minua kiinnostaa ihminen.

Ihmisyys. Se sisin siinä ihmisessä. Se ihmisen oma henkilökohtainen matka on kiinnostavaa. Mitähän tuollekin on tapahtunut, kun käyttäytyy noin? Miksi tuo on ilkeä muille jatkuvasti? Olisiko tuo mukavampi, jos sille olisi itse mukavampi? Pystyyköhän tuollaiseen ihmiseen luottamaan, joka on kasvanut ympäristössä, jossa valehtelu on tapa selviytyä?

Ehkä hänet on kasvatettu häpeällä. Ehkä hänet on kasvatettu niin, että on ”vahvuutta” käyttää toisen ihmisen heikkoutta aseena. Hän on ehkä tottunut sellaiseen, koska ”vahvemmat” ovat aina nöyryyttäneet häntä itseään. (Tulee mieleen venäjä ja trump, mutta ei mennä nyt siihen.)

Tai mennään sen verran, että tuollaisessa valehtelevassa venäjä/trump-ympäristössä on loogista, että myös itse käyttäytyy kusipäisesti muita kohtaan. Aina valmis hyökkäämään. Ensimmäinen reaktio on ilkeily, torjunta ja muiden syyttely, vaikka se asia itsessään olisi hänelle edullinen. Ainoastaan kunnon nuoleskelu otetaan sellaisenaan, koska valta-asetelma on venäjä/trumpille silloin selkeä.

Sosiaalisessa mediassa se kirjoitettu kommentti on aika voimakas kirjoittajalleen. Jyrkkä mielipide varsinkin johonkin uutiseen, tai mielipidekirjoitukseen on helposti betonoiva.

”Se on nyt noin, koska kommentoin noin”.

Varsinkin jos kommentoija on sellainen torjunta-automaatti ja vieläpä ilkeä sellainen, niin sitä betonia on aikamoinen työ alkaa nakuttelemaan ensin rikki ja sen jälkeen alkaa rakentamaan jotain toisenlaista.

Mieluummin rakentaa siitä jyrkästä mielipiteestä ”vahvaa” kuin Berliinin muuri, koska jos
muuttaakin mieltään, niin silloin on opitusti heikko.

Kuinka vahva se Berliinin muuri lopulta olikaan? Vapaus ja totuus senkin typeryyden ja kauheuden romutti, aivan niin kuin tulee romuttamaan nykyvenäjänkin ja kouluihin panostamalla pidämme huolen siitä, ettei meillä pääse valta-asemaan yksikään fasisti, tai pahimman luokan narsistinen häirikkö. (Koulutuksesta ei pidä leikata koskaan, vaan sinne pitää lisätä rahoitusta tasaisesti.)

Betonikommentoijan on vain jatkettava sillä torjunta-automaattina, vaikka sisimmässään tietäisi
olevansa hakoteillä. Ehkä häpeä on niin vahvana, ettei pysty muuhun? Kun lopulta argumentit käyvät
heikommiksi ja heikommiksi, niin automaatti hiljenee. Oppiko hän mitään? Olikohan hän kännissä? Tekisikö hän noin selvinpäin? Tietääkö hän tuosta aiheesta oikeasti yhtään mitään johon kommentoi ja laittoi huutonauruemojin?

Jos jotain ehkä tiesikin, niin sen tiedon oli oltava hyvin kapea siivu siitä aiheesta.
Valtaapitäville tietysti saa ja ehkä pitääkin nauraa, mutta heikoimmille ei saa nauraa. Tämän jokainen
tietää, mutta onnettomimmat silti nauravat heikoimmille.

Heikoimpia pitää auttaa oman kykynsä ja jaksamisensa mukaan. Vähintä mitä ihminen voi tehdä toiselle on siinä, kun jättää sen toisen ihmisen vain rauhaan. Vähintä mitä voi tehdä netissä on siinä, kun ei kommentoi mitään. Mutta ehkä se on niin helppoa ja koukuttavaakin. Ehkä se on vaan niin luontevaa kommentoida opitulla tavalla. Kuin automaatti. Siitä saa hetkeksi voimakkaan olon, kunnes häpeä nousee taas päällimmäiseksi tunteeksi.

Eräs perhepäivähoitaja kasvatti lapsia ohjeella, jossa

”ketään ei lyödä, eikä ketään pussata väkisin”.

Ihminen, joka kommentoi huutonauruemojilla esimerkiksi vähemmistöön liittyvään neutraaliin uutiseen ei selvästikään ole kuullut, tai sisäistänyt tuota perhepäivähoitajan timanttista elämänohjetta.

Kiitokset maailman parhaalle mikrotukihenkilölle, Suikaleelle.

Markus Jokinen