Brexit vaatii EU:lta enemmän itsepohdiskelua

Brexit oli Euroopan unionin 2010-luvun kehityskulun merkittävä käännekohta. Eurooppalaisen yhtenäisyyden ja rauhanprojektin unelma otti selvän takaiskun demokraattisessa vaalissa, jolloin eurooppalaisen yhtenäisyyden kuvitelma sai todellisen särön. Ennen Britannian kansanäänestystä EU oli jo kohdannut useita haasteita 2000-luvulla, kuten Eurokriisin ja vuosien 2014–2015 Euroopan pakolaiskriisin. Sekä EU ilman Iso-Britanniaa että Iso-Britannia ilman EU:ta ovat kärsineet Brexitin seurauksista.

Brexit oli opetus briteille, mutta vielä tärkeämpänä, sen olisi pitänyt olla opetus koko Euroopan unionille. Unionin on tehtävä viisaita päätöksiä, jotka ottavat huomioon jäsenmaidensa äänestäjien näkemykset, jos se haluaa säilyttää kaikki jäsenmaat mukanaan. Brexit oli selvä kansan tahdon ilmaus sekä EU:ta että silloista Britannian poliittista eliittiä vastaan. Yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi Brexitissä on havaittu ylikansallisen kaupankäynnin sääntelyyn palaaminen ja byrokratisoituminen Britannian ja sen tärkeimpien kauppakumppanien kanssa. Paluu EU:n tekemiin kauppasopimuksiin kansainvälisellä tasolla oli haastavaa.

Vaikka Brexitin negatiiviset vaikutukset ovat jo selviä, vähemmälle huomiolle on jäänyt EU:n näkökulma Brexitin seurauksista unionille. Unionin tulisi edelleen arvioida Brexitin kielteiset seuraukset ja pohtia syitä sen taustalla.

EU menetti laajalti ulko- ja turvallisuuspoliittisella kentällä painoarvoaan Brexitin seurauksena. Yksinkertaisesti EU:n sananvalta kansainvälisellä kentällä ei ole enää niin painava kuin mitä se oli vielä Britannian ollessa unionin jäsen.

Brexitin jälkeisessä EU:ssa integraatio on tapahtunut entistä enemmän suurten jäsenmaiden, kuten Saksan, Ranskan ja Italian ehdoilla. Britannia näki EU:n pitkään kauppaliittona ja valtioiden liittona, ei niinkään liittovaltiona. Vaikka liiallinen integraatio oli yksi syistä Brexitiin, valitsi EU:n johto sen, että integraatiota viedään eteenpäin entisestään.

Pienten jäsenmaiden, kuten Suomen, kannalta Britannian terve skeptisyys ja maltillinen suhtautuminen integraatioon on usein ollut eduksi. Suomi on esimerkki EU:n mallioppilaasta, joka hyötyy sääntöpohjaisesta päätöksenteosta ilman liiallista byrokratiaa tai maiden välisiä tulonsiirtoja. Vallan liiallisella keskittämisellä Brysseliin on riskinä se, että Suomen kaltaisten jäsenmaiden ääni jää suurten jäsenmaiden jalkoihin.

EU:n Demokratiavaje

EU:n demokratiavaje on ollut pitkään tiedossa ja se oli merkittävä syy Brexitin tapahtumiselle. Euroopan komissio ja sen komissaarit ovat vaikutusvaltaisia EU:ssa, mutta komissaarien valinnasta ei järjestetä vaaleja. EU-tason päätöksenteko näkyy heikosti tavallisille äänestäjille ja vasta konkreettisten päätösten jälkeen, jolloin vaikutusmahdollisuudet ovat jo rajalliset.

EU:ssa on myös ollut erilaisia näkemyksiä EU:n roolista ja siitä, kuinka pitkälle EU:n sääntely voi mennä. Kiistat EU-sääntelyn etusijasta näkyvät esimerkiksi jäsenmaa Puolan kanssa. Jäsenmaiden suvereniteetin laajuus on yksi keskeisimmistä kysymyksistä Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta.

EU:ssa etenee jatkuvasti laajalti vaikuttavaa sääntelyä hyvin vähäisellä uutisoinnilla kansallisella tasolla. Tavallisen äänestäjän näkökulmasta EU:n päätöksenteko näyttää väistämättä etäiseltä ja byrokraattiselta.

Brexitin taustalla olleet laajemmat kriisit, kuten vuoden 2008 finanssikriisi, eurokriisi ja vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisi, heijastivat äänestäjien epäluottamusta EU:ta kohtaan. Maahanmuutto oli keskeinen kysymys, ja Brexitin jälkeenkin EU:n ulkopuolinen maahanmuutto Britanniaan on kasvanut.

Brexitin seurauksena kaupankäynti EU:n ja Britannian välillä olisi pysyvästi laskenut 16 %, mikä teki siitä ongelmallisen molemmille osapuolille. EU ilman Britanniaa on heikompi poliittinen liittouma, ja sen rooli kansainvälisessä politiikassa on heikompi. EU:n tulisi harkita integraation tasoa uudelleen ja vahvistaa demokraattista prosessiaan, jotta se voi säilyttää jäsenvaltioiden luottamuksen ja unionin toimivuuden tulevaisuutta varten.