Iloitsen kansamme miehuullisuudesta ja isänmaallisuudesta
Valtava kehitys on tapahtunut vuodesta 2015 tähän päivään. Syksyllä 2015 tulvi ”turvapaikanhakijoita” Ruotsin kautta Suomeen kymmenin tuhansin. Valtio ei näitä kutsumattomia vieraita mitenkään estänyt, vaan järjesti heille ilmaiset bussikyydit ilmaisiin majoitus- ja elatuspisteisiin houkutellen kunnat järjestämään näitä ns. vastaanottokeskuksia, joiden kustannukset Suomen veronmaksajat valtion budjetin kautta maksoivat.
Suomalaiset siviilit osoittivat laajasti mieltään. Lokakuun 3. päivänä 2015 olin minäkin Torniossa satojen kanssakansalaisten kanssa marssien osoittamassa mieltä tätä laitonta invaasiota vastaan. Emme hyväksyneet sitä, että valtavat ihmismassat kulkivat läpi turvallisen Euroopan juuri Suomeen ja juuri ystävänämme pitämämme Ruotsin kautta! Nyt tuota samaa invaasiota yritetään toteuttaa Venäjän kautta. Mutta se ei käy! Se ei käy! Tämän teoillaan osoittavat nyt Orpon-Purran hallitus, eduskunta ja koko Suomen kansa!
Tuo Tornion marssi oli elämäni ensimmäinen ja tähän asti ainoa mielenosoitus, jossa olen ollut mukana. Olen ylpeä osallistumisestani ja sen tuloksista ja siitä että juuri Perussuomalainen puolue on vuodesta 2016 tehnyt uupumatonta työtä suuren kansallismielisen kansalaismielipiteen herättämiseksi kansalaisten keskuudessa. Tuo työ on muuttunut vaalituloksen kautta velvoittavaksi toteutukseksi hallituksen muodostamisessa ja hallitusohjelman laatimisessa. Puheet ovat kansan valtuutuksella päässeet muuttumaan velvoittaviksi teoksi, joita nyt toteutetaan.
On ollut ilo katsoa perussuomalaisten ja kaikkien ministerien osaavaa, itsenäisyys- ja itsemääräämistahtoista toimintaa nykyisessä vieraanvallan miehitysyrityksessä, joka tulee vanhan vainolaisemme Venäjän taholta. On valtava ero siinä, miten edellisen hallituksen viher- ja vasemmistoministerit kiertelivät ja kaartelivat holtittoman maahanmuuton suojelemisessa. Onneksi sentään Marinin hallitus sai opposition opastuksella toteutetuksi rajavartiolain uudistuksen, joka on mahdollistanut nykyiset lailliset toimet Venäjän harjoittaman ihmiskauppapelin katkaisemiseksi Suomen itärajalla.
Hyvä. Kiitos tästä. Eilisessä eduskunnan kyselytunnilla osoitettiin sen itsenäisyys- ja kansallisen yhteisrintaman tahdon ja voiman lujuutta, mihin Suomen kansa on aina vaaran hetkenä kyennyt.Nyt ei kannata kuunnella mahdollisia soraääniä, joita mm. Yle on tänäkin aamuna ”asiantuntijoiltaan” hankkinut ja mm. Britanniasta hommaten levittänyt. Maailma on laajasti sodassa. Sodan ensimmäinen häviäjä on totuus. Sodassa kärsivät aina eniten viattomat ja syyttömät, mutta valtion tehtävä on toimia kansallisen ja valtiollisen kokonaisedun nimissä. Valtio on omaa kansaa varten, ei joitakin muukalaisia varten, jotka sekasorronkin keskellä haluavat lisätä sekasortoa ja hyötyä siitä.
Kiitos valtiovaltamme ja kristillinen esivaltamme. Olemme kansana edelleen olemassa ja valmiina osoittamaan tietä, jonka laillinen esivalta meille viitoittaa. Vuoden 2015 hyväuskoisista virheistä on otettu opiksi.
Hieno, hyvä ja tarpeellinen kirjoitus, mihin ei ole juurikaan mitään lisättävää, kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
2015 oli aivan eri juttu. Hallitus käytti Dublin-asetuksen harkintavaltaa ottaa pakolaiset vastaan Ruotsista. Jätettiin tietoisesti noudattamatta ”ensimmäisen turvallisen maan” -periaatetta.
Ilmoita asiaton viesti
Orpo sano oliko 2015 vai vähän myöhemmin? ” pienikin kritiikki maahanmuuttoa kohtaan on rasismia”
Halla- aho sanoi 20v kuluttua kaikki ovat samalla kannalla kuin minä. Tuosta sanonnasta ei ole vielä 20v
Ilmoita asiaton viesti
Niin? Oliko tuo vastaus kommenttiini?
Ilmoita asiaton viesti
Nykyisten kollegoiden raiskauksista ja homojen tappamisesta haaveillut Halla-aho tuskin ajatuksillaan kovin paljoa lisäsuosiota saa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinäkö hänen päänsä ajattelut tiedät? Olisiko omissa kuvitelmissa tarkistamisen sijaa?
Ilmoita asiaton viesti
Etkö ole Scriptaa lukenut?
Ilmoita asiaton viesti
Scripta Historicaa olen lukenut. Väkivaltafantasiat eivät ole alaani.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon on.
Ilmoita asiaton viesti
Kukin vastaa sanoistaan ja kirjoituksistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan, Latva-laho ei kadu, tai halua poistaa kirjotuksiaan, Purrakin ilakoi että toivottavasti moni lukee. Siinä sinulle fanituksen aihetta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”
”Kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät. Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.” (20.12.2006 Scriptassa, viittaa työministeriön maahanmuuttopolitiikan johtajaan Mervi Virtaseen, RKP:n kansanedustajaan Eva Biaudet’hen sekä tuolloiseen työministeri Tarja Filatoviin)[65]
https://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho
Ilmoita asiaton viesti
Orpo oli ihan ulalla tuolloin. On onneksi jotain oppinut.
Ilmoita asiaton viesti
Oli todella ”eri” juttu. Silloinen Suomen hallitus ei tiennyt että Ruotsi ja moni muu Euroopan maa ovat turvallisia. Ensimmäiseen turvalliseen maahan olisi pitänyt jäädä ja anoa siellä turvapaikkaa. Ruotsin valtio maksoi arvovieraiden matkaliput Haaparantaan-Tornioon. Venäjä on tuvallinen maa ja siksi sieltä ei ole pakko ottaa ketään. Sama sääntö, eri hallitus ja eri eduskunta. Mutta kansa on sama, tämä Suomen. Tällä kansalla on pitkä muisti ja sen kyky oikeiden tilannearvioiden tekoon on huikea ja peloton.
Ilmoita asiaton viesti
Ensinnäkään Dublin-asetus ei velvoita turvapaikanhakijaa yhtään mihinkään.
Toiseksi vuoden 2015 tilanne ei ollut hybridivaikutussta niin kuin nykyinen.
On täysin älytöntä ja tietämättömyyden osoitus verrata näitä tilanteita toisiinsa.
Eipä silti, arvelinkin, että vastaus olisi juuri tätä luokkaa.
Ilmoita asiaton viesti
On turha peräpeiliin katsoen koettaa sanasaivarteluin selittää virheellisiä tekojaan. Terve kansalaisjärki sanoi 2015 mitä on tehtävä. Utopioissa elävät tekivät suuren kansallisen virheen, joka erittäin kalliisti on saatu maksaa EU:ssa tehdyin virhein. Olemme joka suhteessa syvässä suossa, mutta virheistä oppien ja niitä korjaten nousemme tästä entistä ehompina ja päättäväisinä, koska tiedämme tiemme.
Ilmoita asiaton viesti
No, en edes odottanut sinun ymmärtävän tilanteiden erilaisuutta.
”Me menemme sinne, minne Marskin miekka viittaa tien!”
Voihan kiesus teitä laki&oikeus isänmaallisia uhoajia.
Ilmoita asiaton viesti
Marski ei kaltaisiasi kaipaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinua taitaa jo odotella?
Ilmoita asiaton viesti
https://www.youtube.com/watch?v=HuEIedYhj54&ab_channel=XllT
Ilmoita asiaton viesti
Jos metsien kautta Suomeen tulee tuhansittain pakolaisia, toivottavasti ruotsalaiset kuuntelevat Kyllöstä ja estävät näiden poistumisen Suomesta eteenpäin Schengen-alueelle ainakaan Ruotsin kautta.
Järkevä ja isänmaallinen suomalainen sen sijaan ymmärtäisi, että EU:n ja Schengenin ulkorajamaana me voimme olla ihan samassa tilanteessa pakolaisten kanssa kuin Välimeren EU-maat ja siis se ensimmäinen turvallinen maa, jolla on velvoite huolehtia. Ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että vastaisuudessakin olisi olemassa EU:n sisäinen taakanjako.
Ja ostaa vaikka se junalippu Tornio-Haaparantaan.
Ilmoita asiaton viesti
2015 junalippu lyötiin ilmaiseksi kouraan Malmöseen tulijalle.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaiseen muuttajien maahantuloa koskevaan EUn määräykseen tai asetukseen tulee jättää tuo vapaus maakohtaiseen harkintaan.
Ilmoita asiaton viesti
No, sehän nimenomaan on siellä, kai olet tutustunut asiioihin?
Ilmoita asiaton viesti
Siitä ei ole pelkoa…
Ilmoita asiaton viesti
Orpo on täydellisesti kääntänyt takkinsa. Onneksi. Suomen onneksi
Ilmoita asiaton viesti
Ei täällä oikein kenenkään kohdalla. Tuolla alempana yksi jankkaa, vaikka asia selitettiin seitsemän vuotta sitten kolmen ihmisen voimin. Ei vieläkään tajua mitään.
Ilmoita asiaton viesti
”2015 oli aivan eri juttu. Hallitus käytti Dublin-asetuksen harkintavaltaa ottaa pakolaiset vastaan Ruotsista. Jätettiin tietoisesti noudattamatta ”ensimmäisen turvallisen maan” -periaatetta.”
Näemme siis sen, ettei kansainvälisillä sopimuksilla ole mitään merkitystä ja ne voidaan ohittaa ihan koska tahansa. Osaisitko lakimiehenä kertoa miksi näitä sopimuksia sitten solmitaan, jos niillä ei ole mitään merkitystä?
Siksikö, että niitä voidaan käyttää poliittisissa tarkoituksissa ja vaatia niiden noudattamista vain silloin kun vallassa oleva poliittinen eliitti haluaa? Vai siksi, että poliitikot voivat näyttää kansalle tekevänsä jotain olevinaan tärkeää?
Ilmoita asiaton viesti
Poisto.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta asiasta eli harkintavallan käytöstä on nimenomaisesti sovittu ”kansainvälisessä sopimuksessa” ja sitä on noudatettu.
Etkö tuon vertaa ymmärrä? Samaa asiaa käsiteltiin täällä 2016 ja silloinkin olit yhtä pihalla ”väitellessäsi” Pasi Majurin, Max Stenbäckin ja minun kanssa
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitat siis sitä, että kansainväliset sopimukset solmitaan aivan turhaan, koska jokainen valtio voi käyttää omaa harkintavaltaansa noudattaako niitä vai ei noudata.
Kyse on siis pelkästä teatterista jota kansalaisille esitetään. Kiitos, että selvensit asiaa lakimiehenä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei, kuinka monta kertaa tämä pitää sinulle selittää?
Dublin-asetus nimenomaisesti sopimustekstissä antaa oikeuden käyttää harkintavaltaa ”ensimmäisen turvallisen valtion” – periaatteen osalta. Eli joko palauttaa sinne ensimmäiseen turvalliseen valtioon tai harkintavallan oikeuttamana jättää palauttamisen tekemättä.
Tämä ei näytä menevän perille millään.
Edit. Lisään sen artiklan, ehkä se aukeaa sillä:
Tämän asetuksen 17 artiklan, jonka otsikko on ”Harkintavaltalausekkeet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Edellä olevasta 3 artiklan 1 kohdasta poiketen kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä.
Ilmoita asiaton viesti
Eli kun Dublinin ja Schengenin sopimukset sanovat, että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta, niin sopimuksiin on tehty takaportti jonka mukaan sopimuksia ei tarvitse noudattaa.
Eli kyseessä on täydellinen teatteriesitys kansalle, jossa poliitikot ovat muka solmivinaan hyvin hyvin hyvin tärkeitä sopimuksia, joita kenenkään ei tarvitse noudattaa, koska itse sopimus sisältää sopimusrikkomuksen mahdollisuuden.
Joten käytännössä sopimukset on solmittu aivan turhaan ja vain siksi jotta poliitikot voisivat näytellä hoitavansa niitä hyvin hyvin hyvin tärkeitä asioita. Käytännössä tilanne olisi aivan vastaava, vaikka mitään sopimuksia ei olisi solmittu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Schengen-sopimus käsittele turvapaikanhakua.
Ei Dublin-asetuksessa velvoiteta turvapaikanhakijaa yhtään mihinkään.
Sopimukset tulee lukea kokonaisuuksina, ei yhden artiklan perusteella voi päätellä tuollaisia. Dublinissa sovitaan paljon muustakin, eikä yksi kohta koko sopimusta vesitä.
Sinä kitiset asiasta sen takia, että Suomi sattui käyttämään harkintavaltaa. Niin teki moni muukin valtio. Sopimus itse asiassa korostaa sopimusvaltion suvereniteettia päättää asioista.
Sinä et ole lukenut yhtään kv. sopimusta elämäsi aikana, mutta jankkaat niistä tyhjää, kuten yleensäkin. Olisi tämänkin asian luullut seitsemässä vuodessa auenneen, mutta kun ei ole edellytyksiä ymmärtää kokonaisuuksia, niin tätä se sitten on.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kansainvälisiä sopimuksia rikotaan yhdessä kohtaa, niin tokihan niitä voidaan rikkoa joka kohdassa. Mitä järkeä on laittaa sopimuksiin kohtia, jotka kumotaan seuraavassa kohdassa?
Kuvittelisi lakimiehellä olevan myös sen verran historian tuntemusta, ettei valtioiden välisillä sopimuksilla ole ollut koskaan mitään merkitystä. Vaan tarpeen tullen kaikkia mahdollisia sopimuksia on rikottu historian valossa katsottuna.
Eli millä tahansa kansainvälisellä sopimuspaperilla on vain vessapaperin arvo jos sitäkään, kun ne on jo sutattu arvottomilla teksteillä ja mustaisivat vain takapuolen. Ja tällaisiin arvottomien papereiden puuhasteluun virkamiehet ja poliitikot käyttävät työaikansa.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.google.com/search?q=pensseliset%C3%A4&oq=pensseliset%C3%A4&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUqCggAEAAY4wIYgAQyCggAEAAY4wIYgAQyBwgBEC4YgAQyBwgCEAAYgAQyBggDEAAYHjIGCAQQABgeMgYIBRAAGB4yBggGEAAYHtIBCjExNDI3ajBqMTWoAgCwAgA&sourceid=chrome&ie=UTF-8#fpstate=ive&vld=cid:50dd3906,vid:kwk9yRR41YU,st:0
Ilmoita asiaton viesti
Kristillisen koulun narsistiopettaja tuli taas jatkamaan monivuotista kiusaamistaan. Jeesuksenkin perässä juoksivat vastaavat tekouskovaiset jotka kivittivät ja lopulta jopa ruoskivat ja ristiinnaulitsivat tämän. Kristillisen koulun tekouskovainen opettaja kulkee samoja polkuja fariseusten kanssa ja erään taiteilijan valtavan suosion takia kivittää ja koittaa ristiinnaulita häntä sanoillaan epätoivoisesti palstalla vuodesta toiseen.
https://www.youtube.com/watch?v=Xn0x4CNuwu4&ab_channel=TapioSusi
https://www.youtube.com/watch?v=ZpKQz5KpdjQ&ab_channel=Vapaaksinarsistista
https://www.youtube.com/watch?v=N3jJ0tcFyuk&ab_channel=Vapaaksinarsistista
Jeesuksen tapahtuma kuvataan Uuden testamentin neljässä evankeliumissa ja fariseus Lamminpään vastaava toiminta näkyy tällä palstalla taiteilijaa vastaan menneiden vuosien aikana. Taiteilijan täytyy varmaan vaihtaa kuvansa sellaiseen kuvaan jossa on orjantappuraseppele päässä ja hän on ristillä roikkumassa.
Lienee fariseus Lamminpää ottanut perjantai-iltana liikaa kähmimiään kirkkoviinejä, kun taas aktivoitui?
Ilmoita asiaton viesti
Millä tavalla Dublin-asetusta on rikottu, kun sitä on noudatettu?
Tapasi mukaan jankkaat samaa skeidaa loppumattomiin, vaikket ymmärrä asiasta yhtään mitään.
Ilmoita asiaton viesti
On se kumma ettei lakimies ymmärrä sopimuksien kohtia. Jos Schengenin ja Dublinin sopimuksissa sanotaan, että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta, niin onhan sopimuksen sitä kohtaa rikottu.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuosta asiasta eli harkintavallan käytöstä on nimenomaisesti sovittu ”kansainvälisessä sopimuksessa” ja sitä on noudatettu.
Etkö tuon vertaa ymmärrä? Samaa asiaa käsiteltiin täällä 2016 ja silloinkin olit yhtä pihalla ”väitellessäsi” Pasi Majurin, Max Stenbäckin ja minun kanssa”
Jussila olin täysin oikeassa silloin 2016, Dublinin sopimusta on muutettu 2017 siten, ettei turvapaikkaa tarvitse hakea ensimmäisestä turvallisesta maasta, vaan valtiot voivat käyttää harkintavaltaa.
2015 sopimus sanoi kuitenkin yksiselitteisesti, että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta. Joten niin sinä kuin Max Stenbäck ja Pasi Majuri olette olleet väärässä silloin 2016 kun asiasta väiteltiin.
Ilmoita asiaton viesti