Tarja Halosen jälkimaine ja vähän Koskenniemestäkin
Tämän aamun YLE:fi tarjoilee parikin mielenkiintoista uutista.
Sysättiinkö Tarja Halosen niskoille liikaa kritiikkiä Suomen Venäjä-politiikasta, kysyy uutuuskirja
Oikeusoppineelta täystyrmäys hallituksen rajalaille: ”Ihmisoikeuksien rikkominen iskee perusoikeuksien ytimeen”
Näillä palstoilla olemme saaneet vuosien mittaan lukea paljonkin Tarja Halosesta ja hänen venäjä-politiikastaan. Kukaan ei varmaan voi kiistää, etteikö myöntyväisyyslinja olisi juurikin henkilöitynyt Tarja Halosen kausiin.
Tarja Halonen oli presidenttinä niihin aikoihin, kun Venäjää pyrittiin sitouttamaan länteen talouden ja infrahankkeiden sun muunkin kulttuurivaihdon keinoin. Varsinkin Saksan suunta oli tämä, ja Suomi vanavedessä. Halosen presidenttiys loppui kuitenkin aikana, jolloin Putin ei ollut edes Krimiä miehittänyt. Georgian lyhyt kahakka ja sekin kylmeni.
Tarja Halosen kauden jälkeen muuttuiko linja tai politiikka? Ei muuttunut! Krimin, Donetskin ja Luhanskin miehityksen jälkeen porvaris-ukkoporukka suostui tilaamaan venäläisen ydinvoimalan, vaikka sivistynyt maailma oli asettanut Venäjälle pakotteita toimistaan! Jos tuolloin ei olleet silmät jo avautuneet, niin milloin? Vaikkakin Putin käytti taitavasti Fortumin investointien peukaloruuvia, niin silti.
Ihmisoikeusaktiivina lakimiehenä ja maailmanparantajana Tarja Halosen ratifioitua jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen, sai hän jälkimaineen Suomea aseistariisuvana poliitikkona. Tuolloin kuitenkin oli vallalla käsitys, ettei vanhanaikaisia rintamasotia enää käydä ja että miinat olisivat tarpeettomia. Nyt vasta olemme nähneet, että juoksuhautasota on palannut kansainväliseen arkeen ja miinat ovat tehokkaita puolustusaseita.
Martti Koskenniemi ja rajalakiehdotus
Toinen Suomea aseistariisuva ihmisoikeuslakimies ja maailmanparantaja, Koskenniemi, on tyrmännyt uuden rajalain luonnoksen. Oma arvioni on, että kapuloita rattaisiin akuutin kriisin vallitessa. Mutta eihän lakimiesten tarvitse paneutua lain soveltamisen käytännön ongelmiin, kun kansainväliset ihmisoikeussopimukset eivät ole kuulleetkaan hybridivaikuttamisesta ja välineellistetystä maahantunkemisesta. Riittää kun muistaa sopimusten pyhät sakramentit ja leikkii ihmisoikeuksien ylipappia. Sellainen ei tule mieleenkään, että jos ”pakolainen” viettää aikaansa esim. Kostamuksen Regata-hotellissa, minne on saapunut viranomaiskyydillä, etteikö kaveri tarvitsisi kansainvälistä suojelua. Hän on lähtökohtaisesti uhri ja hänen auttamisekseen on varmistettava suomalaisten juristien väsymätön apu valitusprosessissa.
Tuosta Koskenniemestä vielä yksi artikkeli menneiltä sotavuosilta: https://yle.fi/a/3-12567528
Mielestäni Koskeniemi puhui tyylikkäästi ja asiantuntijan ottein.
Uskon hänen tasonäkemyksensä olevan oikea. Ja esitetyn lain iskevän suoraan perustuslakimme syvimpään pilariin.
*** ***
Toisaalta mitä hemmetin väliä sillä on? Laki on pelkkä sosiaalinen konstruktio. Muutettavissa ja ylikäveltävissä tarvittaessa.
Ilmoita asiaton viesti
Lakiuskovaisuus on valtiotasolla harjoitettuna maksimoitua idiotismia kuten on räksytys oikeusvaltioperiaatteesta. Syykin on selvä. Maailman ja tilanteiden muuttuessa nopeasti ei ratkaisuja ja niiden rajoja haeta lakikirjoista ja kv sopimuksista.
Kuten kirjoitit ne kaikki ovat muutettavissa ja toimia voidaan odottamatta niiden muutoksia silloin kun on kiire reaalimaailmassa.
Kun juristit ryhtyvät puuttumaan reaalipolitiikkaan, ollaan vaarallisesti hakoteillä. Kyse tässä on siitä, että laki-ihmiset kärsivät vakavan arvovaltatappion, kun heidän hyysäämänsä ja kontrolloimansa oikeusvaltion himmeli ei määritäkään mitä tehdään tai saa tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
”Halosen politiikka oli Venäjää myötäilevää ja muuutoinkin sinisilmäistä”
Olisiko diplomatialla mitään sijaa selitykseksi? Ajat olivat tuolloin aivan toiset kuin mitä esim. 2016 ja vielä Nordstream-kakkosen luvituksen ja rakentamisen aikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Halonen toimi oman ideologiansa mukaan ja tuo toiminta on myös hyvä nostaa päivänvaloon. Koskenniemen kommentit poikkeuslain osalta voidaan oikein hyvin laittaa romukoppaan. Virkansa puolesta saa toki puhua ihan mitä vaan.
Jk. Hyvä muistaa, että Helsinki saatiin poikkeuslailla nopeasti mottiin Koronan aikana, ulinasta huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä olikin tuolloin tomera tyttöhallitus 😉
Ilmoita asiaton viesti
Oppositio tuskin tuolloin vastusti ?
Ilmoita asiaton viesti
Koskenniemen olisi syytä ymmärtää se seikka, ettei FSB päästä Venäjän rajavyöhykkeelle oikeita turvapaikan hakioita ja suojelun tarpeessa olevia, eli venäläisiä vainottuja opposition edustajia.
Ilmoita asiaton viesti
Mieleen tulee imperiumin vastaisku.
Liekkö tätä esim keissit: Palme, Kennedy, …
Jotain onnistuttu, sitten Vietnamin, jota oppia yhä hakee mm naapurimme.
Ilmoita asiaton viesti
Koskenniemi on isänmaallisissa teksteistään tunnetun runoilijan pojanpoika.
Halosesta en viitsi sanoa mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa paatosta havaittavissa kuin oli V.A:llakin.
Ilmoita asiaton viesti
Olen Martti Haverisen kanssa samaa mieltä niin Halosesta kuin Koskenniemestäkin.
Pidin ja pidän Tarja Halosta huonona presidenttinä ja hän on pääsyyllinen Erkki Tuomiojan ohella siihen, että Suomi ei liittynyt Natoon Baltian maiden mukana 2000-luvun alussa. Mutta pidän vähän kohtuuttomana sitä että Halosesta on tehty sylkykuppi ja Sauli Niinistöstä kansakunnan kaapin päälle asetettu koskematon hahmo. Kuitenkin molemilla oli sama linja suhteessa Natoon, Arno Kotroa lainaten voidaan puhua Halosen-Niinistön ulkopoliittisesta linjasta. Niinistö muutti kielteisen kantansa natojäsenyyteen vasta kun kansa, kansanedustajien ehdoton enemmistö ja pääministeri olivat ryhtyneet kannattamaan jäsenyyttä.
Suomelle meinasi käydä kehnosti tuon itse keksimämme ”Nato-option” kanssa. Vain se, että Ukraina ei romahtanutkaan muutamassa päivässä Venäjän hyökättyä, pelasti meidät jäämästä kolmanneksi Naton ulkopuoliseksi Venäjän länsinaapuriksi. Jos niin olisi käynyt Niinistö olisi kantanut siitä suurimman vastuun ulko-ja turvallisuuspolitiikasta vastaavana presidenttinä. Niinistön toiminta arvojohtajana on ollut arvostettavaa, mutta ulko-ja turvallisuuspolitiikasta antaisin hänelle heikon arvosanan.
Koskenniemi luonnollisesti kv-oikeuden tuntijana tuo tuon oikeusnäkökulman esiin, mutta Suomen tulee tässä tilanteessa antaa sille piupaut. Kansallisen turvallisuutemme pitää aina mennä edellä erilaisista ihmisoikeus yms. sopimuksista. Muuten päätäntävalta turvallisuudestamme ei ole enää meillä itsellämme, vaan meihin vihamielisesti suhtautuvalla naapurivaltiolla, joka ei jätä tilaisuutta käyttämättä sen horjuttamiseen. Ja siihen meillä ei ole varaa, ihmisoikeustuomioistuinten ja -järjestöjen moitteisiin on.
Ilmoita asiaton viesti
Kovasti pitää pelätä EU:ta, YK:ta ja erilaisia ”watcheja”, ne kun voisivat heristää sormea ja lyödä jopa heinänkorrella.
Venäjä käyttää rajanylittäjiä sotatoimen välineenä.
”Inter arma silent leges” sopii tilanteeseen erittäin hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Todella ikävä asia, ettei Martti Ahtisaari saanut toista kautta presidenttinä.
Ilmoita asiaton viesti
Näränen on alkanut kirjoittamaan asiaa. Myös terve anarkismi nostaa hänessä päätään.
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan minä olen kirjoittanut asiaa😃. No ainakin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta olen ollut aina tuota mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Koskenniemi ei muista, kuinka itäloikkareita käännytettiin rajalta NL:n vielä ollessa voimissaan.
Kekkonen karjui asiasta jo 1959 Ulkoministeriölle, kun ”ei käännytetä heti rajalta”.
Kaikkiin mahdollisiin ihmisoikeussopimuksiin Suomi oli silloin jo liittynyt. Tietenkään emme olleet EU:ssa tuolloin ja vanha Ståhlbergin perustuslaki oli voimassa. Eivät uusi perustuslaki ja EU sinänsä mitään uutta ihmiskoikeuspuolen ytimeen luoneet. Se ero toki uudella ja vanhalla perustuslailla on, että vanhassa oikeudet ja velvollisuudet koskivat vain Suomen kansalaisia, nykyään oikeudet koskevat ketä tahansa, joka saa jalkansa Suomen puolelle.
Luulisi yli 70-vuotiaan Koskenniemen muistavan nuo ”hyvien naapuruussuhteiden” ja jatkuvien ihmisoikeusloukkausten ajat. Toimittajat eivät noista ajoista tiedä mitään, ja antavat K-niemen jankuttaa mantraansa, eli eivät kysy oikeita asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Koskenniemi toi hyvin esille sen, miten juristi asiaa tarkastelee. Mutta hän oli nyt selkeästi ”pehmeämpi” ja piirun verran ymmärtäväisempi kuin aikaisemmissa ulostuloissaan.
Sisäministeri kyllä korostaa, että kysymys on Suomen turvallisuudesta, mutta voisiko hän enemmän perätä opposition konkreettisia vaihtoehtoja ko. tilanteessa. Miten he takaisivat Suomen turvallisuuden? Jos kieltäytyvät hyväksymästä lakia, miten kantavat vastuun jos maahamme ohjattujen / työnettyjen ”pakolaisten” joukossa tulisi niitä ”pieniä vihreitä miehiä” ja maassamme alkaisi ilmetä sabotaasi tekoja, ym. ikävää.
Politiikkaa, politiikkaa… Onhan se oppositiolle kova paikka myöntyä perussuomalaisen sisäministerin esityksen edessä – vaikka esitys olisi kuinka asiallinen ja etenkin tarpeellinen.
Ilmoita asiaton viesti
Tarja Halosen kaudelta voin mainita yhden teon jossa hän puolusti suomalaisia viranomaisia – hän torppasi silloisen venäläisen lapsiasiain valtuutetun syytökset joissa väitettiin että suomalaiset kaltoin kohtelevat venäläisiä lapsia. Muutoin olin onnellinen kun hänen kautensa loppui.
Ilmoita asiaton viesti
HS:a oli taannoin artikkeli jossa oli haastateltu oliko se kolmisenkymmentä pres. Niinistön kabinettiin kuulunutta henkilöä. mielenkiintoinen oli tieto, että Niinistöllä oli läheinen ja lämmin suhde Tuomiojan kanssa ja hän tuntui arvostavan Tuomiojan näkemyksiä ulkopolitiikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin tietoon Niinistön ja Tuomiojan läheinen ja lämmin suhde perustuu?
Toivottavasti ei kuitenkaan Granlundin hevosmiesten tietoon.
Ilmoita asiaton viesti
”Niinistö luotti Sdp:n ulkoministeriin Erkki Tuomiojaan, jonka kanssa presidentille muodostui hyvin läheiseksi kuvattu työsuhde.”
”Tuomioja tuki ja auttoi Niinistöä kulisseissa”, yksi lähipiiriläinen kertoo.”
Juttu on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 10.2.-24 otsikolla Niinistön nyrkki, kirjoittaja Jaakko Lyytinen.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistön kauden alettua politiikka ei muuttunut.
Sipilän hallituksen aikana poikakööri tilasi Rosatomin ydinvoimalan. Talous edellä pöpelikköön. Kokoomus vahvasti mukana.
Ilmoita asiaton viesti
…Ja yrmykersantti Lipponen ja hänen kamreerinsa. nuuka-Niinistö intoutuivat kuitenkin, ilm. Naton vinkistä puuhaamaan Suomeen taistelu-saatto-ja kuljetuskoptereita, mutta ilm. kamreerilta loppui (Trumpin tapaan) käteinen, tai sitten joku inhorealistinen asiantuntija sanoi että moiset, huippukalliit kopterit vihulainen paukuttelee yksitellen helposti alas?!
– Jotkut, ilmatorjunta-ja drene-miehet pitävät omia aseitaan, F-35A- hävittäjiäkin kustannustehokkaampina…?
Ilmoita asiaton viesti
Niinistö nautti mukavasti olostaan Raybaneineen Putinin sotajahdilla Sotsissa typerän oloisena suomalaisena presidenttinä Halosen tapaan vielä Krimin vihreiden miesten jälkeenkin.
Ei mikään neropatti päätöksenteossa muutoinkaan Kataisen tavoun.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin sanottu ” talous edellä pöpelikköön”.
Ilmoita asiaton viesti
Oli ainakin alkuun jännitteinenkin, mutta ilm. Niinistö huomasi myöhemmin ”tutkija-ja historioitsija” -Tuomiojan laajan tietämyksen ja yleissivistyksen?
– Salossa, jossa jotkut nimittelivät demareitakin ”kommunisteiksi”, Niinistökin kunnallispoliitikkona ”vahti”, etteivät vain järjestele itselleen ja tovereilleen kaupungin ”suojatyöpaikkoja…?” (-Oikeisto-demarien kanssa pärjäsi varmaan paremmin.)
Ilmoita asiaton viesti
Kappas kun satuin juuri olemaan keittössä jääkaapilla, kun herra Koskenniemi aloitti puheenvuoronsa. Tein siinä autuaana voikkoleipää, ja luulin että sieltä televiisiosta kuului juristi emeritus Tarja Halosen ääni. Palasin telkun ääreen ja hämmästyin suuresti kun ei ollutkaan.
Oli vain jotenkin niin samankuuloinen narina ja sisällöllisesti kaikki oli niin ”pirun vaikeaa”. No, tuli kyllä harvinaisen selväksi, että viime vuosituhannella on tehty kaikenlaisia sopimuksia, joiden soveltamiset saati niistä irtautumiset ovat niin vaikeita ellei suorastaan täysin mahdottomia, ettei mitään määrää.
On se luojan lykky, että en viitsinyt nuorena lukea itseäni juristiksi. Wanhana superlipilaarina saattaisin tänä päivänä höperehtiä maailmasta täsmälleen herra Koskenniemen äänenpainoilla…
Ilmoita asiaton viesti
Koskenniemen paasaus kohosi paatoksellisuudessaan loppua kohden volyymiltaan lähelle studion kattoa.
Hänellä ei ole esittää minkäänlaista ehdotusta kv.lakipaasauksensa oheen kuinka rajamme tässä hybridisodassa turvataan. Aiemmin esitti, että kaikki tulijat on otettava vastaan, muuta ei mukamas voida. Kas, kun on niitä, näitä ja noita vihonviimeisiä kv.lakipykäliä!?
No. rajan turvaaminen ei olekaan hänen päänsärkynsä. Hoitakoon hallitus sen puolen. Mutta lakipykäläkapuloita laitan rattaiden väliin! Tämä näyttää olevan emeritusrofessorilla trendinä.
Eikö YLE voisi vaihteeksi etsiä asiantuntijan, joka katsoo asiaa vähän toiselta kantilta kuin Koskenniemi? Enemmän raja-asukkaiden ja muun Suomen väestön turvallisuuden näkökannalta.
Yksittäisen rajavartijan toimenpiteistä, niiden vaikeudesta, höpistiin. Elleivät rajamme vartijat osaa toimia rajan suojelemiseksi ilman ohjeistusta, niin armeija apuun. Koskenniemen höpinöitä ei ole syytä liiaksi tuijotella kun tarvitaan nyt ja tällä kellonlyömällä toimintaa vihollisen (hybridi)sotilaallisen painostuksen torjumiseksi. Ellei tätä tilannetta pystytä rajalla hoitamaan lakiprofessoreiden mielipiteistä johtuen, niin entä sitten kun ollaan vielä pahemman edessä?
Ilmoita asiaton viesti
Tjaah, ei tuo Koskenniemi ole minuun juurikaan vaikuttanut. Johtuu ehkä siitä, etten ole asunut Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
En usko kyllä sielä demareista muitakin Tarja Halonen lisäksi,Paavo Lipponen,Antti Lindam,Antti Rinne,Rista kiuru sokerina pohjalla Tytti Tuppurainen näkemykset menneisyydestä.Jokainen voi kuutioida mielessä kun katsomme polittisia lakkoja ketä palvelee SAK ja demareitten vehkeily sekoittaa Suomen talouselämä luulempa ohjaus tulee Kremlistä apupuolueelle.ikävä kyllä..
Ilmoita asiaton viesti
Mikä taho lieneekin sytyttänyt lakkorintaman… Nämä viimeaikaiset lakothan ovat seuraus ja reaktio ja niitä ei olisi ellei jokin taho olisi…
Ilmoita asiaton viesti
Reaktio siihen että kansa äänesti väärin ja idolimme sanna lähti muille maille.
Ilmoita asiaton viesti
Olen syvä viisaudessa miettinyt oliko 40 vuotta sitten Suomi tälläinen?polarisoitunut.Hyvin haasteelinen Suomessa Yhteiskunnan polarisaatio on globaalin mittakaavan ongelma. Polarisaatio saa voimansa poliittisesta vastakkainasettelusta, jossa asiattomalla ja loukkaavalla kielenkäytöllä pyritään demonisoimaan vastapuoli. Omien rivien kokoaminen viholliskuvia rakentamalla on vastuutonta ja vaarallista politiikkaa murtaa yhteiskunnan peruspilarit jota SAK ja demarien populisella politiikalla harjoittaa, jonka juuret vuosikymmenet narratiivisen Venäjän sylikoirana olemisella heijastuu polarisointumiseen ja maalittamiseen Perus-Suomalaisia kohtaan laillisilla vaaleilla valitun hallituksen kaatamista.”Hyvin ikävää demareilta oikeusopineet tukena”jolla menneisyys hartioillaan..Hyvin hyvin vaarallista peliä ajankohtana joka voi peruttamatonta Venäjän mukaista politiikkaa Natomaata vastaan..
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin vaarallista peliä pelaa oikeusoppinut Martti Koskenniemi kun tiedämme Venäjän toimet Nato maata kohtaan.Olen ihmetellyt näiden oikeusoppineitten tulkintoja ovat agentaa jolla päämärän tiettyyn vaikuttamiseen julkiseen keskusteluun tästä tapauksessa narratiivisen Venäjän poltiikkaan horjuttaa Suomea.Hyvä muistaa sotatilaki voi mennän Koskenniemen tulkintojen edelle maanpetoksesta joka palvelee vieraan Valtion etua synnyttääkseen kapina Suomeen..Hyvin vaarallista peliä pelaa Martti Koskeniemi☝️
Ilmoita asiaton viesti
Vai pojan poika runoilee no empä ihmettele.
Ilmoita asiaton viesti