Näkökulma: Kyttääkö SDP jo perussuomalaisten hallituspaikkaa?

Viime torstaina eduskunnassa nähtiin merkillinen näytelmä, kun SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru nosti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) puheet esille. Kiuru muistutti eduskuntaa iitä, kuinka Sipilä oli sanonut hallituksen leikkaavan ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa.

Kiurun mukaan väite ei pidä paikkaansa, sillä todellisuudessa hallitus on leikannut päätöksillään ammatillisesta koulutuksesta huomattavasti enemmän, jos huomioidaan laskelmissa myös kilpailukykysopimuksen leikkaukset, investointien takuuorotuksen poito ja muut pienemmät erät.

Kansanedustajan tekemien laskelmien mukaan amattilliseen koulutukseen kohdistetut leikkaukset ovat nousseet kokonaisuudessaan jo yli 260 miljoonaan euroon, ja nousevat entisestään, mikäli hallituksen uusimmat suunnitelmat lähiopetuksen vähentämisestä toteutuvat. 

– On käsittämätöntä, että keskustan johdolla tehdään päätöksiä, jotka romuttavat maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvien nuorten mahdollisuudet ammatilliseen koulutukseen. Kyse on ammatillisen koulutuksen keskittämisestä. Näyttääkin vahvasti siltä, että kokoomusministeri Sanni Grahn-Laasonen on harhauttanut pääministeriä ja keskustaa leikkausten todellisesta määrästä sekä uudistuksen vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen, Kiuru sanoo.

Tunnustan ihmetelleeni jo pitkään SDP:n hampaatonta oppositiopolitiikkaa, mutta tämä ulostulo ylittää huvittavuudellaan kaiken tähän astisen. Kolmikymppinen Sanni Grahn-Laasonen, jota pidetään lähinnä kokoomusjohdon puhuvana päänä ja viestinvälittäjänä, huijaamassa  opetus- ja kulttuuriministerin roolissaan vanhoillista keskustajohtoa ja sen miljonääripuheenjohtajaa. 

Kiurun kummalliseen ulostuloon on pakko suhtautua tietynlaisella kriittisyydellä. 
Ilmeisesti hänen puheilleen on olemassa muutama eri selitys.

1.) SPD:ssä uskotaan Halla-ahon nousevan perussuomalaisten johtoon, jonka seurauksena hallitus hajoaa ja SDP:lle syntyy hallituspuolueen mentävä aukko. Keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat ovat olleet vaitonaisia hallituksen tulevaisuusnäkymistä, mutta puolueaktiivien keskuudessa on kuiskittu siitä, kuinka muut puolueet aikoisivat sanoutua irti hallitusyhteistyöstä Halla-ahon johtaman PS:n kanssa.

2.) SDP:ssä valmistaudutaan jo nyt vuoden 2019 eduskuntavaalien voittoon ja petaavat keskustasta itselleen tulevaa hallituskumppania. SDP:ssä tiedetään, että vihervasemmistolaisen koalition kannatus ei riitä hallituksen muodostamiseen, jonka vuoksi joku nykyisistä hallituspuolueista on pakko ottaa mukaan myös seuraavaan hallitukseen.

3.) SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru on jäänyt pysyvästi sivuraiteelle ja tarvitsee nyt ulkopuolista tukea poliittisen purren kääntämiseen. Kiuru tyrkytti itseään SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi päästääkseen uudelleen ministeriksi, kun demarit nousevat ensi kerran hallitukseen. Köpelöstihän siinä kävi, kun jopa hänen oma piirijärjestönsä hylkäsi edustajan viime helmikuussa järjestetyssä puoluekokouksessa.

Onhan sekin tietysti mahdollista, että kansanedustaja Kiurun kommentti olisi tarkoitettu sarkastisesti kuittaukseksi pääministeri Juha Sipilälle, mutta hänen sarkasminsa ei vain välittynyt samalla tavalla kotikatsomoihin tai edes lehtien toimituksiin saakka.

Henkilökohtaisesti epäilen vahvasti sitä, että kyse olisi pelkästään suosionsa kadottaneen Kiurun näkemyksistä, koska jopa puolueen äänenkantaja Demokraatti -lehti näki kansanedustajan kommenttien arvon ja kirjoitti niistä kattavan artikkelin puoluelehteen ("SDP:n Krista Kiuru: ”Sanni Grahn-Laasonen on harhauttanut pääministeriä ja keskustaa”). Kyllä  tässä minusta nyt ollaan vähän turhan aikaisessa liikkeellä.

masik
Sitoutumaton Helsinki

Kolarista ponnistanut puuhamies. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne edusta organisaatioita, joissa toimin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu