EU-sopimuksen solmimisen (1994) pitkä synkkä varjo Suomen yllä

Kun Suomi nyt kipuilee nettomaksuosuudeltaan 3–4 miljardin EU:n ”elvytyspaketin” kanssa, on syytä kysyä, voiko Suomi EU:n päätöksiin juurikaan vaikuttaa ja missä määrin Suomi luovutti itsemääräämisoikeuttaan jo EU:hun liittyessään 1.1.1995. Tunnettua on, ettei Suomen perustuslain vartija perustuslakivaliokunta ollut liittymisasiassa yksimielinen, eikä kansanäänestyksessä 1994 lopulla liittymisen kannalle saatu kuin niukka 57 prosentin kannatus. 

Suomella on koko EU-jäsenyyden ajan ollut vahva jäsenyyteen kriittisesti suhtautuva kansalaisten joukko, jonka mielipide koetetaan painaa piiloon ja leimata ”populistiseksi”. Onkin syytä eduskunnan peristuslakivaliokunnan 7.10.1994 pöytäkirjan valossa selvittää, millaiset nämä EU-kriittisen  ”populismin” juuret ovat.

Perustuslakivaliokunnan enemmistön kanta
Lausunnossaan perustuslakivaliokunta totesi muun muassa, että ratifioimalla EU:hun liittymissopimuksen Suomi sitoutuisi Euroopan yhteisöjen toimialoilla sellaisiiin alkuperäisten sopimusten määräyksiin, jotka ovat ristiriidassa perustuslain eräiden säädösten kanssa. Valiokunta toisti kannanotossaan antamaansa lausuntoon (n:o 5/1992 vp) sen, että jäsenyys ”merkitsee paitsi liittymistä määrätynlaiseen yhteisörakenteeseen myös sitoutumista osallistua yhteisön kehittämiseen jäsenvaltioiden yhteisten päätösten muodossa.” (HE 135/1994)

Valiokunta totesi edelleen, että eduskunnan suostumus liittymiseen on tarpeen sellaisten sopimusten hyväksymiseksi, jotka poikkeavat nykyisestä lainsäädännöstä tai joiden vuoksi on tarpeen ryhtyä lainsäädäntötoimiin. EU-jäsenyydestä aiheutuisi valtiolle ”huomattavia ja pysyviä menoja, mikä sitoo eduskunnan budjettivaltaa tavalla, joka niin ikään vaatii eduskunnan hyväksymistä.” Tältä osin on syytä mainita sopimuksen määräykset EY:lle arvonlisäveropohjan perusteella suoritettavasta maksusta ja bruttokansantulon perusteella määräytyvästä rahoitusosuudesta. Valiokunta totesi, että kysymyksessä on ”Suomen itsenäisyyden ajan kauaskantoisimpia ja merkittävimpiä ratkaisuja”. Eduskunnan suostumus on hallitusmuodon 33 §:n ja valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n tarkoittamalla tavalla tarpeen.

EU-jäsenyys ristiriidassa perustuslain kanssa. Miten ongelma ratkaistaan?
Perustuslakivaliokunta totesi, että sopimusmääräykset eri kohdissa poikkeavat voimassa olevista perustuslaeistamme, ennen muuta hallitusmuodosta. Poikkeuksen yleisin syy on se, että sopimusmääräykset oikeudellisesti rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Sopimukset antavat oikeudenkäyttöpiiriimme kohdistuvaa julkista valtaa lainsäädäntö-, toimeenpano- tai tuomiovallan muodossa EU:n toimielimille ja tähän liittyen rajoittavat Suomen valtioelinten toimivaltaa, esimerkkinä kansallisten lainsäädäntöelinten toimivallan rajoitus aloilla, jotka kuuluvat EU:n yksinomaiseen toimivaltaan tai EU:n ja jäsenvaltioiden rinnakkaiseen toimivaltaan ja joilla EU:n toimielimet ovat antaneet säädöksiä.

Valiokunnan mielestä sopimukset lisäksi merkitsevät poikkeuksia siihen, miten perustuslakien mukaan käytetään päätösvaltaa suhteessa muihin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin. Esimerkiksi EY:n tekemät ns. ulkosopimukset sekä niillä aloilla, joilla sillä on yksinomainen toimivalta, ennen muuta kauppapolitiikassa, että aloilla, jotka kuuluvat EY:n ja jäsenvaltioiden rinnakkaiseen toimivaltaan, rajoittavat jäsenvaltion sopimuksentekokompetenssia. 

Valiokunta huomautti, että EY:n perustamissopimuksen 109 j artikla sisältää määräykset talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtymisestä. Aikataulun päättää valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontuva neuvosto. Kolmannessa vaiheessa keskeinen rahapoliittinen päätösvalta siirtyy  jäsenmaiden keskuspankeilta Euroopan keskuspankille. Myös on mahdollista, että kolmanteen vaiheeseen osallistuvat valtiot siirtyvät yhteisvaluuttaan. – Nykyään tiedetään, että kaikki tämä on jo tapahtunut. Suomen valtioelimet siis tiesivät mihin oltiin sitoutumassa. Tehtiin siis tietoinen valinta Suomen itsemääräämispoikeuden  rajoittamiseksi. 

Hallituksen esityksen mukaan liittymissopimuksen voimaansaattamislaki käsiteltäisiin valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin mukaisessa järjestyksessä, jossa sanotaan: ”Lakiehdotus rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen sisältyvien määräysten hyväksymisestä käsitellään 66 §:n mukaan. Jos asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.” Perustuslakivaliokunnan enemmistön mukaan EU-sopimuksen voimaansaattamislaki on 69 §:n mukaisesti käsiteltävä eduskunnassa ja hyväksyttävä 2/3 enemmistöllä. 

Supistettu perustuslainsäätämisjärjestys ja neuvoa-antava kansanäänestys
Perustuslakivaliokunta päätti, että koska EU-jäsenyys merkitsee liittymishetkestä lähtien laaja-alaista sidonnaisuutta Suomen ulkopoliittiseen  säädöstöön ja päätöksentekoon, on oleellisen tärkeää, että ennen kuin valtiolliset päätökset Suomen liittymisestä EU:hun tehdään, meillä pannaan toimeen 16.10.1994 neuvoa-antava kansanäänestys. ”Näin muodostuva menettelykokonaisuus, jossa myönteiseen liittymisratkaisuun sisältyy sekä äänestäjien enemmistön kannatus kansanäänestyksessä että eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä tekemä päätös liittymisen vaatiman voimaansaattamislain hyväksymisestä, täyttää valiokunnan käsityksen mukaan sekä laillisuuden että legitiimisyyden vaatimukset.”

Tässä pääpiirtein perustuslakivaliokunnan kanta 7.10.1994 hallituksen esitykseen n:o 135 Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ottivat osaa puheenjohtaja Niinistö, varapuheenjohtaja Alho, jäsenet Jansson, Kaarilahti, Koskinen, Laine, M. Laukkanen, J. Leppänen, Moilanen, Mölsä (osittain), Nikula, Varpasuo, Viljanen, Vuoristo, Vähänäkki ja Väistö sekä varajäsenet Helle ja Saastamoinen (osittain), yhteensä 18 valiokunnan jäsentä.

Perustuslakivaliokunnan hyväksymän ratkaisun mukaan liittymissopimuksen hyväksymiseen ei tarvita perustuslain mukaista menettelyä, vaan päätöksen hyväksymiseen riittää 2/3 enemmistö. Toteutetaan siis supistettu perustuslainsäätämisjärjestys, joka tarkoittaa, että kansainvälinen velvoite (yleensä valtiosopimus), jonka sääntelyt poikkeavat perustuslaista, voimansaatetaan lailla, joka hyväksytään eduskunnan täysistunnossa lainsäätämismenettelyssä suoraan kahden kolmasosan enemmistöllä julistamatta lakiehdotusta kiireelliseksi. – Perustuslain muutos säädetään tavallisista laeista poikkeavassa säätämisjärjestyksessä. Säätämimenettelyjä on kaksi. Joko laki hyväksytään lepäämään yksinkertaisella enemmistöllä ja hyväksytään vaalien jälkeen 2/3 enemmistöllä, tai se jo ensimmäisessä vaiheessa julistetaan kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä annetuista äänistä ja sen jälkeen lopullisesti 2/3 enemmistöllä siirtämättä lakia vaalien jälkeiseen käsittelyyn. (https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:supistettu_perustuslainsäätämisjärjestys).

Perustuslakivaliokunan jäsenten eriäviä mielipiteitä: perustuslainsäätämisjärjestys tarpeen
Valiokunnan jäsenistä 7 jätti eriävän mielipiteensä valiokunnan enemmistön kantaan. Jäsenet Johannes Leppänen, Matti Väistö, Eeva-Liisa Moilanen ja Pekka Viljanen eivät useisiin asiantuntijalausuntoihin viitaten pitäneet VJ 69 §:n 1 momentin mukaista menettelyä riittävänä ja korrektina. Jo liittyminen merkitsee laaja-alaista sidonnaisuutta ulkopuoliseen normistoon ja päätöksentekoon. Kaiken lisäksi sidonnaisuus aivan ilmeisesti unionin kehityksen myötä edelleen laajenee, ja kun unionista eroamistakaan ei voida pitää reaalisena mahdollisuutena, voidaan perustellusti kysyä, onko legitiimiä luoda tällainen sitoutuneisuus eduskunnan 2/3 enemmistöllä tekemällä päätöksellä. Heidän mielestään se ei olisi legitiimiä, vaan tällöin voitaisiin puhua legitimiteettivajeeesta aivan kuten EU:ssa voitaisiin puhutaan demokratiavajeesta. Legitiimivaje olisi voitu korjata hyväksymällä tavallisessa perustuslainsäätämisjärjestyksesä hallitusmuodon muutos tai poikkeuslaki. Legitiimivajeen poistaminen kansanäänestyksellä on kyseenalaista, koska kansanäänestyksessä edellytetään kannanmäärittelyä neuvoteltuun sopimukseen. Tämä ei ole oikein mahdollista, ellei ole lukenut koko sopimusta, sen tulkinnoista puhumattakaan. Unionijärjestys muuttaa perusteellisesti ja varsin pysyvästikin valtiojärjestelmämme peruspilareita ja tämä tuo suomalaiseen järjestelmään uusia elementtejä mm. kansainvälisen tason muutoksia lainsäädäntövallan siirtyessä kansallissilta lainsäädäntöelimiltä EU:n elimille. Suomi tulee sidotuksi suureen määrään EU:n asetuksia ja direktiivejä. Niihin tulevaisuudessa tehtävät muutokset sekä uudet asetukset ja direktiivit päätetään huomattavalta osaltaan määräenemmistöllä neuvostoissa tai komissiossa. 

”Blankovaltakirjan antaminen yhteisön elimille”
Yllä mainitut eriävän mielipiteen jättäjät huomauttavat, että valiokunnan enemmistö perustelee valitsemaansa säätämisjärjestystä myös sillä, että rauhanopimukset on alusta alkaen luettu VJ 69 §:n 1 momentin soveltamisalaan. Rauhansopimuksessa on kuitenkin kyse pakkoratkaisusta. Sitä paitsi rauhansopimus on tarkasti rajattu, tässä sen sijaan on kysymys blankovaltakirjan antamisesta yhteisön elimille niiden toimivalta-alueilla. VJ 69 §:n 1 momentin soveltaminen unioniratkaisuun pykälän säätämisajankohdan vuoksi ei siis ole oikeudellisesti eikä varsinkaan valtiosääntösystemaattisesti lainkaan selvä asia. Jäsenyysratkaisun huomattavien valtiosääntövaikutusten vuoksi voimaansaattamislaki on mielestämme säädettävä VJ 67 §:n mukaisessa järjestyksessä. 

(Perustuslakivaliokunta 7.10.1994, eriävä mielipide Johannes Leppänen ym.)

Eriäviä mielipiteitä enemmistn kantaan esitti omansa Tero Mölsä, omansa Ensio Laine ja omansa Marjut Kaarilahti. Erityisen merkittävänä pidän jäsen Ensio Laineen eriävää mielipidettä, jossa kiinnitettiin huomiota Suomen tuomioistuinten valvollisuuteen noudattaa EU-tuomioistuimen omaksumaa oikeustulkintaa yhteisöoikeuden alalla. ”Sopimuksella on tarkoitus luopua suomalaisten tuomioistuimien riippumattomuudesta.” Laine arvioi myös tulevaisuutta: ”Kansallisvaltiot menettävät itsemääräämisoikeuttaan ulkosuhteiden hoidossa sitä mukaan kuin Euroopan yhteisöt laajentavat sisäistä toimivaltaansa.” Laine torjuu myös valiokunnan enemmistön kannan sanomalla, että perustuslaista poikkeavien valtiosopimusten hyväsymissääntöä (2/3 enemmistö yksillä valtiopäivillä) ei vuonna 1928 voitu luoda Euroopan unioniin liittymiseen rinnastettavia valtiosopimuksia ajatellen, koska vastaavia ylikansallisia yhteisöjä ei tuolloin ollut olemassa. Säännöstä käytetään nyt tarkoituksiin, joita 1918 ei ollut. (Perustuslakivaliokunta 7.10.1994, Ensio Laineen eriävä mielipide).   

Suomesta, Ruotsista ja Itävallasta tuli 1.1.1995 EU:n jäseniä. Suomen eduskunta oli 18.11.1994 hyväksynyt  liittymisen äänestystuloksella jaa 152, ei 45, tyhjiä 1, poissa 1. 

Neuvoa-antava kansanäänestys unioniin liittymisestä pidettiin 16.10.1994. 56,9 % äänesti jäsenyyden puolesta ja 43,1 % vastaan. Äänestysprosentti oli 74.

Yhteenveto: Suomen itsemääräämisoikeutta on rankasti menetetty ja valtio pahoin velkaannutettu
Tässä tarkasteltu perustuslakivaliokunnan pöytäkirja 7.10.1994 osoittaa, että hallituksen esitys (HE 135/1994) unioniin liittymisestä sai keskeisiltä osin perustusvaliokunnan enemmistön kannatuksen. Perustuslakia todettiin liittymisellä rikottavan. Asia ratkaistaisiin supistetunperustuslainsäätämisellä yksillä valtiopäivillä 2/3 enemmistöllä. Tiedettiin, että EU:hun liittymällä hyväksytään taannehtivia unionin perussopimuksia ja sitoudutaan tuleviin muutoksiin. Supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttö viittaa siihen, että perustuslainsäätämisjärjestyksen toteuttaminen nähtiin toteutumiseltaan hitaaksi ja tulokseltaan epävarmaksi. Käyttöön otettiin vuodelta 1928 oleva laki ja  sen täydennykseksi neuvoa-antava kansanäänestys. Nämä yhdessä perustuslakivaliokunnan mukaan ”täyttäisivät sekä laillisuuden että legimititeetin vaatimukset”. 

Perustuslakivaliokunnan kannan takana oli 18 valiokunnan jäsentä. Eriäviä mielipiteitä jätti yhteensä 7 jäsentä. 

Kun nykyään korostetaan perustuslakivaliokunnan epäpoliittisuutta, on todettava, että valiokunnan puoluepoliittisuus kyllä näkyi jo 1994. Suomen EU-jäsenyys on vallassa olevien sinipunapuolueiden pitkäaikainen EU-integraation luomus. Tiedettiin mitä saadaan ja haluttua on saatu: nettomaksajan osa ja huonosti asioitaan hoitavien eteläisten jäsenvaltioiden holtittoman taloudenpidon tukijan osa. 

Läpikäymäni valtiokuntakäsittelyaineiston perusteella en voi yhtyä enemmistön, vaan vähemmistön kantaan: menettelyn laillisuus ei vakuuta. Yhdyn näkemykseen, että Suomi luovutti EU:lle blankovaltakirjan, jonka seurauksista kärsimme vuosi vuodelta enemmän. Käsillä oleva EU:n ”tukipaketti” on Suomen osalta karmea ja se soittaa, että riippumattomuus on mennyt. Perustuslakivaliokunnan kantaa pakettiin odotetaan mielenkiinnolla. Perustuslakituomioistuin on Suomessa kiireesti tarpeen. 

Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä noin 57 % vastaajista kannatti jäsenyyttä, noin 43 % vastusti. Kritiikkiä jäsenyyttä kohtaan on vallinnut koko ajan. Niin nytkin. Unionikriittisten mielipidettä ei tule väheksyä, saati halveksia. Kansallismielisiä ei saa nimitellä populisteiksi. Kansalllisvaltioilla on,  USA mukaan lukien, vahva kannatus. Niin myös Suomessa. Kepulikonsteilla kansallisvaltioiden kannattajia ei kukisteta. Taistelu Suomen itsenäistymisen puolesta jatkuu ja voimistuu.