Saarikko asettaa keskustan kuninkaantekijäksi hallituksen muodostamiseen

Valtiovarainministeri ja keskustapuolueen puheenjohtaja Annika Saarikko totesi tänään MTV Uutisten haastattelussa, ettei keskusta lähde mukaan uudestaan hallitukseen nykyisellä hallituskokoonpanolla. Johtopäätös on ennakoitu ja ymmärrettävä – onhan hallitus ollut keskustan kannatukselle katastrofaalinen. Toki vanha sanonta kuuluu, että ”kepu pettää aina”, joten edelleen poliittisen ympäristön muuttuessa voisi keskusta pyörtää tämän linjauksen.

Analyysini tulevasta maamme hallituksesta kuitenkin varmentui entisestään tämän lausunnon takia. Seuraavaksi hallituskokoonpanoksi on oman arvioni mukaan kolme todennäköistä vaihtoehtoa, joista kaikista haluaisin ammentaa omaa näkemystäni.

Perusporvarihallitus (Kok+PS+Kesk tai Kok+PS+Rkp+KD)

Mielestäni nykyisessä poliittisessa ympäristössä on todennäköisintä, että seuraava hallitus tulee olemaan kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan nojautuva hallituskokoonpano. Syyksi tälle perustelen, että kokoomus ja perussuomalaiset löytävät toisensa kaikista puolueista helpoiten talouspolitiikassa. Kannatuskyselyt povaavat molemmille puolueille vahvaa vaalitulosta ja suurin puolue on todennäköisimmin yksi näistä kahdesta vaihtoehdosta.

Perusporvarihallitus ei kuitenkaan voi toimia yksinomaa perussuomalaisten ja kokoomuksen nojalla. Vahvistukseksi tarvitaan joko keskustapuolue tai kristillisdemokraatit ja RKP yhdessä. Nämä kaksi vaihtoehtoa sallisivat mahdollisuuden perusporvarihallitukselle, ja tässä onkin hallituksen muodostamisen suurin ongelma. RKP on ainakin vaalipuheissaan tiukasti perussuomalaisia vastaan ja taas keskustan tahto ylipäätänsä osallistua uudestaan hallitukseen saattaa olla heikko, vaikka he saattaisivatkin saada läpi uusia poliittisia tavoitteita ja hillotolppia.

RKP saattaa kieltäytyä yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, jolloin mahdollisuus perusporvarihallitukselle laskee hyvin merkittävästi. Pidän kuitenkin äärimmäisen todennäköisenä, että tämä on ensisijaisesti RKP:lle pelkkää vaalipuhetta liberaalien äänestäjien keräämiseksi Uudellamaalla ja Helsingissä eikä oikeasti pitävä poliittinen linja. RKP:n intressi on pysyä hallituksessa turvatakseen ruotsinkielisten alueiden ja puhujien edut eikä tämä voi onnistua oppositiossa. RKP ei myöskään voi muiden puolueiden tavoin kovin helpolla kerätä lisää kannatusta oppositiossa, jolloin yhteistyökumppaneita tärkeämpää lienee konkreettinen hallitusohjelma ja ministerisalkut, jotka puolue saa.

Oman arvioni mukaan tämä kokoonpano on lisäksi aatteellisesti koherentein vaihtoehto hallitukselle siinä, että kaikki esitetyt puolueet jakavat parhaiten yhteiset talouspoliittiset tavoitteet. Lisäksi mainituilla puolueilla ei EU-kysymystä lukuun ottamatta ole räikeästi ristiriitaisia tavoitteita keskenään. Kaikkien kysymyksien näkisin olevan neuvoteltavissa eikä todellisia ns. ”Deal breakereitä” ole, jos PS on valmis joustamaan EU-politiikassa. Esimerkiksi keskustan ja kokoomuksen maahanmuuttopoliittiset linjat ovat vaivihkaa tulleet perussuomalaisia vastaan viimeisten vuosien aikana. Nykyisin myös perussuomalaiset ovat huomattavasti talousoikeistolaisempi puolue kuin Soinin aikana, jolloin SDP:n ja perussuomalaisten välinen hallitusyhteistyö oli ainakin teoriatasolla täysin relevantti vaihtoehto.

Sinipunan vaihtoehto 1 “Punavihreä sinipuna” (Kok+SDP+Vihr+RKP)

Vaihtoehdoksi perussuomalaisten ja kokoomuksen yhdistelmään tuleekin kaksi eri vaihtoehtoa sinipunasta, joka nojautuu kokoomuksen ja demarien väliseen yhteistyöhön. Todennäköisempänä näistä kahdesta pidän ns. “Punavihreää sinipunahallitusta”, joka nojautuu vihreiden tukeen pienemmistä puolueista.

Olisi myös mahdollista, että tiukat neuvottelut avaisivat tältä osin oven vasemmistoliiton jatkolle hallituksessa, jonka SDP saattaa haluta varmistaa turvatakseen omia neuvotteluasetelmiaan hallituksessa ja estääkseen vasemmistoliiton kasvun SDP:n kustannuksella oppositiossa. Ongelmaksi vasemmistoliiton jatkolle tulee kokoomus, joka tätä tuskin tulee missään muissa olosuhteissa sallimaan, paitsi sellaisessa, jossa kokoomus menettää kaikki muut vaihtoehdot hallituskokoonpanosta, jolloin SDP:llä on runsaasti saneluvaltaa neuvotteluissa.

Isoin este tälle hallitukselle tulee olemaan SDP:n hyvin vasemmistolainen poliittinen linja ja ristiveto kokoomuksen ja SDP:n välillä. Valtion velkaantuminen ja talouspolitiikka laajemmin rakenneuudistuksien kautta on kokoomuksen agendalla vaikeassa maailmanpoliittisessa tilanteessa. SDP:llä ei ole samaa tilannekuvaa eikä valtion velka huolestuta puoluetta samalla tavalla, ainakaan vaalien alla. Jos SDP suhtautuisi velkaantumiseen vakavasti, tarkoittaisi se sen myöntämistä, että puolue on hoitanut maan taloutta huonosti. Tämä olisi pahinta hallaa SDP:n kannatukselle.

Voi olla silti, että perussuomalaisten ja kokoomuksen välinen yhteistyö osoittautuu mahdottomaksi joko perussuomalaisten liian tiukkojen ehtojen takia tai sitten siksi ettei Kok+PS pohja saa riittävää paikkamäärää eduskunnasta apupuolueet huomioituna.

Sinipuna vaihtoehto 2 “Sinipunamultahallitus” (Kok+SDP+Kesk+RKP)

Vaihtoehtoinen kokoonpano ilman perussuomalaisia olisi “Sinipunamultahallitus”, jossa hallituksen perusrungon rakentaisivat kokoomus, SDP ja keskusta. Pidän tätä vaihtoehtoa yllättävän todennäköisenä ja huhuja tämän kokoonpanon mahdollisesta tuesta muidenkin puolueiden kuin kokoomuksen riveistä on kantautunut omiin korviini.

Kokoonpano olisi keskustalle siitä otollinen, että se ei jäisi oppositiossa perussuomalaisten jalkoihin ja pääsisi vaikuttamaan esimerkiksi hyvinvointialueiden etujen turvaamiseen. Sinipunavihreä hallitus olisi luonteeltaan varsin metropoliittinen ja maaseudun asia jäisi tällä kokoonpanolla vahvasti paitsioon.

Jos keskusta osoittaisi kiinnostuksen jälleen hallitusvastuusta, olisi asetelma SDP:lle haastava. Sen pitäisi joko siirtyä oppositioon seuraamaan hyvin oikeistolaisen hallituksen nousua perusporvaripohjalta, tai sitten itse tulla hallitukseen joustaen omista tavoitteistaan pysyäkseen vallassa ja estääkseen liian tiukkaa politiikkaa.

Nähdäkseni monet analyytikot aliarvioivat yksittäisten puolueiden tahtoa vaikuttaa ja olla mukana hallituksessa suhteessa poliittis-aatteellisiin ristiriitoihin hallituspuolueiden kesken. Puolueiden tarkoitus on kuitenkin vaikuttaa ja muuttaa Suomea näköisekseen eikä tämä tapahdu oppositiossa räksyttämällä. Nähdäkseni ainoa puolue jolle oppositio on yhtä relevantti, tai ei ainakaan selvästi toissijainen hallitusvastuuseen nähden ovat perussuomalaiset, sillä hallitusvastuu on aina hyvin turmiollista populistisille puolueille.

Perussuomalaiset saattavat haluta jäädä oppositioon jo siksi, että jos vaaleissa he eivät saa niin murskaavan vahvaa neuvotteluasetelmaa kuin he tahtoisivat, on silloin järkevämpää kerätä lisää kannatusta ja saapua neuvottelupöytiin paremman asetelman merkeissä neljän vuoden päästä.

Loppuanalyysi

Voi hyvinkin olla, että olen joiltain osin väärässä analyysissäni. Painotan talouspoliittisesti orientoituneena henkilönä talouspolitiikkaa muiden politiikan sarojen yli ja voi olla, että olen ylenkatsonut analyysissäni joitain tekijöitä.

Lopullista vastausta vaalien jälkeen muodostuvaan hallitukseen ei kuitenkaan voi vielä saada, sillä tarkka järjestys, jossa puolueet ylittävät maaliviivan on vielä kysymysmerkki. Voimme nähdä vielä yllätyksiä kannatuslukemissa, jotka taas voivat vaikuttaa tulevaan hallituskokoonpanoon sellaisella tavalla mitä en ole pystynyt tässä analyysissä ennakoimaan.

Pidän silti näitä kolmea vaihtoehtoa todennäköisimpinä ja niistä ensimmäistä todennäköisimpänä. Keskustalla on todellinen kuninkaantekijän asema hallitusneuvotteluissa, sillä ilman keskustan yhteistyötä kokoomuksen kanssa, asettaa keskusta kokoomuksen äärimmäisen ahtaalle tulevissa neuvotteluissa. Tällöin vaihtoehtoja hallitukselle on enää sinipunavihreä vaihtoehto, tai perusporvarihallitus ilman keskustaa. Molemmissa kokoomus menettää paljon neuvotteluvaltaansa, jos keskustaan nojautuva hallitus ei ole vaihtoehtona.

Kokoomus on arvioni mukaan sen vaalipäivän loppusijoituksesta riippumatta tulevassa hallituksessa. SDP ja perussuomalaiset eivät kykene keskinäiseen yhteistyöhön, ja Saarikon tämänpäiväinen lausunto sulki mahdollisuuden nykyisen hallituskokoonpanon jatkamiselta. Oman jännittävän elementtinsä neuvotteluihin kuitenkin toi se, että Petteri Orpo lausui myös tänään, ettei kokoomus lähde sellaiseen hallitukseen, joka ei ole valmis kokoomuksen leikkauslistoihin.

Keskusta on asettanut itsensä ratkaisevaan asemaan kuvailemani tilanteen johdosta. Puolueen todennäköisyydet olla seuraavassakin hallituksessa ovat tästä syystä korkeammat kuin mitä julkinen keskustelu antaisi ymmärtää.