Helsingin rakentamisesta

Maapallolla on menossa kuudes sukupuuttoaalto, joka aikaisemmista sukupuuttoaalloista poiketen on ihmisen aiheuttama. Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan Helsingissä kaavoitetaan toistuvasti viher- ja puistoalueita rakentamiselle. Myös geologisen monimuotoisuuden suojelu on jäänyt Helsingissä varsin vähäiseksi. Vaikka Helsingissä on huomattava määrä jo rakennettua maata, jonka kaavassa osoitettu käyttötarkoitus on tehotonta tai käynyt tarpeettomaksi. Kaiken lisäksi luonnonsuojelua on ulkoistettu tehokkaasti maakuntiin ja yksityisille maanomistajille.

Helsingissäkin tehdään asemakaavamuutosten yhteydessä luontoselvitykset, mikäli alueen ominaisuudet niin edellytävät. Usein kaavamuutokset kuitenkin hyväksytään, oli sitten kyse liito-oravien, lepakoiden tai alueella jo harvinaisten kasvi- tai lintulajien elinalueesta. Koska taloudelliset, sosiaaliset ja ideologiset syyt menevät toistuvasti edelle.

Mielestäni Helsingin väestönkasvutavoitteet eivät ole enää ekologisesti eivätkä taloudellisesti kestävällä tasolla. Uudisrakentaminen on mennyt jo manian puolelle. Samaan aikaan historialliset arvorakennukset odottavat remonttia ja korjausvelan taittuminen on hidasta. Helsingin asuntotuotannon tavoite on keskimäärin 7000 uutta asuntoa vuodessa. Tällä hetkellä Helsingin vuokramarkkinoilla on tyhjillään yli 5000 vuokra-asuntoa.  Uusia asuntoja valmistuu tänäkin vuonna tuhansia, eri puolille Helsinkiä. Uusia asemakaavoja ja asemakaavan muutosehdotuksia hyväksytään viikoittain. Lisäksi on käynnistetty hankkeita, joissa on tavoitteena kaupungin laajentaminen merelle päin. Näissä hankkeissa Helsingin olemassa olevat venesatamat ovat joutuneet liipasimen alle.

Näen kaavoitusprosessissa ongelmana sen, mikäli ei tunnisteta merkittävien luontotyyppien vähäistä määrää Helsingissä.  Etelä-Suomen eri luontotyypien uhanalaisuutta ei ole tunnistettu edes ympäristöministeriössä, jossa lappalaisten joutomaiden suojelua pidettiin viime hallituskaudella merkittävänä luonnonsuojelutekona. Todellisuudessa jopa rakentamattomat kalliot ja kalliorinteet alkavat olla Helsingissä harvinaisuus, koska peruskalliosta saadaan hyvät perustukset rakennuksille. Maaston kaltevuudeltaan tasaiset paikat on rakennettu jo ajat sitten. Soita, lampia ja merenrantoja kuivatettu, otettu viljelykseen tai muutettu puistoiksi. Tätä ei vain enää tunnisteta, maiseman oltua pitkään samanlainen.

Helsinki nähdään alati muuttuvana ja kasvavana. Kaupungin muutoksessa tai kehityksessä ole mitään väärää. Mutta, päätöksenteossa sivuutetaan kuitenkin toistuvasti alueella asuvien tahtotila. Puhutaan siis alueen ihmisistä, jotka tuleva elämään tehtyjen päätösten ja niiden seurausten kanssa. Vaikka rakennettavaksi suunnittellulta alueelta ei löytyisi yhtään uhanalaista lajia, alueella on usein virkistys- ja tunnearvoa alueen asukkaille. Pois hakattu metsä muuttaa alueen ilman laatua ja mikroilmasto muuttuu paahteisempaan suuntaan. Isommat rakennukset muuttavat maiseman pysyvästi.

Monille tehdyt asemakaavamuutokset paljastuvat vasta, kun muutos on jo nuijittu läpi. Tämä on mielestäni pahin epäkohta, josta pitäisi päästä eroon. Pimennossa tehdyistä päätöksistä seuraa usein väistämättä valitusprosesseja, mikä kuormittaa virkakoneista, hidastaa rakennustöiden aloittamista ja etenemistä. Valitusprosesseissa vastuu siirretään helposti alueen asukkaille.  Valitusryöpyt kohdistuvat yksittäisille, suunnitteluprosessista vastaaviksi nimetyille henkilöille. Koko kaupunginosan maisemaa ja ilmettä pysyvästi muuttavista hankkeista tulee tiedottaa paremmin, jo suunnitteluvaiheessa.