Isänmaallisuudessa ja kristillisyydessä Pohjois-Suomen voima

On kulunut jokseenkin tasan vuosi siitä, kun kotiseurakuntani Tuiran kirkossa pidetyt jumalanpavelukset, miesten piiri ja seniorien laulupiiri keskeyttivät koronan vuoksi toimintansa. Jumalanpelveluksia on toki voinut seurata radiosta ja verkosta, mutta se ei ole läheskään samaa kuin mitä on fyysinen osallistuminen seurakuntalaisten kesken.

Siksi osallistuminen sunnuntaina 3. lokakuuta Tuiran kirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen oli virkistävä kokemus, josta haluan kertoa tässä.

Hämmästykseni oli melkoinen, kun kirkkoon astuessani havaitsin joka toisen penkkirivin olevan edelleen suljetut, vaikka koronarajoitusten piti olla valtakunnassa poistetut 1.10.21 alkaen. Joka toinen penkki oli täynnä. Riensin yläkertaan, joka sekin alkoi täyttyä ihmisistä. Messupappi kuulutti, että tämä tilaisuus vietetään vielä koronasäännöin. Jumalanpalvelus livenä ja videoituna saattoi alkaa.

Pahuuden voimat ovat katkaistavissa ja voitettavissa
Odotin tapahtumalta paljon, olihan nyt Mikkelinpäivä ja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Oulun rauhanyhdistyksen syysseuroihin liittyvä messu, jonka toimitti Lauri Kujala, saarnan piti Antti Koivisto ja kanttori oli Johanna Simonen.

Päivän tekstit olivat Ps. 103:19–22, Joosua 5:13–15 ja Apt. 12:5–11. Psalmissa ylistetään Jumalaa, jonka istuin on taivaissa ja hänen valtansa alla on kaikki maa. ”Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskyntä täytätte.”

Joosuan 5:13–15 kertoo: Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?”. Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.

Apostolien tekojen 12:5–11. kerrotaan näin: Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan. Sen päivän vastaisena yönä, jona Herodes aikoi asettaa Pietarin oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotilaan välissä. Hänet oli sidottu kaksi kahlein, ja lisäksi ovella oli vartiomeihet. Mutta yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: ”Nouse kiireesti.” Kahleet putosivat Pietarin käsistä. Enkeli sanoi: ”Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi.” Pietari teki niin, ja enkeli sanoi: ”Heitä viitta harteillesi ja seuraa minua.”

Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui on totta, vaan luuli sitä näyksi. He ohittivat ensimmäisen vartion, sitten toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupungille. Se aukeni heille itsestään, ja niin he astuivat ulos ja lähtivät kulkemaan kujaa pitkin. Yhtäkkiä enkeli oli poissa. Silloin Pietari tajusi, mistä oli kysymys, ja sanoi: ”Totisesti, nyt tiedän, mitä tapahtui. Herra lähetti enkelinsä ja auttoi minut Herodeksen käsistä, pelasti minut kaikesta siitä, mitä tämä kansa toivoi minulle tapahtuvan.”

Tekstien opetus on, että pahuuden kahleet ovat katkaistavissa tänäänkin. Rukouksessa on voima. Kunnolliset poliitikot, luotettava, lainkuuliainen virkamehistö ja puolustustahtoinen armeija ovat kansakunnan turva. Tässä suhteessa meillä kansana on parantamisen sijaa.

Lapset ovat kansakunnan ilo ja tulevaisuuden toivo ja turva
Saarnaaja Lauri Kujala puhui Mikkelin päivän tekstiin perustuen enkeleistä, lapsista ja Jumalan luomasta luonnosta, joka on pyhä. Keskeiseksi asiakseen hän nosti lapset, jotka Jeesus nosti kaikkein korkeimmalle taivasten valtakunnassa. Minkä te teette yhdellekin näistä pienistä veljistäni, sen te teette minulle.

Papin puheen aikana kuului lasten puhetta ja naurua. Pappi sanoi, että lapset ovat lähinnä taivasta, siksi enkelit ja lapset nähdään viestinä taivaasta. Pappi puhui myös seurauksista sille, joka tekee pahaa lapselle. Parempi olisi, jos myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyksiin. – Tämä oli vahvaa uskonnollista, kasvatuksellista ja yhteiskunnallista puhetta aikamme pahantekijöille.

Vahva oli myös saarnaajan kuvaus Pietarin vapautumisesta roomalaisesta vankilasta. Raskaat kahleet, moninkertaiset vartiopaikat ja rautaportit eivät estäneet hänen poistumistaan vankilasta enkelin ohjaamana. Taivaallisille sotavoimille ei mikään ole mahdotonta.

Seurakunta veisasi voimallisesti. Ehtoollisen alkaessa kirkko tuli täpösen täyteen väkeä. Laskeutuessani ylhäältä alas ehtoollisvieraiden jonoon havaitsin sulkunarujen, kahleiden, penkkien suilta irronneen ja penkit olivat avautuneet. Pöytävieraat täyttivät alttarin, poistuivat, ja heidän jälkeensä taas uusi rivistö täytti alttarin. Ehtoollisen nälkäisiä ja janoisia oli pitkän paaston päättyessä todella paljon.

Lapsuudestani tutut virret toisensa perään laulettiin, yli sen mitä virsitauluun oli merkitty. Tunnelma kaikkinensa oli sellainen, johon lapsuudessani Kuusamon Määttälänvaaran Rauhanyhdistyksen talossa olin tottunut. Ilokseni koin, että mitään ei vanhoillislestadiolaisesta sanan ja virsilaulun, armon ja syntien anteeksi antamisen ytimestä ole kadonnut.

Uskonnossa ja yrittämisessä Pohjois-Suomen toivo ja voima
Pohjois-Suomen poliittisen historian tutkijana, historianopettajana ja lehtimiehenä emeritus haluan todeta, että suomalaista ja erityisesti pohjoisuomalaista ihmistä ja hänen kulttuuriaan on suomalaisen median ja erityisesti valtakunnallisen ja maakunnallisten medioiden toimesta jo riittävästi lyöty.

Siis: ihan riittävästi. Ja siksi suuntaa on muutettava. On alettava antaa julkinen kiitos ja arvostus Suomen kansan syvien rivien ihmisille, itsenäisyyden rakentajille ja ylläpitäjille ja maatamme puolustaneille ja jälleenrakentaneille sukupolville, niille, jotka nyt eläkeläisinä edustavat noin 1,5 miljoonaa ihmistä kansastamme.

Vanhoillislestadiolaisuudesta nyt puhuessamme iloitsen tämän päivän kokemuksestani Tuiran kirkossa. Suurimman ilon nostattivat lapset, kaikenikäiset, jotka toivat iloa ja elämää kirkkoon kuitenkaan kirkonmenoja häiritsemättä. Suuressa lapsiperheessä kasvaneena ymmärrän mikä merkitys on sillä, että läheisiltään saa rakkautta ja huolenpitoa ja oppii tekemään työtä ja huolehtimaan läheisistään ja kaikista omassa elinpiirissään olevista avuntarvitsijoista. Tätä koti, kylä, koulu, pitäjä, yliopisto ja ammattiura ovat minulle opettaneet. Kaikesta tästä olen kiitollinen yhteiskunnalle, koko Suomelle.

Nälkävuosien 1867–68 epätoivosta noustiin lestadiolaisuuden voimin
Koronatauti on ollut kansallemme ja koko maailmalle kova koettelemus. Ihmiskuntana olemme rikkoneet Luojaamme kohtaan ja tuhonneet tätä pyhää maata. Läpi maailmansodan ja vielä jälleenrakennuskaudenkin ajan aina 1960-luvun puoliväliin asti ikivanhat kristilliset ja isänmaalliset arvot olivat kunniassa. Mutta sosialistinen ja ateistinen vyörytys sai kasvavan vallan sen ottaessa haltuunsa ensin koulun ja kodin ja uuvuttaen kasvavilla etuisuuksilla maamme kantokyvyn.

EU:n aikana kaikki tämä meno on lisääntynyt ja johtanut kestämättömään velkaantumiseen ja oman kansan etujen valvomisen hämärtymiseen. Olemme ryhtyneet koko maailman hyväntekijäksi – velkarahalla ja piittaamatta siitä mihin ylivelkaantuminen johtaa.

Kansamme on reagoinut tähän tuhonäkyynsä ja on vähentänyt avioliittoistumista ja lasten hankkimista. Lasten nauru on monissa kylissä vaiennut. Vieraat kansat ja huumeet valtaavat maata.  Maassamme on laillinen puolue, joka ”edistyksellisyydellään” kerskaten ajaa huumeiden vapauttamista!

Tilanne on 1867–68 nälkävuosien kaltainen. Elämän ankeus, näköalattomuus ja alkoholismi saivat vallan. Pohjois-Suomessa pelastajaksi tuli lestadiolainen herätysliike. Se poisti näköalattomuuden ja antoi iäisyysnäkökulmansa ansiosta raittiille ajalliselle elämälle suunnan ja iäisyyselämän toivon.

Toivon kaikille herätysliikkeille Suomessa voimia nostamaan Suomen kansan ylös epätoivosta ja päihteistä sekä näyttämään meille turvallisen, hyvän  elämän tien. ​

+4
mattiantero
Oulu

Matti Antero Kyllönen, s. Kuusamossa 1940. Kotipaikka Oulu vuodesta 2007 alkaen ja edelleen.
Koulutus: Hum. kand. JY 1964, Fil. kand. JY 1967, Fil. lis. JY 1975, Fil. tohtori JY 1995.
Historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opettaja, Oulun normaalilyseo 1966. Tutkijan koulutus JY 1995.
Sotilasarvo: ylil. res. (1974)
Naimisissa, kolme aikuista lasta.
Sähköposti: mattia.kyllonen@gmail.com
Kotisivut ja kirjakauppa: www.mattikyllonen.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu