Lapsilisät verolle

Nyt kun Saarikko temppuilee kepun kannatusalhossa yhden kuukauden ylimääräisen lapsilisäsyötin kanssa, olisi aika oikeasti pohtia lapsilisäjärjestelmän uudistamista.

Liikanen jo aikoinaan esitti tähän asti parhaan vaihtoehdon. Lapsilisät esimerkiksi kaksinkertaiseksi ja verotuksessa se katsotaan normaaliksi tuloksi. Tästä pienituloiset lapsiperheet hyötyisivät ja suurituloisilta osa leikkautuisi automaattisesti pois. Tätähän mm. kokoomuksessa on kovasti voivoteltu, että valtion talous kärsii, kun lapsilisiä maksetaan turhaan sellaisillekin, jotka eivät sitä tarvitse.  Ja niinhän se onkin, että siellä ylemmissä tulodesiileissä lapsilisät pistetään suoraan sijoituksiin.

Toinen uudistus lapsilisiin pitäisi olla se, että jokaisesta lapsesta maksetaan sama euromäärä – oli lapsia sitten yksi tai viisitoista. Tämä nouseva lapsilisähän on ollut kepulaisen raamattuvyöhykeväen ikiaikainen nautintaoikeus, mihin ei ole eikä ole koskaan ollut minkäänlaista perustetta.

Näillä parilla uudistuksella pääsisi jo aika pitkälle!

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu