Hyvinvointialuevaaleissa sinä päätät tulevaisuudestasi

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä sekä hyvinvointivaltio kokonaisuutena on päätymässä kriisiin. Suomen tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väestönkasvu on kääntymässä laskuun vuonna 2035. Samanaikaisesti työikäisen väestön määrä suhteessa muuhun väestöön on hitaassa laskussa. 

Oleellinen kysymys on, kuinka luomme pohjan kestävälle terveydenhoitojärjestelmälle, kun Suomen väestö ikääntyy ja terveyspalveluiden kysyntä on vakaassa nousussa työikäisten suomalaisten määrän laskiessa.

Suomalainen hyvinvointivaltio on alkujaan rakennettu kasvavan väestöpyramidin varaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuleva ikäpolvi veronmaksajia on aina suurempi kuin aikaisempi ja pystyy maksamaan aikaisemman kulut. Tämä ei kuitenkaan vastaa nykyistä tilannetta, jossa tulevat ikäpolvet ovat vain yhtä suuria tai pienempiä, kuin aikaisemmat. Tällä hetkellä Suomessa syntyvyys on historiallisen pientä.

Suomalaiselle sote-alalle tämä tarkoittaa sitä, että joudumme järjestämään palveluita kasvavalle määrälle ihmisiä kutistuvalla henkilöstöllä ja pienemmällä määrällä veronmaksajia. Ratkaisuja tähän ongelmaan on kuitenkin olemassa. Robotisaatio, digitalisaatio, terveellisten elämäntapojen edistäminen, työperäinen maahanmuutto ja sote-henkilöstön kouluttaminen kuuluvat kaikki osaksi kokonaisvaltaista ratkaisua.

23. Tammikuuta pidettävissä hyvinvointialuevaaleissa päätetään suunnasta, jonka sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ottavat. Aluevaltuutettuna olisin tekemässä tulevaisuuteen katsovia ja kestäviä päätöksiä. Pirkanmaalaisten asioita kuuluu hoitaa vastuullisuus ja ihmisten auttaminen tärkeimpinä arvoina. Siksi olen ehdolla Pirkanmaalla kokoomuksen listalta numerolla 281.

0
Martti Paldanius
Kokoomus Tampere
Ehdolla aluevaaleissa

Olen nuorkokoomuslainen oikeustieteen ylioppilas Tampereelta. Toimin Tampereen Kokoomuksen Nuorten puheenjohtajana. Olen aatteellisesti klassinen liberaali ja suoraselkäinen oikeistolainen, joka ei pelkää haastaa vallitsevia näkemyksiä. Olen ehdolla Pirkanmaan hyvinvointialuevaaleissa numerolla 281.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu