Miten ihminen valitsee puolueensa?

Tästä tulee ensimmäinen blogitekstini ikinä, joten olkaa armollisia, kiitos. Twitterin puolella olen ollut aktiivinen, mutta 280 merkin rajoitus alkoi häiritä.

On mielenkiintoista, millä perusteilla ihminen päätyy kunkin puolueen kannattajaksi ja pohdin tätä oman kokemukseni kautta. Olen ollut poliittisesti koditon ja äänestänyt vuorollaan lähes kaikkia merkittäviä puolueita. Olen melko köyhästä perheestä, jossa vasemmistopuolueet olivat vanhemmilleni selkeä valinta. Itse kuitenkin opiskelin lääkäriksi asti enkä ole tuntenut erityistä vetoa sosialismia kannattavia puolueita kohtaan. Kokoomuksen lisäksi äänestin välillä Kristillisdemokraatteja uskonnollisen harharetkeni yhteydessä. Vihreitä en ole äänestänyt ikinä. Pääasiallinen syy tähän on ollut ydinvoiman vastustaminen ja syitä on tullut paljon lisää. Tiesin jo lukiossa 90-luvulla, että ydinvoima on puhdas, kestävä ja säävarma tapa tuottaa sähköä ja paras perusvaihtoehto luonnon kannalta.

Vastustan sosialismia toimimattomaksi todettuna auttamismuotona, jossa ihmisille jaetaan vastikkeetonta rahaa ja oletetaan heidän itse selvittävän, mitä haluavat työkseen tehdä. Ihmiset tarvitsisivat enemmän yksilöllistä tukea, mm. ammatinvalinnanohjausta aikuisiällä ja toimivaa hoitoa ja kuntoutusta mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Nämä yhteiskunnan tuella elävät ihmiset äänestävät vasemmistopuolueita ymmärtämättä, että ilman ahkeruutta saatu raha on heille karhunpalvelus. Vasemmistopuolueiden johtajat menestyvät saamalla taakseen nämä yhteiskunnasta riippuvaiset, apua tarvitsevat ihmiset ja heitä säälivät ihmiset.

Näyttää siltä, että kokoomuspoliitikoilta ja äänestäjiltään puuttuu paljon ymmärrystä ja myötätuntoa huonommin pärjääviä kohtaan. He ovat ehkä itsenäistyneet vanhempien hyvällä tuella varhaisessa vaiheessa, eivätkä hahmota huonommin pärjäävien elämässään kohtaamia haasteita, joihin kuuluu mm. vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmia, koulukiusaamisesta kärsimistä ja yksinäisyyttä. Suuri osa oikeistolaisista on varmasti ollut koulukiusaaja ja tottunut hyvissä ajoin ylempiarvoisuuden tunteeseen.

Ketkä sitten äänestävät Vihreitä? Tämä on minulle vaikeaa ymmärtää, koska heidän johtajat ovat niin irti todellisuudesta. Ilmastonmuutos on totta, mutta maailmassa on paljon muitakin ongelmia, jotka aiheuttavat paljon kärsimystä jo nyt. Ovatko Vihreät heitä, jotka katselivat koulukiusaamista sivusta? Tähän viittaa mm. selvien mielenterveyshäiriöiden hyväksyminen jonkinlaisena uutena liberaalisena normaalina unohtaen ihmisen muuttumattoman biologian. Paikkaavatko he heikkouttaan toisen ihmisen auttamisessa hyväksymällä heikkoudet? Ihminen tarvitsee toisilta hyväksyntää, mutta se ei tarkoita haitallisten piirteiden normalisointia.

Nykyhallitusta katsellessa en ihmettele yhtään, että Perussuomalaisten kannatus lisääntyy. Jussi Halla-aho puhuu vakuuttavasti ja esiintyy monien päätösten vastustajana ”järjen äänenä”. Itse en ole PS:sta puolueena vakuuttunut. Maahanmuuton vastustaminen on edelleen liikaa puheissa mukana. Asioiden kritisoiminen on paljon helpompaa, kuin niiden tekeminen paremmin. Jos kokoomuslainen on ehkä lapsena kiusannut muita, niin persu jatkaa sitä aikuisenakin sujuvasti ilman havaittavaa motivaatiota päästä huonoista tavoista eroon. Ymmärrän heitä siinä mielessä, että monella taitaa olla elämässään taustalla karuja kokemuksia aina vanhempien päihdeongelmista lähtien.

Keskusta kutistuu nykymenolla pienpuolueeksi. Maaseudulla asuvat ja työskentelevät ovat olleet sille erityinen äänestäjäkunta. Nyt hallitus käytännössä ajaa alas Suomen turvetuotannon Keskustan siunauksella. Todennäköisesti läpi menee myös turkistarhauksen lopettaminen. Miksi kukaan maaseudun ihminen enää äänestäisi näin heikkoa puoluetta, joka ei ajakaan heidän asioitaan ollessaan hallituksessa? Sen sijaan Keskustan vaatimuksilla soteuudistuksessa on paljon haittaa. Sote-alueita on suunnitelmissa aivan liian monta. Jako yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden (ERVA) mukaan olisi riittävä ja varmistaisi kustannusten kurissa pysymisen, mikä on uudistuksen ykköstavoite. Ei Suomi tarvitse maakuntahallintoa ja siihen liittyvää verotusta. Menisi tarpeettoman monimutkaiseksi.

Mitä puoluetta sitten äänestäisin itse tällä hetkellä? Valintani on Liike Nyt. Puolue henkilöityy vielä liikaa Hjallis Harkimoon, mutta tavoitteet ovat upeat. Pyritään järkeen ja asiantuntemukseen perustuviin päätöksiin välttäen tunteiden ja ideologioiden vaikutusta. Hienoa on myös aikomus kuunnella Nettiparlamentissa kaikkien kansalaisten mielipiteitä ja näkemyksiä asioista. Aika näyttää, kuinka korkealentoiset suunnitelmat toteutuvat, mutta haluan antaa tälle mahdollisuuden. Lopulta puolueen linjan ja tulevaisuuden ratkaisevat puolueaktiivit ja se, kuinka hyvin he noudattavat sovittuja periaatteita.

Otsikon kysymykseen vastaan vielä, että yleensähän puolue valitaan itsekkäästi sillä perusteella, mikä parhaiten ajaa itselle tärkeitä asioita. Mutta eikö tärkeintä kuitenkin olisi kokonaisuus ja yhteiskunnan kehittyminen suuntaan, jossa lisääntyy hyvinvointi, työn tuottavuus ja viisaus? Kun ihminen voi hyvin, hän melko automaattisesti alkaa huomioida muita ihmisiä ja luontoa hyödyllisellä tavalla.

Matti Valkeisaho
Muut Tampere

Olen ikiteekkari suoritettuani DI-tutkinnon puoleen väliin parikymppisenä. Välillä ajoin harrastuksenomaisesti taksia Tampereen seudulla. Opiskelin sitten lääkäriksi 2004-2010. Ihmismielen mysteereitä opettavaa elämänkokemusta on kertynyt runsaasti. Harrastuksiini on kuulunut aikuisuudessa hiihto, pyöräily, karate, ju-jutsu, laskuvarjohyppy, lautailulajit ja moottoripyöräily, joista kolmea viimeistä harrastan edelleen. Sosiaalisessa mediassa kirjoittelun aloitin aktiivisemmin Twitterissä marraskuussa 2019. Nyt tammikuussa 2021 twiitit tuntuvat liian lyhyiltä ja rajoittavat kirjallista ilmaisuani liikaa, joten päätin alkaa kirjoittaa tänne mielipiteitäni pitemmästi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu