Hallitus tiedottaa kansa odottaa

Hallitus on säännöllisin välein jopa kaksikin kertaa päivässä pitänyt  näyttävän tiedotustilaisuuden, jossa pääministerin ohella useat muut ministerit ovat kertoneet koronakuulumiset ja vastailleet muutamaan kysymykseen parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan.

Vähättelemättä yhtään korona-virusasian vakavuutta sekä kansanterveydelle että kansantaloudelle puhumattakaan yrityssektorista sekä uhkaavasta suurtyöttömyydestä, rohkenen puuttua muutamaan itseäni häiritsevään asiaan. Miksi näin suurieleinen show? ”Hallitusviisikko” esiintyy julkisuuden valokeilassa ja useinkin tiedottaen asioista, jotka lehdistöön on jo ”vuodatettu”ja niistä kerrottu kansalle. Ei kai vain tavoitteena ole toive  kannatuksen kasvatuksesta, jota gallupoidaan säännöllisesti?

Eristetäänkö Uusimaa muusta Suomesta vai ei ? No Uusimaa eristettiin ja eristys purettiin. Kukaan ei tiedä hyödyistä haitoista kylläkin monet.

Team Finland jakoi kiireessä 100.000 euron stipendejä haulikkoammunan tapaan tosi monia kansalaisia ärsyttävällä tavalla. Elinkeinoministeri Mika Lintilä kiirehti teettämään tarkastuksen miten siinä oikein pääsi käymään. Tulos: maalin osui, vaikka hutejakin tuli. Sääntöjä pitää muuttaa. Sitä koko hallitus pohti Säätytalolla yhden iltapäiväpuhteen, vaikka asia koski lähinnä Työ-ja elinkeinoministeriön hallinnon alaa. Kysymys kuuluu: ”Olisiko asian voinut hoitaa tehokkaammin ja järkevämmin?”

Tuorein ”tiedotusstuntti” oli lapsille järjestetty. Hyviä ja herttaisia kysymyksiä, mutta entä sitten?Loogista lienee, että seuraavaksi hallitus pitää tiedotustilaisuuden 1.5 miljoonalle eläkeläisille, joka eritysesti suunnataan yli 70 vuotiaille ” jalkapantalaisille ”. Arvaan  yhden kysymyksen:” Miltä teistä tuntuu? Koetteko yksinäisyyttä?” Onhan meillä eri ammatti- ja ihmisryhmiä pilvin pimein, joita hallitus voi lähestyä hyvin organisoitujen tiedotusiskujensa avulla. Odotamme mielenkiinnolla tulevaa.

Totuuden nimessä on kysyttävä minkälaisiin  täsmätoimiin hallitus aikoo ryhtyä koronan aiheuttaman talouden  tuhojen korjaamiseksi? On varottava etteivät lääkkeet tapa potilasta.

Yksi iso kysymys on Suomen suhde euroon ja yhteisvastuisiin  mukaan lukien Ranskan pankkien pelastaminen Italian operaatioistaan. Milloin hallitus aloitaa selvityksen Suomen euroerosta ja liittymisestä pohjoimaiseen rintamaan? Suomi on rikas maa, mutta ei sekään kaikkea kestä.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu